Syksyn elämäkerrat Hefneristä Henttiseen

Elämäkertojen lukeminen voi tarjota syvällistä inspiraatiota ja oivalluksia, sillä ne kertovat ihmisten henkilökohtaisista kamppailuista ja saavutuksista. Näistä tarinoista voi ammentaa motivaatiota omiin haasteisiin ja löytää uusia näkökulmia elämän eri osa-alueille, olipa kyse sitten urasta, ihmissuhteista tai henkilökohtaisesta kehityksestä. Lue esimerkiksi Tus­ka, voi­ma, rak­kaus, joka on uskomaton tarina valovoimaisesta ja periksiantamattomasta naisesta sekä halusta hallita omaa kohtaloaan poliisiampumisen uhriksi joutumisen jälkeen.

Elämäkerrat tarjoavat paitsi viihdyttävän lukukokemuksen myös mahdollisuuden reflektoida omaa elämää ja tulevaisuuden suuntia. Ne muistuttavat meitä siitä, että jokainen kohtaa haasteita, mutta niiden kautta voi kasvaa ja saavuttaa suuria asioita. Tartutko tänä syksynä Vesilahden värikkään kirkkoherran henkilökuvaan kirjassa Harri Henttinen – sieluni värit vaiko palkitun toimittajan kirjaan San­na Ma­rin. Poik­keuk­sel­li­nen pää­mi­nis­te­ri, joka paljastaa, millainen johtaja Sanna Marin oli.


Syksy on erinomaista aikaa syventyä toisen ihmisen tarinaan, sillä pimenevät illat luovat täydelliset olosuhteet lukemiselle ja rauhoittumiselle. Tässäpä 12 elämäkertaa, jotka ovat niin koukuttavia, että haluat lukea niistä jokaisen. Lue alkuun vaikkapa Hanna Himangan ruokamuistelmat tai Palefacen elämäntarina tai lue listamme läpi järjestyksessä Hefneristä Henttiseen. 

Syksyn 2024 suuret elämäkerrat:

Crystal Hefner – Lu­pa­sin pu­hua pelk­kää hy­vää (Johnny Kniga)


Totuus vuosien vaikenemisen jälkeen. Kun parikymppinen Crystal Harris muutti Playboy-kartanoon, hän ei tiennyt päätyvänsä 60 vuotta itseään vanhemman Hugh Hefnerin viimeiseksi vaimoksi – ja kadottavansa itsensä.


Playboy-kartano Los Angelesissa oli kuin lupaus kimaltelevasta tulevaisuudesta viihdemaailmassa. Miellyttämällä kartanon isäntää, Playboy-lehden perustaja Hugh Hefneriä, Crystal Harris nousi vauhdilla hierarkiassa tämän päätyttöystäväksi ja lopulta vaimoksi. Kartanon tiukat säännöt sanelivat kuitenkin kaiken ulkonäöstä käytöstapoihin. Playboyn kulisseista tuli Crystalille tukahduttava vankila.

Muistelmateoksessaan Crystal Hefner kertoo kaunistelematta, mitä kartanon suljettujen ovien takana todella tapahtui. Miten vuosikymmeniä jatkunut naisia esineellistävä ja alistava kulttuuri vaikutti hänen terveyteensä – ja mitä se kaikki opetti hänelle itsensä arvostamisesta.


Salla Vuorikoski – San­na Ma­rin. Poik­keuk­sel­li­nen pää­mi­nis­te­ri (WSOY)


Palkitun toimittajan kirja paljastaa, millainen johtaja Sanna Marin oli. Joulukuussa 2019 dramaattinen hallituskriisi teki Sanna Marinista Suomen historian nuorimman pääministerin. Siitä alkoivat myrskyisät vuodet, joiden jälkeen Suomi ja maailma eivät olleet entisellään. Eikä entisellään ollut myöskään Sanna Marin, joka jätti kotimaan politiikan nopeammin kuin kukaan osasi odottaa. Muutos kriisiajan vakavailmeisestä pääministeristä jetset-julkkikseksi oli valtava.


Tutkiva toimittaja Salla Vuorikoski haastatteli lukuisia politiikan sisäpiiriläisiä ja Marinia läheltä seuranneita henkilöitä. Poikkeuksellinen pääministeri on tarina naisesta, joka muutti instituutiota – ja jota instituutio muutti. Kirja kertoo dramaattisesta lähihistoriasta ja ristiriitaisesta poliitikosta, joka syöksyi kansainväliseen tähteyteen syvän yhteiskunnallisen kahtiajaon aikana. 

Angela Merkel, Beate Baumann – Va­paus (Tammi)


Merkittävimmän eurooppalaisen poliitikon kokemukset vallan huipulta. Angela Merkel oli 16 vuotta hallitusvastuussa Saksassa, johti maata lukuisien kriisien halki ja löi toiminnallaan ja asenteellaan leimansa saksalaiseen ja kansainväliseen politiikkaan ja yhteisöön. Mutta ei Angela Merkel toki kansleriksi syntynyt. Yhdessä pitkäaikaisen poliittisen neuvonantajansa Beate Baumannin kanssa kirjoittamissaan muistelmissa hän tarkastelee elämäänsä kahdessa saksalaisessa valtiossa – 35 vuotta DDR:ssä, 35 vuotta jälleenyhdistyneessä Saksassa.


Ennennäkemättömän omakohtaisesti hän kertoo lapsuudestaan, nuoruudestaan ja opinnoistaan DDR:ssä ja dramaattisesta vuodesta 1989, jona Berliinin muuri murtui ja hänen poliittinen elämänsä alkoi. Hän ottaa meidät mukaansa tapaamisiin ja keskusteluihin maailman mahtavimpien kanssa ja valaisee merkittävien kansallisten, eurooppalaisten ja kansainvälisten käännekohtien kautta havainnollisesti ja teräväpiirteisesti sitä, miten omaa aikaamme leimaavia ratkaisuja tehtiin. Hänen kirjansa tarjoaa ainutlaatuisen näköalan vallan ytimeen – ja on päättäväinen puolustuspuhe vapauden puolesta.


Toimitukset alkaen 26.11.2024. 

Jukka Lyytinen – Mixu Paa­te­lai­nen (Tammi)


Futislegendan suorapuheiset muistelmat toimittaja ja tietokirjailija Jukka Lyytisen kynästä. Ensimmäinen suomalainen Valioliiga-pelaaja kertoo uransa omin sanoin Valkeakosken Tehtaan kentältä Brittein saarille ja Huuhkajien peräsimeen.


Mixu Paatelainen on aina herättänyt tunteita, niin pelaajana kuin valmentajana. Paatelainen pelasi ulkomailla huippusarjoissa ammattilaisena 1980-luvulta lähtien lähes kaksi vuosikymmentä. Duunariasenne kylvi vastustajiin pelkoa tuottaen roppakaupalla maaleja, ja hän on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaista maalintekijöistä Suomen maajoukkuepaidassa.



Pelaajauran jälkeen Mixu on tehnyt upean ja vaiheikkaan uran valmentajana. Hänet on valittu Skotlannissa vuoden valmentajaksi. Menestyksekkäiden Skotlannin-vuosien jälkeen Paatelainen valmensi Suomen maajoukkuetta vuodet 2011–2015. Huuhkajista Paatelainen palasi Skotlannin pääsarjaan. Värikkääseen valmennusuraan kuuluu myös pestit Latvian ja Hongkongin maajoukkueissa.

Mixun uran varrelle on osunut huikeita hetkiä ja erikoisia episodeja maailmantähtien kanssa. Nyt hän kertoo omin sanoin mukaansatempaavan elämäntarinansa jalkapallon parissa. 

Hanna Himanka – Kau­han ta­sa­pai­no. Ruo­ka­muis­tel­ma­ni (WSOY)


”Majoneesi ja tilli onnistuvat olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Minä sen sijaan olen aivan väärässä paikassa, haluan jättää kaiken ja lähteä.”


Kokki ja ruokavaikuttaja Hanna Himanka kuvaa tarkkanäköisissä ruokamuistelmissaan, miten ruoka ja muistot kietoutuvat elämässämme yhteen.


Lapsuuden Kainuu on pullorahoilla ostettuja pillimehuja, mummun pitsireunaisia lettuja, lehmänmaitoa suoraan utareesta ja reppuun pakattua metsästyslihaa. Kaupunkiin muutto tuo elämään häpeän, luokkaerot ja intohimon ruokaan. Vuosia myöhemmin, sukupolvien tunnetaakkojen, oman arvon tunteen etsimisen ja naiseksi kasvamisen jälkeen, Himanka on Suomen tunnetuimpia ruokavaikuttajia. Näissä ruokamuistelmissaan Hanna Himanka elää uudelleen hetkiä, jolloin hän on ollut onnellisimmillaan ja hetkiä, jotka särkivät hänen sydämensä. Kaikkia niitä yhdistää ruoka, Hannan elämän rakkaus. 

Lisa Marie Presley, Riley Keough – Koh­ti suur­ta tun­te­ma­ton­ta – Muis­tel­mat (Johnny Kniga)


Ennen yllättävää menehtymistään vuonna 2023 Lisa Marie Presley pyysi tytärtään Riley Keoughia auttamaan häntä kirjoittamaan pitkään valmistelemansa muistelmateoksen.


Riley Keough sai kuunneltavakseen äitinsä Lisa Marie Presleyn muistelmiaan varten tallentamia nauhoituksia; tarinoita Elvis-isän ehdottomasta rakkaudesta, mutkikkaasta suhteesta äiti Priscillaan, kasvamisesta Gracelandissa, jossa salamavalojen räiske alkoi heti ulko-ovelta. Nauhoituksissa Lisa Marie avasi myös omaa rakkauselämäänsä, avioliittoja Michael Jacksonin ja Nicolas Cagen kanssa sekä kipua poikansa, Rileyn veljen, itsemurhasta.

Poikkeuksellinen, postuumi muistelmateos koostuu pääosin Lisa Marien kertomuksista. Riley Keough täyttää aukot omien muistojensa sekä perheen läheisten kertoman perusteella. Syvästi liikuttava teos on paitsi kaunis kuvaus äidin ja tyttären suhteesta myös intiimi katsaus Presleyn perheeseen.


Outi Hytönen, Karo Hämäläinen – Uho - Sami Jau­ho­jär­ven ta­ri­na (Tammi)


Kun Suomen hiihto syntyi uudelleen. Latujen suorasuu kertoo, miten uho siivitti hänet huippusuorituksiin. Sami Jauhojärven tarina kuvaa Suomen maastohiihdon nousun dopingskandaalista olympiamitaleille. Kirjan ovat kirjoittaneet Karo Hämäläinen ja Outi Hytönen.


Talvella 2001 Sami Jauhojärvi oli juuri voittanut nuorten maailmanmestaruuden, kun Suomen maastohiihto romahti Lahden dopingskandaalissa. Nuorella Jauhojärvelläkin riitti vastoinkäymisiä: harjoittelu meni väärille urille, nielutulehdus vaivasi, ja väärä suksivalinta vei maailmanmestaruuden. Moni ehti jo pitää Sami Jauhojärveä kovempana puhujana kuin hiihtäjänä. Sinnikkäällä työllä Ylitornion kairojen kasvatti raivasi esteet tieltään, koetteli äärirajoja ja sai kokea rajattomuuden tunteen. Uran kruunasi parisprintin olympiakulta yhdessä Iivo Niskasen kanssa Sotšissa 2014.

Hiihtouransa jälkeen Sami Jauhojärvestä tuli arvostettu hiihtokommentaattori, jonka puheenparsi on tullut tutuksi kaikille hiihdonystäville.


Toimitukset alkaen 19.11.2024. 

Robert Jobson – Cat­he­ri­ne (Tammi)


Totuus otsikoiden takaa – paljastava elämäkerta Britannian kuningashuoneesta. Kate Middletonin elämäntarina on kuin nykypäivän prinsessasatu. Miten Walesin prinsessa Catherinesta tuli se nainen, joka hän tänään on?


Tavallisista oloista lähtöisin oleva älykäs ja kunnianhimoinen tyttö tapaa yliopistossa prinssin, joka aikanaan perii valtaistuimen. He rakastuvat, ja heidät vihitään vuonna 2011. Catherine ihastuttaa tarttuvalla hymyllään, tyylivarmuudellaan ja maanläheisyydellään. Catherinella on vankka työetiikka, hän on vaatimaton ja kykenee nauramaan itselleen. Lisäksi hän ja William ovat ihmisinä lämpimiä ja helposti lähestyttäviä. Kaikki nämä ansiot ovat tehneet tästä dynaamisesta parista kuningassuvun suosituimmat jäsenet.


Vastaan on kuitenkin tullut myös ikäviä kommentteja ja paljastuksia – varsinkin Catherinen ja Williamin väleistä prinssi Harryyn ja Meghan Markleen, samoin kuin Catherinen sairastumisesta. Ison-Britannian monarkia käy tällä hetkellä läpi muutosta, ja ilmassa väreilee odotus siitä, että Walesin prinsessa Catherinesta tulee jonain päivänä kuningatar.


Kirjan kirjoittaja on palkittu bestsellerkirjailija ja hovin kirjeenvaihtaja Robert Jobson, joka tunnetaan tiiviistä suhteistaan Ison-Britannian kuningashuoneeseen.

Maire Lankinen, Nazzareno Sifo – Mai­re – Hä­nen Ma­jes­teet­tin­sa pal­ve­luk­ses­sa (Johnny Kniga)


Suomalainen maalaistyttö kuningatar Elisabetin hovissa. Kun Maire Lankinen lähti piikomaan Englantiin, hän ei tiennyt päätyvänsä Buckinghamin palatsiin.


Maalaistyttö Maire Lankinen halusi 1960-luvun alussa nähdä maailmaa ja pestautui piiaksi Windsorin pikkukaupunkiin Englantiin. Laivan lähtiessä Suomesta hän ei osannut aavistaa, että kohtalo heittäisi hänet pian Buckinghamin palatsiin ja työhön kuningattaren palveluksessa.

Maire Lankinen kertoo nyt ensimmäistä kertaa koko tarinan vuosistaan ainoana ulkomaalaisena sisäkkönä kuningatar Elisabet II:n hovissa. 

Heidi Foxell – Tus­ka, voi­ma, rak­kaus (Docendo)


Lähihistoriamme liikuttavin tarina sisusta ja sinnikkyydestä. Virkatehtävä Hyvinkäällä toukokuussa 2012 vei poliisi Heidi Foxellin maanpäälliseen helvettiin, kun ampujan luoti upposi hänen vatsaansa. Heidi vietti sairaalassa yli kolme vuotta ja taisteli hengestään kerta toisensa jälkeen.


Kun toipuminen lopulta alkoi, henkiin jäämistä ei seurannutkaan kiitollisuus. Media rakensi sankari tarinaa, mutta nainen itse kärsi kroonisen kivun ja masennuksen syövereissä. Taistelutahto palasi vasta, kun elämään asteli ihminen, joka ojensi työkalut ajattelutapojen muuttamiseen. Löytyi paitsi uskallus tavoitella parempaa elämää, myös unelma ammentaa omista vaikeuksista apua muille.

Teos on uskomaton tarina valovoimaisesta ja periksiantamattomasta naisesta sekä halusta hallita omaa kohtaloaan. Pelkkä asenne ei riitä, mutta joskus se ratkaisee. 

Miska Rantanen – Pa­le­face – Pro­tes­ti­lau­la­ja (Johnny Kniga)


Omatunto megafonilla. Karri Miettisen matka 1990-luvun underground-klubeilta kulttuurin moniheittäytyjäksi ja sanataistelijoiden kylänvanhimmaksi.


Karri Miettisen varhaiset räppiäänitykset syntyivät ennen äänenmurrosta järvenpääläisen omakotitalon vintillä. Esikoislevynsä The Pale Ontologistin (2001) hän teki englanniksi ja läpimurtoalbuminsa Helsinki-Shangri-Lan (2010) suomeksi. Sittemmin Daddy Pales on vakiinnuttanut asemansa monialaisena sanatyöläisenä.

Palefacen teksteissä vilisevät kirjalliset viittaukset ja maailmanparantaminen – mutta myös kiinnostus suomalaisuuden ytimeen. Lähiluku paljastaa verbaalivirtuoosin, jolle äidinkieli on taistelutanner ja leikkikenttä.

Miska Rantasen teos avaa, kuinka suojatun keskiluokkaisen kodin kasvatista tuli väsymätön vasemmistoradikaali. 

Miia Siistonen – Har­ri Hent­ti­nen – Sie­lu­ni vä­rit (Docendo)


Vesilahden värikkään kirkkoherran henkilökuva ja kasvutarina omannäköiseksi persoonaksi tulemisesta. Kirjaa varten Miia Siistonen seurasi lähietäisyydeltä Harri Henttisen työtä ja elämää Vesilahdella.


Harri Henttinen tunsi jo lapsuudessaan, että hän on tyttö pojan ruumiissa. Ongelmat alkoivat, kun koulussa piti opetella olemaan poika muiden poikien joukossa – se oli välillä suoranaista helvettiä. Aikuisiän kynnyksellä Harri löysi samanhenkisiä ihmisiä, jotka hyväksyivät hänet sellaisena kuin hän on. Pitkä tie itsensä löytämiseksi saattoi alkaa.

Teini-iässä Henttinen kohtasi Jumalan, ja se tuntui siltä ”kuin joku olisi sytyttänyt valot sisimpään”. Hän päätti ryhtyä opiskelemaan papiksi. Tie seurakuntaan oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo, mutta hän löysi paikkansa kirkossa ja on nyt pidetty pappi Vesilahdella.

🍁Lue syksyn elämäkerrat haluamassasi järjestyksessä! 🍂

Takaisin blogiin

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.