Kokoelma: True crime
True crime on viihdearvoa kuluttajille tuottava, dokumentaarinen tyylilaji, joka käsittelee aitoja, tosielämässä tapahtuneita rikoksia mm. podcastien ja kirjojen muodossa. Suomalaiset ovat yleisesti ottaen dekkarikansaa, ja totuushan on usein tarua ihmeellisempää. Ehkä niin moni meistäkin on siksi hurahtanut tosirikoksia läpikäyviin teoksiin. Fiktiivinen väkivalta ei milloinkaan kosketa samalla tavalla kuin tositapauksista lukeminen. Fiktiokin voi toki säikäyttää, mutta jos tapahtuma on oikeasti tapahtunut, vaikka sitten satojakin vuosia sitten, se nostaa ihon kananlihalle aivan uudella tavalla.
Miksi ihmisiä kiinnostaa true crime?
Kyse on paljolti uteliaisuudesta, mutta myös tietynlaisen nautinnon hakemisesta. Yritämme ehkä jopa alitajuisesti päässämme selvittää mysteerit ennen rikosetsiviä ja jos onnistumme siinä, saamme tyydytystä ja eräänlaisen todisteen "fiksuudestamme". True crimesta kiinnostuneet ihmiset haluavat monesti hakea jännitystä omaan elämäänsä, mutta tehdä sen turvallisella tavalla.
Toki true crimeen liittyy myös muita puolia kuten uteliaisuus ja kiinnostus. Usein puhutaan, että ihminen, joka ei koskaan voisi kuvitella toimivansa esimerkiksi sarjamurhaajan tavoin, saattaa haluta selvittää, miksi ja miten tämä on kyennyt hirmutekoihinsa. Jos siis olet utelias luonne tai tällainen ihmisyyden pohtiminen kiinnostaa, sukella true crime -kirjallisuuteen turvallisesti Kirja-verkkokaupan avulla esimerkiksi CrimeTime-kirjakategoriassa! 🕵️
Suosittuja rikoskirjailijoita ovat muun muassa Niko Rantsi ja Kale Puonti, joiden tuotannossa on niin suosittuja dekkarisarjoja kuin true crime -kirjojakin.
True crime -teemaisia artikkeleita:
Tutustu kirjablogissamme artikkeleihin True crime: Suomi-rikokset, jotka sinäkin muistat ja Viking Sallyn veriteko, Ulvilan murha ja muut True crime -kirjat valokeilassa, jossa asiantuntijavieraanamme on Tuomas Rimpiläinen.
-
-
Kirjailija(t) Kenneth Eriksson
-
-
Kirjailija(t) JP Koskinen
-
Kirjailija(t) Meri Parkkinen
-
Kirjailija(t) Diamant Salihu
-
Kirjailija(t) Joe Tidy
-
-
-
Kirjailija(t) Simon Read
-
Kirjailija(t) Lamppu Laamanen, Tom Sjöberg
-
Kirjailija(t) David Arrowsmith
-
Kirjailija(t) Jussi Perälä
-
-
-
Kirjailija(t) Ken Croke, Dave Wedge
-
-
Kirjailija(t) Jari Louhelainen
-
Kirjailija(t) George Christie
-
Kirjailija(t) Helinä Häkkänen
-
Kirjailija(t) Toni Lehtinen
-
-
Kirjailija(t) Petri Lahti
-
Kirjailija(t) Timo Lehtonen
-
Kirjailija(t) Henry Aflecht
-
Kirjailija(t) Kale Puonti
-
Kirjailija(t) Veli-Pekka Lehtonen
-
Kirjailija(t) Heidi Foxell
-
30,90 € -
-
Kirjailija(t) J. K. Tamminen
-
Kirjailija(t) Jeanette Björkqvist
-
-
-
Kirjailija(t) Faysa Idle
-
Kirjailija(t) Tiina Alakärppä
-
Kirjailija(t) Louis Ferrante
-
Kirjailija(t) Lauri Johansson
26,90 € -
Kirjailija(t) Diamant Salihu
29,90 € -
20,90 € -
-
-
26,90 € -
Kirjailija(t) Janne ”Nacci” Tranberg
10,10 € -
Kirjailija(t) Kimmo Nokkonen
28,90 € -
20,90 € -
26,90 € -
Kirjailija(t) Nicolas Lunabba
-
Kirjailija(t) Päivi Hannula
30,90 € -
Kirjailija(t) J. K. Tamminen
26,90 € -
-
Kirjailija(t) Marko Niemi
25,90 € -
Kirjailija(t) Niko Jutila
26,90 € -
28,90 €