Uuden kirjasarjan aloittamisessa on oma erityinen kutkutuksensa. Jo ensimmäisiltä sivuilta avautuu kokonainen maailma, johon voi parhaimmillaan palata vielä monta kertaa. Kirjasarjan mukana pääsee seuraamaan rakastettujen henkilöhahmojen kasvua, salaisuuksien paljastumista ja uusien juonenkäänteiden rakentumista kirja kirjalta. Kuin rakentaisi palapeliä, mutta oman pään sisällä (ja ilman, että lemmikkikissa pilaa kaiken yhdellä tassunheilautuksella).
Kokosimme tähän artikkeliin kiinnostavia kaunokirjasarjoja niin uusien maailmojen ensiaskeleita etsiville kuin jo muutaman osan mittaiseen lukumatkaan valmiille lukijoillekin. Mukana on historiallista viihdettä, ihmissuhdedraamaa ja tietenkin myös koukuttavia dekkareita niille, jotka rakastavat rikoksia, arvoituksia ja viimeiseen lukuun asti jatkuvaa jännitystä. Mukana on toiveestanne runsaasti kotimaisia kirjasarjoja!
Aloita kaunokirjasarja näiden vinkkien avulla
Nämä kirjat aloittavat kirjasarjan:
Vera Vala – Persikankukkien aikaan
Yksi talo, monta tarinaa. Romanttinen ja yllätyksellinen teos identiteetistä, uupumisesta ja perhesalaisuuksista – italialaisen kevään keskellä.
Emma on elänyt elämää, joka näyttää ulospäin hallitulta: suvun resepti teki hänestä hetkessä tunnetun Suomessa, ura on nousussa ja rinnalla on kunnianhimoinen tuottajapoikaystävä. Mutta pinnan alla jokin alkaa murtua. Kun romahdus tapahtuu suorassa lähetyksessä, Emma lähtee Italiaan – äitinsä suvun kotiseudulle, jonne hänen ei ollut tarkoitus palata.
Isoäiti Dalian kivitalo persikankukkien keskellä tarjoaa rauhaa, mutta paljastaa myös menneisyyden kerrokset, jotka ovat erottaneet äidin ja tyttären – ja jättäneet Emmalle vain hajanaisia muistoja. Kuka Dalia todella oli? Ketä hän rakasti?
Persikankukkien aikaan on uuden psykologisen viihdesarjan Villa Dalia avaus, jossa seurataan Dalian taloon palaavia perheen naisia, jotka alkavat vähitellen punoa esiin suvun vaiettua tarinaa. Kullakin on oma äänensä, omat kysymyksensä – ja oma rakkaustarinansa.
Helena Dahlgren – Kultaseni
Historiallista romantiikkaa 1940-luvun kuninkaallisista – Kultaseni on Ruotsin prinssi Bertilin ja Lilian Craigin suurien tunteiden tarina kielletystä rakkaudesta. Tositapahtumiin perustuva romaani kuvaa dramaattisesti jännitettä henkilökohtaisen onnen ja kuninkaallisten odotusten välillä.
Lontoossa keskellä sodan kuohuja kaivostyöläisen tytär Lilian Craig tapaa miehen, joka tulee muuttamaan hänen koko elämänsä kulun. Kun yhteiset ystävät esittelevät miehen ”Ruotsin prinssi Bertiliksi”, Lilian vastaa, että siinä tapauksessa hän on Saban kuningatar. Se on alku yhdelle aikamme kestävimmistä rakkaustarinoista. Kultaseni on tarina toivosta, odotuksesta ja velvollisuuksista. Se kertoo väsymättömästä ja ikuisesta rakkaudesta sekä rohkeudesta vastustaa normeja ja seurata sydämensä ääntä.
Kultaseni on Rakkautta hovissa -sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa julkaistaan suomeksi keväällä 2027. Sarja on täysosuma The Crownin ja Bridgertonin faneille ja täydellistä luettavaa historiallisen romantiikan ystäville. Sarjan käännösoikeudet on myyty useisiin maihin, ja Ruotsissa sarjan ensimmäiset kaksi osaa ovat olleet myyntimenestyksiä ja saaneet huippuarvosteluja.
Ruth Kvarnström-Jones – Grand-hotellin upeat naiset
Historiallinen hyvänmielenromaani Grand-hotellin upeat naiset aloittaa Tukholman helmet -kaunokirjasarjan.
Upea tukholmalaishotelli täytyy pelastaa, ja työhön tarttuu joukko ahkeria naisia, joilla jokaisella on oma tarinansa.
Eletään vuotta 1901. Tukholma on muutoksen tilassa. Rannalla vastapäätä kuninkaanlinnaa seisoo komea Grand Hôtel, jossa valmistaudutaan ensimmäisiin Nobel-illallisiin. Mutta hotellin johdolla on ongelma: rahat ovat miltei lopussa. Apuun haetaan rouva Wilhelmina Skogh, joka johtaa menestyvää radanvarsihotellien ketjua. Osaisiko hän pelastaa hotellin, jossa vierailevat kuninkaallisetkin? Riittääkö Wilhelmina-rouvan usko työntekoon, laatuun, kukkiin ja vihanneksiin pitämään hotellin pystyssä aikojen muuttuessa?
Clarisse Sabard – Flora ja Joséphine
Taidegalleristi Floran elämä Los Angelesissa on myllerryksessä, ja hän tarvitsee kipeästi hengähdystaukoa. Flora on perinyt serkkujensa kanssa suvun vanhan kartanon Normandian rannikolta, ja hän päättää lähteä tutustumaan taloon. Pian Floran saapumisen jälkeen joku jättää oven taakse salaperäisen laatikon, jonka sisältä paljastuu kaleidoskooppi, vanhoja valokuvia ja haalistunut käsikirjoitus. Ne johdattavat Floran hänen isoäitinsä Joséphinen vaiettuun tarinaan.
Vuonna 1926 nuori, vahva ja määrätietoinen Joséphine opiskelee Pariisin taidekoulussa. Huhutaan, että hänen taiteilijaisänsä on sekaantunut erittäin harvinaisen oranssin timantin katoamiseen. Isän kuoleman jälkeen Joséphine saa haltuunsa isänsä maalauksen, joka vie hänet kadonneen timantin jäljille.
Flora ja Joséphine on ahmittava kahden aikatason lukuromaani, joka kuljettaa Yhdysvalloista Ranskan kautta Italiaan ja lopulta Korfun saarelle. Se aloittaa Agapanthes-sarjan täynnä vahvoja naisia, riipaisevia kohtaloita ja sukupolvelta toiselle säilyneitä salaisuuksia.
Thua Aalto – Augustan tehtävä
Thua Aallon tositapahtumiin pohjautuva Augustan tehtävä aloittaa historiallisen Herlinin koulu -romaanisarjan, joka seuraa rohkean ihmisen edistyksellistä elämää aikana, jolloin naisen rooli oli ennalta määrätty.
Turku vuonna 1840. Isän kuolema mullistaa koko Heurlinin perheen elämän. Erityisesti Augustalle menetys on musertava, sillä isä oli ainoa, joka tuntui ymmärtävän omapäistä tytärtään. Augustasta tuntuu, että hän ei mahdu äitinsä odotuksiin, koska viihtyy paremmin metsän ja kotielämän hiljaisuudessa kuin seurapiirien pyörteissä.
Augustan maailma alkaa kirkastua, kun hän alkaa salaa lukea veljensä tuomia kirjoja. Ne sytyttävät kuplivan tiedonjanon sekä toisenlaisen tulevaisuuden kaipuun. Augusta ei halua tyytyä siihen, että muut määräävät hänen elämänsä suunnan, vaan hän haluaa olla hyödyksi ja muuttaa maailmaa. Mutta sitten Augusta tapaa tansseissa salaperäisen miehen, ja seuraelämälläkin tuntuu olevan jotain kiinnostavaa tarjottavanaan. Voiko nainen rakastaa ja silti kulkea kohti unelmiaan?
Näistä kirjasarjoista on julkaistu jo muutama osa:
Ulla Rask – Blanka, Itämeren tytär
On vuosi 1606 ja Tallinnassa vietetään hansakauppias Matthias Bergerin esikoistyttären häitä. Morsian on oudon kalpea. Ensin hänen sisarensa Blanka epäilee, ettei sisar haluakaan naimisiin häntä yli puolet vanhemmalle lyypekkiläiselle leskimiehelle, Karl Johan Krauselle, mutta juhlien edetessä syyksi paljastuu jotain paljon vakavampaa.
Kun Blankan sisar yllättäen menehtyy, näennäisen vauraan Bergerin perheen veitsenterällä oleva talous uhkaa romahtaa. Naimattomalla Blankalla ole muuta vaihtoehtoa kuin astua piikansa Margon kanssa laivaan ja matkustaa sisarensa sijasta Krausen puolisoksi. Päätös ei ole helppo, mutta sitä ei ole pitkä merimatkakaan.
Blanka, Itämeren tytär on täysiverinen historiallinen seikkailuromaani. Se yhdistää Itämeren vilkkaita hansakaupunkeja, perhesuhteita ja ihmiskohtaloita toisiinsa ja rakentaa kuvaa naisista, joilla ei ole juurikaan oikeuksia, mutta rohkeutta, kekseliäisyyttä ja kyky rakastaa.
Romaani aloittaa Kylmä meri -sarjan, jonka ensimmäisissä kolmessa seurataan Blanka Berger von Wijkin elämää järkiavioliiton, oman elämän haltuunoton ja mahdottoman rakkauden välillä.
Ulla Onerva – Hattaradilemma
Romanttinen kapina alkakoon! Nokkela hyvän mielen romaani Jane Austenin sankarittaren mukaan nimetystä Emmasta, joka puolustaa romanttista kirjallisuutta mutta tuntee vetoa sietämätöntä romantiikan vihaajaa kohtaan.
Ensirakkaus on jättänyt Emman vanhojen tansseissa, eivätkä tunteet ex-poikaystävään ole abivuoden alkaessa täysin hiipuneet. Haikailun sijaan Emma uppoutuu romanttisiin kirjoihin, vaikka koko muu maailma tuntuu halveksivan hänen lempigenreään. Kun ynseä kirjailija lyttää viihdekirjallisuuden lehdessä eikä koulun lukulistaltakaan löydy romanttisia kirjoja, Emma ryhtyy kapinaan. Hän perustaa Oikukkaiden romantikkojen piirin, jonka päämäärä on kohottaa romanttisen kirjallisuuden arvostusta ja tuhota kirjallisuusankeuttajat.
Tehtävä ei ole helppo, sillä piirin sisällä kipinöi niin vihasta kuin rakkaudestakin, ja Emma huomaa olevansa pahemmassa sotkussa kuin lempiromaaniensa sankarittaret.
Esikoisromaani Hattaradilemma aloittaa humoristisen Oikukkaiden romantikkojen piiri -viihdetrilogian, joka solmii Jane Austenin ja Charlotte Brontën romanttiset klassikot oivaltavasti nykypäivään. Tämä kaunokirjasarja sopii kaikille, jotka eivät suostu salaamaan rakkauttaan romanttisia kirjoja kohtaan!
Virpi Vainio – Petsamon enkeli
Historiallisesti tarkka esikoisromaani kuvaa lumoavasti, miten pienet ihmiset pärjäävät valtavan luonnon näyttämöllä, suurvaltojen ristipaineessa, ja miten sitkeä ihminen voi olla.
Keväällä 1937 nuori Valeria Vedoroff irtisanoutuu työstään kalajauhotehtaalla. Hän on aikeissa muuttaa sulhasensa kanssa etelään, kunnes hänen rakas isänsä pidätetään syytettynä vakoilusta. Kaikki muukaan elämässä ei mene niin kuin Valeria on suunnitellut. Vastavalmistunut poliisi Antti Teerikallio, jolla olisi kosolti syitä vältellä seutua, passitetaan Jäämerelle suitsimaan kasvavaa rikollisuutta. Samaan aikaan alueelle muuttaa taidemaalari Maija Vuonnajärvi, joka perustaa Petsamon kirkonkylään valokuvaamon.
Petsamo-sarjan aloittava Petsamon enkeli kuvaa arkea ja nuorten ihmisten unelmia Jäämeri-Suomessa sekä tapahtumasarjaa, jonka myöhempi historia tuntee Petsamon vakoilujupakkana. Kuka tappoikaan Petsamon rajavartioston johtajan? Entä miksi valtiollinen poliisi pidätti yli 100 petsamolaista vakoilusta?
Maija Kajanto – Pyykkipäivä
Tervetuloa Puistokadun pesulaan! Kolmekymppinen Inka Hakaniemi palaa Australiasta kotikaupunkiinsa. Vuosista ulkomailla on jäänyt käteen sydänsuruja sekä huomattavan tyhjä pankkitili. Vanhempien yläkerrassa asuminen vaihtuu kuitenkin itsenäisyyteen, kun Inka päättää avata 50-luvun tyyliin sisustetun pesulan kaupungin keskustan tuntumaan.
Kun kesäaurinko paistaa Puistokadun pesulan portaille ja pyykkikoneet pyörittävät kesäasukkaiden lakanoita, Inka tuntee olevansa uuden edessä. Pesula kerää hiljalleen ympärilleen oman asiakaskuntansa ja vakiokävijänsä, fiftarimusiikki raikaa taustalla, ja Inka tutustuu oman ikäisiinsä itsenäisiin naisiin. Niinpä kun eräänä päivänä menneisyys Australiasta seisahtaa pesulan ovelle, Inka on valmis tarttumaan myös oman elämänsä tahranpoistoprojektiin.
Pyykkipäivä starttaa kirjailija Maija Kajannon uuden Puistokadun pesula -sarjan. Kajannon edellinen Kahvila Koivu -kirjasarja ihastutti lukijoita ja synnytti suomalaiselle viihdekirjallisuuskentälle uuden valovoimaisen tekijän.
Tonny Gulløv – Viikinkien valtakunta
Valtavan menestynyt viikinkisaaga Tanskasta. Uuden Viikinkien valtakunta -sarjan avausosa Viikinkien valtakunta on toiminnantäyteinen ja hurmeinen kertomus ajasta, jolloin viikingit hallitsivat Pohjolaa.
Vuonna 937 Britanniaa riivaavat tanskalaisten ryöstöretket. Ulv, nenäkäs ja kiivasluonteinen nuorukainen, päätyy tanskalaisviikinkien vangiksi. Hänet kahlehditaan soutuveneeseen jättiläismäisen Ymerin viereen, ja pitkän merimatkan aikana kaksikko ystävystyy.
Ymer tekee kaikkensa opettaakseen Ulvin orjan tavoille, mutta kovapäinen nuorukainen ei aio elää kahleissa. Taistelutahto on moneen otteeseen vähällä maksaa hänen henkensä, sillä viikingit ovat herkkiä tarttumaan miekkaan…
Näihin kirjasarjoihin dekkarifanit koukuttuvat:
Patricia G. Bertényi – Kaikki ovat sokeita
Teho-osaston arjessa laitosapulainen näkee ja kuulee kaiken, mutta kukaan ei huomaa häntä. Ei edes kostoa hautova murhaaja.
Kuusikymppinen laitosapulainen Janka Vitéz tietää hoitotyöstä enemmän kuin kukaan tajuaa. Kun teho-osastolla kuolee peräkkäin kaksi kaupungin merkkihenkilöä, Janka haistaa palaneen käryä. Luonnollisiksi kirjatut kuolemat herättävät myös sairaanhoitaja Danin epäilykset. Huolella peiteltyjen salaisuuksien nuuskiminen lähentää naisia mutta saattaa heidät samalla myös suureen vaaraan.
Kaikki ovat sokeita aloittaa uuden, pulssia nostattavan Osasto C1 -sairaaladekkarisarjan.
Anna Harju – Jäljet
On salaisuuksia, joiden paljastumisella on kohtalokkaat seuraukset. Niitä ei pääse pakoon, vaikka kuinka yrittää. Joutuuko virheistään aina maksamaan?
Pidetty apteekkari löytyy työpaikaltaan murhattuna. Epäilykset kohdistuvat farmaseutti Joanna Vihervuoreen, joka on viimeksi nähnyt esihenkilönsä elossa. Joanna vakuuttaa olevansa syytön, mutta tapaus alkaa kietoutua hänen ympärilleen erikoisella tavalla.
Tampereen poliisin rikoskomisario Taro Auramolle murhatutkinta on näytön paikka. Valkea pöly kuolleen apteekkarin poskella herättää epäilyksen siitä, ovatko tämän bisnekset täysin puhtoisia, eikä pian mikään ole sitä, miltä näyttää.
Psykologisesti tarkkanäköinen, täydellisen koukuttava Jäljet aloittaa Tampereelle sijoittuvan Taro Auramo -rikosromaanien sarjan.
Max Manner – Kuollut kuin kivi
Kuollut kuin kivi aloittaa pirullisen juonittelevan Murhaloru-trilogian, jossa murhaajalla on puistattava tapa jättää jälkeensä ruumiin lisäksi myös makaaberi loru.
Roosa Viima on lukkiutunut kotinsa yläkerran kylpyhuoneeseen. Alakerta kuhisee julkistamisjuhlan vieraita, mutta Roosa on väsynyt esittämään menestyskirjailijaa. Kirjoitusjumi vaivaa, kaikki ideat – omat ja varastetut – on käytetty, mikään ei tunnu miltään. Teini-ikäisen tyttären vaativa koputus havahduttaa Roosan. Ei auta muu kuin punata huulensa ja jatkaa näyttelemistä.
Muutaman tunnin päästä kustannusalan väki, kirjailijan fanit ja menestyksen liepeillä siipeilevät ovat saaneet riittävästi toisistaan. Juhlista kotiutuva rikoskomisario Risto Vasama joutuu kuitenkin tekemään yllättävän paluun kirjailijaystävänsä luokse. Roosa on tolaltaan, koska hänen kylpyhuoneeseensa on illan aikana ilmestynyt outo kivenmurikka ja huulipunalla peiliin kirjoitettu karmiva loru.
Niina Repo – Miehesi on minun
Kesällä 2018 Laihialla tapahtuu vaimon murha, jota poliisi kuvailee mystiseksi ja monimutkaiseksi. Voiko aviomies olla syyllinen, jos uhrin sängystä löytyy murhayönä toinen mies? Tai voiko toinen mies olla murhaaja, jos aviomiehellä epäillään olleen motiivi ja avioerokin vireillä?
Kuusi vuotta myöhemmin Saara käsikirjoittaa rikoksen pohjalta tv-sarjaa. Tuotantoyhtiössä työskentelee myös hänen puolisonsa Kalle. Saara on jakanut Kallen kanssa koko elämänsä nauruineen ja itkuineen, mutta nyt miehellä taitaa olla joku toinen.
Tästä saa alkunsa tappava soppa, josta onnekas selviää murhasyytteellä eikä päädy itse ruumiiksi.
Miehesi on minun aloittaa todellisista intohimorikoksista ammentavan Rikos ja rakkaus -dekkarisarjan, joka ei kerro hirviöistä vaan ihmisistä. Ja juuri se on pelottavaa.
Tuomas Niskakangas – Suljettu kansio
Helsingin Sanomien toimittajan Joel Saarnin ja päätoimittajan lemmenhetki päätyy Seiska-lehden kanteen, ja Saarni joutuu jättämään työnsä. Kesken jäänyt juttuhanke ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Joku on lähettänyt hänelle kansion, jonka sisältö on erittäin raskauttava. Suomalainen verkkolaiteyhtiö näyttää tehneen Venäjällä laittomia kauppoja. Mutta miksi?
Teknologiayhtiön juristilla Petra Thorrylla on omat syynsä sekaantua tutkimuksiin. Hänellä on pakkomielle selvittää yhden 1990-luvulla kadonneen lapsen mysteeri.
Tutkimusten edetessä Petra ja Joel sotkeutuvat yhä syvemmälle valheiden ja vakoilun verkkoon, jossa lankoja vetelee tappavan vaarallinen Osasto K.
Suljettu kansio aloittaa uuden kotimaisen huipputrillerisarjan. Osasto K on koukuttava tarina vallasta, joka toimii ilman valvontaa, ja ihmisistä, jotka eivät enää voi katsoa sivuun.
Tuntuuko siltä, että se oikea kaunokirjasarja löytyisi näiden joukosta? Tutustu myös parhaisiin dekkarisarjoihin maailmalta! 🔍