Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on JP Koskinen. Hän on kirjailija, joka on kirjoittanut niin tietokirjoja kuin kaunokirjallisuuttakin. Hyvät veljet on rivakkaliikkeinen romaani poliittisesta suhmuroinnista ja nuoruudesta aikana, jona idänkauppa oli arkista ja televisio tiukasti mustavalkoinen. Tamminiemestä kasvaa romaanin pyörteissä vallan linnake, jossa puolueuskollisuus muistuttaa perinteisiä gangsteritarinoita.
"Kekkosen kadottua minua ei nuorukaisena olisi vähempää voinut kiinnostaa, kuka oli Suomen presidentti. Asiat menivät miten menivät, ja vaikka maatamme olisi johtanut Peppi Pitkätossu, mikään tuskin olisi muuttunut."
KUVA: Pertti Nisonen
TEKSTI: JP Koskinen
Vain banaanivaltioissa valitaan presidenttejä ilman vaaleja
Olen syntynyt aikakauteen, jolloin presidentti ei ollut virka vaan Kekkonen. Kun aloitin peruskoulun, Urho Kaleva Kekkonen, UKK ja ystävien kesken leppoisa Urkki, oli ollut presidenttinä yhdeksäntoista vuotta. Olin autuaan tietämätön, että meneillään oli Kekkosen kolmas kausi, jota oli pidennetty ilman laillisia vaaleja. Silti meille koulussa kerrottiin, kuinka Suomi oli demokratian johtotähti, korruptiosta ja suhmuroinnista vapaa maa. Etelä-Amerikan banaanivaltioissa saatettiin huijata vaaleissakin, mutta ei toki Suomessa.
Kekkosen aika päättyi suureen romahdukseen, sillä meille ei tietenkään kerrottu, kuinka sairas hän oli. Hän oli rautaisessa kunnossa heiluva tervaskanto eilen, ja tänään yhtäkkiä aivan toimintakyvytön, vallasta luopuva vanhus. Kaikki surivat, maan isä oli kadonnut Tamminiemen verhojen taa. UKK jätti meidät Neuvostoliiton ja Turun fundeeraajan armoille.
Vaalit ovat huvia kansalle
Kekkosen kadottua minua ei nuorukaisena olisi vähempää voinut kiinnostaa, kuka oli Suomen presidentti. Asiat menivät miten menivät, ja vaikka maatamme olisi johtanut Peppi Pitkätossu, mikään tuskin olisi muuttunut. Tasavalta tarvitsi presidentin ja siitä äänestettiin kuuden vuoden välein, kuten pitääkin. Minäkin äänestin, onhan se demokratian kannattajan velvollisuus ja rituaali, jossa uskotellaan itselle, että asioihin voi vaikuttaa.
Hiukan vartuttuani aloin kiinnostua enemmän nykypolitiikasta. Olin lukenut jo pitkään ja paljon menneisyyden kuninkaiden sekä ruhtinaiden juonitteluista ja häikäilemättömistä tavoista roikkua vallassa kaikin keinoin. Mieleeni pulpahti outo ajatus. Kuinkas ne Kekkosen valtakauden menivätkään, miksi se yksi kausi oli kuuden sijaan peräti kymmenen vuotta? Aloin penkoa Suomen historiaa hiukan tarkemmin ja mitäs sieltä tulikaan vastaan.
Kekkonen oli jo vuonna 1968 kolmannet presidentinvaalit voitettuaan tympääntynyt siihen, että hänellä oli kriittisiä vastustajia. Missä kiitollisuus, missä nöyryys, tuumi hän. Hiljalleen maan isän mielessä kypsyi ajatus, ettei hän lähde enää vaaleihin kuuntelemaan vastaehdokkaiden kitinää. Alkoi sopankeitto, jonka tuloksena vuonna 1973 eduskunnassa runnottiin läpi poikkeuslaki. Sen nojalla Kekkosen valtakausi pidennettiin vuoteen 1978, vuoden 1974 vaaleja ei käyty lainkaan.
Mitä emme näe faktassa, se täytyy kertoa fiktiossa
Poikkeuslailla jatkettu valtakausi oli Suomalaisen demokratian ja hyvä veli -verkoston todellinen taidonnäyte. Tietenkin aikalaiset kertoivat kaiken menneen siististi ja ajat nyt vaan olivat semmoiset. Muutamat silloiset poliitikot, joita yhä roikkuu, tai yrittää roikkua, vallassa kiinni, muistavat tietysti kaiken parhain päin. Se on muistelijan oikeus, kukapa nyt oman patsaansa jalustaa sotkisi. Vanhoihin poliittisiin muistelmiin voi kipeissä asioissa luottaa yhtä paljon kuin kiinalaisiin ruuvimeisseleihin. Kovan paikan edessä ne murentuvat palasiksi.
Hyvät veljet -kirja syntyi halusta kurkistaa kulissien taakse. Fiktion keinoin se oli mahdollista ja se mahdollisuus tuntui kasvavan suuren tarinan muotoon. Kun nykyään tiedän, ettei juuri mikään poliittinen päätös ole syntynyt niin kuin uutisissa väitetään, ei niin toki ole käynyt ennenkään.
Kiristys, uhkaus ja lahjonta ovat olleet ikiaikaisia keinoja saada ihmiset toimimaan oikealla tavalla. Vallan kulissit ovat vaihtuneet, mutta keinot kulissien takana pysyneet ennallaan.
Kurkistus puolen vuosisadan taakse oli virkistävä. Tupakansavuinen maailma, jossa Pete tekee parhaansa auttaakseen hyväntekijäänsä Kekkosta pysymään vallassa, on monille yhä tuttu, mutta iäksi mennyt. Hyvien veljien ja siskojen liittoumat eivät toki ole kadonneet, ne ovat vain muuttaneet muotoaan. Kun vierailin Tamminiemessä, kuulin korvissani Kekkosen haamun huokailevan työhuoneessaan. Olisiko Kekkonen polttanut kiroten romaanin Hyvät veljet roviolla vai kutsunut minut vieraaksi ja tarjonnut naureskellen lasin konjakkia? Veikkaan jälkimmäistä, mutta tätä emme saa koskaan tietää.
JP Koskinen
