Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Sanna-Mari Hovi. Hovi on tullut tunnetuksi kuninkaalliskirjailijana ja erityisesti Ruotsin kuningashuoneen tuntijana. Hovin uusin kirja Ruotsin kuningattaret kuvaa, miten kuningattaret eivät ole olleet pelkkiä puolisoita ja äitejä, kruunupäitä silkkipukuineen ja jalokivineen. He ovat olleet myös omatoimisia ja aktiivisia vaikuttajia.
"On mukava nauttia naapureiden kuninkaallisshowsta, kun laskun maksavat svenssonit verorahoistaan."
KUVA: Veikko Somerpuro
TEKSTI: Sanna-Mari Hovi
Queens of f*ng everything
Helmikuun kymmenentenä meillä kuninkaallispiireissä pidäteltiin hengitystä. Kuningas Kaarle XVI Kustaa tulisi pian kertomaan konseljissa Päivän Uutisen: prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian vastasyntyneen prinsessan nimen ja arvonimen. Nyt tiedämme. Pikku söpöliini on Ines Marie Lilian Silvia, Västerbottenin herttuatar.
Facebook-sivuillani veikkailtiin etukäteen innokkaasti tulijan nimeä. Silvia ja Marie – molempien vanhempien äidit – olivat melko helppoja, samoin Lilian, olihan Carl Philip prinssi Bertilin ja Lilianen erityinen suosikki.
Mutta Ines? Nimelle ei ole vielä löydetty syytä. Toisaalta se ei ole järkyttänyt ketään, toisin kuin kruununprinsessaparin esikoisen nimi Estelle. Kuninkaallisista kirjoittava Herman Lindqvist kutsui nimeä kylmiltään yökerhokuningattarelle sopivaksi. Taisi potkia itseään myöhemmin. Suomessa nimi muistutti enempikin perunalastusta.
Kuninkaallisten nimet kantavat usein pitkää historiaa. Sankarikuninkaan tai suuren hyväntekijän nimi halutaan myös lapselle, ja niinpä Ruotsin kuningashuone on täynnään Kustaa Aadolfeja ja Oscareita. Naislinjassa perinne ei ole niin selkeä, ovathan lähes kaikki Ruotsin kuningattaret syntyisin muualta. Onneksi yleensä kuninkaallisista perheistä, joten hekin ovat olleet nimeltään Sofioita, Victorioita tai Désiréeitä.
Kuningattaret – hyväntekijöitä ja synnytyskoneita
Ruotsin kuninkaalliset kiinnostavat suomalaisia, joskus tuntuu, että jopa enemmän kuin ruotsalaisia itseään. Historia selittää paljon. Meillä on vuosisatojen historiallinen ja kulttuurinen yhteys Ruotsin kanssa. Ruotsin kuninkaalliset ovat menneisyydessä olleet meidänkin hallitsijoitamme, joten Victoria on vähän niin kuin meidänkin prinsessamme. On mukava nauttia naapureiden kuninkaallisshowsta, kun laskun maksavat svenssonit verorahoistaan.
Minua alkoivat kiinnostaa eritoten Ruotsin kuningattaret. Kustaa Vaasan ensimmäisestä puolisosta Silviaan kuningattaret ovat olleet pääasiassa tuontitavaraa. Avioliitot on solmittu poliittisista syistä: on haettu puoliso maasta, josta on ajateltu olevan eniten strategista hyötyä. Rakkaudella ei ole juuri ollut tekemistä avioliittojen kanssa. Joissakin tapauksissa se on onneksi tullut kaupan päälle.
Kuningattarien tärkein tehtävä on ollut synnyttää perillinen, eli poikalapsi, ja mieluiten useita, jotta perimysketjussa on varamiehiä. Siksi puolisoiksi haettiin yleensä nuoria naisia, hyviä potentiaalisia synnyttäjiä. Parin miespuolinen jäsen on voinut pahimmillaan olla 40 vuotta neitokaista vanhempi, kivulias ja hampaaton ukkeli. Usein miehet olivat jo seksuaalisesti kokeneita, lehtolasten isiä. Miehille on aina sallittu enemmän seksuaalista vapautta, myös kuninkaallisilla, ja niinpä monen kuningattaren osa on ollut katsoa vierestä, kun puoliso löytää vuodettaan lämmittämään yhä nuorempia naisia.
Kuningattarien oletettiin keskittyvän lapsiinsa ja hyväntekeväisyyteen. Paljon ruotsalaista hyvinvointia on syntynyt kuningattarien aloitteesta. He ovat perustaneet järjestöjä ja yhdistyksiä tukemaan heikommassa asemassa olevia naisia ja lapsia. Kuningatar Sofia tarjosi vankilasta vapautuneille naisille asunnon ja tukea yhteiskuntaan palaamisessa. Kuningatar Louise huolehti eritoten suomalaisista sotalapsista. Kuningatar Silvia on keskittynyt erilaista väkivaltaa kokeneiden lasten elämän suojelemiseen sekä muistisairaiden vanhusten olojen parantamiseen. Kuningatarten vaikutuksesta Ruotsiin on saatu kansakoulu, köyhäinhoito ja sairaanhoitokoulutus.
Korujen kantama historia
Kuningattaret ovat kuitenkin aina olleet jotakin erityistä. Yksi syy siihen ovat korut, kruunut ja diadeemit. Niissä sukujen historia on kulkenut eteenpäin. Ne ovat oma harrastukseni: kun kuninkaalliset ovat Nobel-juhlissa, häissä tai syntymäpäivillä, on kiinnostavaa nähdä, mitkä korut he ovat valinneet. Mekoilla ei niin väliä.
Silvia ja Victoria käyttivät häissään samaa kameetiaraa. Se oli Napoleonin puolisolleen Joséphinelle lahjoittama. Tämän pojasta tuli Italian kuningas ja myöhemmin Leuchtenbergin herttua. Heidän tyttärensä avioitui Oscar Bernadotten kanssa. Oscarin äiti oli ollut kihloissa Napoleonin kanssa. Verkostoja!
Opin kirjoittaessani lähdeteoksista, että diadeemin pohjarengas päällystetään aina niin, että se sopii kantajansa hiusten väriin. Mielenkiintoinen huomio onkin, että Madeleine oli ilmeisesti muuttanut suunnitelmiaan pikaisesti juuri ennen Victorian häitä, sillä hänen valitsemansa diadeemi oli edellisen käyttäjän jäljiltä vielä päällystetty tummahiuksiselle sopivaksi. Pieniä oivaltamisen hetkiä!
Tukholma sydämessäni
Kirjoitan mielelläni Tukholmassa. Jokainen kulma ja kortteli liittyy jotenkin kuninkaallisiin. Tuossa Daniel asui, kun hän kutsui Victorian ensimmäistä kertaa kylään. Juuri tuohon Kaarle XII pudotti kruunajaisissa kruununsa. Tuossa talossa asui Fredrikin rakastajatar. Ja tuossa Oscarin. Ja tuossa talossa majoittui Tanskan kuningas Kristian ennen Tukholman verilöylyä. Historia on Tukholmassa käsin kosketeltavaa.
Pidän linnoista ja museoista. Kuninkaanlinnan yhteydessä oleva Livrustkammaren on yksi suosikeistani. Kun kirjoitan Sofia Magdaleenan tai Loviisa Ulriikan hääpuvuista, siellä ne ovat. Noiden sisällä on ollut elävä nainen, josta kirjoitan! Ja jonka vyötärönympärystä näyttää puolet omaani pienemmältä. Museosta löytyy Kustaa II Aadolfin täytetty hevonen, Kaarle Kustaan lapsuuden merimiespuku ja kuningatar Viktorian preussilaisen rykmentin puku, piikkikypärineen kaikkineen. Aivan oikeiden ihmisten käyttämiä.
Ihanat kuninkaalliset! Niin lähellä ja silti turvallisen kaukana.
Sanna-Mari Hovi
