Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Siiri Enoranta. Enoranta on useasti palkittu kirjailija, joka kirjoittaa sekä nuorille että aikuisille. Enorannan teokset sijoittuvat useimmiten fantasiamaailmaan, mutta aihevalinnat ovat rohkeita ja kommentoivat viisaasti ja ennakkoluulottomasti myös maailmaa, jossa elämme. Siiri Enorannan kahdestoista romaani Keskusteluja kukkasten kanssa vie seikkailuun, lämmittää ja hykerryttää, ja pohtii, mitä tarkoittaa rakastaa rajattomasti.
"Jos jokainen saisi olla sellainen kuin on ilman että häntä yritetään ulkopuolelta ahtaa totuttuihin rooleihin? Kuulostaako utopistiselta?"
KUVA: Veikko Somerpuro
TEKSTI: Siiri Enoranta
Söpöily on vallankumouksellista
Ihanan kamalat tytöt
Kirjoittaessani romaania Keskusteluja kukkasten kanssa olen pohdiskellut muun muassa tyttöjä. Parikymppisenä minä ja ystäväni saatoimme katsoa toisia tyttöjä karsaasti. Miksi tuo pukeutuu tai käyttäytyy noin, yrittääkö se varastaa poikaystäväni? Hädissämme projisoimme omia epävarmuuksiamme tyttöihin, jotka vaikuttivat meitä rohkeammilta, ja todennäköisesti olivat yhtä epävarmoja kuin mekin. Meni vielä kymmenisen vuotta ennen kuin todella hahmotin, miten misogynistinen kulttuuri oli usuttanut naisia toisiaan vastaan. Miten kaikissa nuorten elokuvissa oli aina ne ilkeät tytöt, jotka olivat ilkeitä vain siksi, että ”tytöt tykkäävät olla ilkeitä”.
Olen todella onnellinen, että kuvasto on vihdoin muuttunut. On niin paljon tarinoita, joissa tytöt pitävät huolta toisistaan ja joissa heidän ystävyyttään juhlitaan. Henkilökohtaisessa elämässäni olen päättäväisesti kulkenut mustasukkaisuudesta ja itseni muihin vertailusta aivan vastakkaiseen suuntaan. Olen polyamorinen, eli jaan ilolla poikaystäväni toisten tyttöjen kanssa. Lähtökohtaisesti, jo ennen tapaamista, pidän näistä tytöistä. Ja kyllä, ihmisten iästä ja sukupuolesta piittaamatta käytän tässä maagista sanaa tyttö. Iloitsen siitä, mitä toiset tytöt minulle nykyään edustavat. He eivät ole kilpailijoitani, vaan tovereita.
Unelmia utopioista
Millainen olisi paikka, jonka asukkaat ovat pienestä pitäen kasvaneet solidaarisuuteen ja aitoon tasa-arvoon? Paikka, jossa ihmisiä ei usuteta kilpailemaan toisiaan vastaan? Mitä jos romanttista rakkautta ei tarvitsisi kahlita omistushaluun? Jos polyamoria olisi yhtä luonnollista kuin monogamiakin? Jos jokainen saisi olla sellainen kuin on ilman että häntä yritetään ulkopuolelta ahtaa totuttuihin rooleihin? Kuulostaako utopistiselta?
Kun aloin vuonna 2019 ideoida utopiaromaaniani Maailmantyttäret (2022), en arvannut että utopia kirjallisuudenlajina ja maailmanjärjestyksenä oli ottanut minusta pysyvän otteen. Yhä yritän ymmärtää, millainen utopia voisi olla – tarinana tai todellisuutena. Keskusteluja kukkasten kanssa on seuraava pohdiskeluni aiheesta. Edelleen mietin, miten voisimme muka rakentaa paremman maailman jos emme voi edes kuvitella sitä. Mielestäni utopiat ovat elintärkeitä.
Keskusteluja kukkasten kanssa on myös kepein kirjoittamistani romaaneista tähän mennessä. Seikkailullisuudessaan ja taianomaisuudessaan se muistuttaa hiukan Tuhatkuolevan kirousta (2018), mutta on valoisampi. Se on pehmoinen, suloinen ja hassu.
Onko hyvän mielen kirjallisuuden lukeminen pään työntämistä pensaaseen? Voi olla, joskus, mutta kai me saamme pitää päätä pensaassa hetkittäin? Ajattelen että ennen kaikkea söpöilykirjallisuuden lukeminen on lepohetki, voimien keräämistä, jotta sen jälkeen jaksamme taas taistella rakkaudella paremman maailman puolesta. Minusta on vallankumouksellista luoda tarina seesteisestä, onnellisesta yhteiskunnasta, ja uskoa sellaiseen. Idealistisuus on rohkeaa! Joten kyllä, tämä on minulle erittäin vakavaa. Ja leikkisää.
Kamalan ihanat tytöt
Palataan tyttöihin ja poikaystävien varastamiseen. Minusta on hekumallista ammentaa myrkystä ja muuttaa se vaaleanpunaisen pehmoiseksi pörröturkiksi. Rakastan bülow-nimisen artistin kappaletta You & Jennifer. Minäkertoja on menettänyt rakastettunsa Jenniferille ja ajattelee uutta paria kaunaisena. Laulun lopussa sydämensä särkenyt vaikeroi Jenniferin nimeä kerta toisensa jälkeen, helvetin Jennifer, helvetin ihana Jennifer… Olivia Rodrigon lacy-kappaleessa kateus sekoittuu ihailuun vielä selkeämmin, vaikka yhä hykerryttävän myrkyllisesti. Ja tietenkin on klassikoiden klassikko, Dolly Partonin Jolene! Jolene, me tiedämme, että olet niin upea, että voit varastaa poikaystävän kuin poikaystävän. Me näemme upeutesi.
Muun muassa näitä lauluja olen kuunnellut kieriskellessäni siinä, mikä Keskusteluja kukkasten kanssa -romaanin kohdalla oli inspiraationi ydin. Hellyttävä kaksijakoisuus: kipeät muistot nuoren, hätääntyneen Siirin elämästä, ja se kuinka lempeää niitä on katsella nyt, täältä seesteisen täti-iän onnellisuudesta. Vihasinko oikeasti niitä ”uhkaavia” tyttöjä 20-vuotiaana, vai halusinko heitä vain yhtä paljon kuin eksyksissä olevat poikaystävänikin?
Kaikki pelkoni ja virheeni, sekoiluni ja epäonnistumiseni ovat opettaneet minua. Olen yrittänyt uudestaan, olen kasvanut vahvemmaksi.
Kaikkien kanssa ei voi eikä tarvitse olla ystävä, mutta maailma on niin paljon ihanampi paikka kulkea, kun näkee tytöt (jälleen sana tyttö sisältää minulle tässä potentiaalisesti koko ihmiskunnan) mahdollisina liittolaisina eikä vihollisina. Kun minä itse riitän itselleni, niin tiedän että riitän muillekin. Toisaalta minun yksin ei tarvitse aina riittää.
Ja hetkinen, onko ihmistä tosiaan mahdollista varastaa toiselta?
Muun muassa sitä pohtivat romaanini kipakka, suloinen Xaskia, sekä mystinen Ylanin piikkejä hiuksissaan.
Siiri Enoranta
