Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Vera Vala. Vala on kirjailija ja psykologi, joka muutti takaisin Suomeen lähes 30 Italiassa vietetyn vuoden jälkeen. Persikankukkien aikaan on uuden psykologisen viihdesarjan avaus, jossa seurataan Dalian taloon palaavia perheen naisia, jotka alkavat vähitellen punoa esiin suvun vaiettua tarinaa. Kullakin on oma äänensä, omat kysymyksensä – ja oma rakkaustarinansa.
"Kun mieli saa hetken levätä, se jaksaa paremmin kohdata myös vaikeudet. Viihdekirjallisuuden velvollisuus on tarjota lohtua ja toivoa silloinkin, kun maailma yrittää ne meiltä piilottaa."
KUVA: Sabrina Bqain
TEKSTI: Vera Vala
Todellisuuspako vai mielenterveysteko
Miksi kirjoitan hyvänmielen kirjallisuutta, vaikka maailma on täynnä vakavia ja tärkeitä aiheita? Jokaisen kirjan painaminen ja kuljettaminen lukijalle kuluttaa luonnonvaroja, eikä äänikirjaakaan voi kuunnella sähköttä ja ilman älylaitetta, joten kysymys ei ole yhdentekevä ainakaan luontokadosta huolestuneille. Yhteiskunnallisesti valveutuneet voivat puolestaan kysyä, onko viihdekirjallisuuden kirjoittaminen ylipäätään oikeutettua aikana, jolloin ihmisten pitäisi avata silmänsä maailman epäkohdille todellisuuden pakenemisen sijaan.
Moni kirjailija kokee velvollisuudekseen ottaa kantaa koko ihmiskuntaa koskettaviin aiheisiin kuten sotien aiheuttamaan kauhuun ja hävitykseen, yhteiskunnalliseen eriarvoistumiseen, ilmastonmuutokseen tai mielenterveysongelmiin. Jotkut taas mieltävät kirjailijan roolin enemmän taiteelliseksi kuin yhteiskunnalliseksi. He valitsevat lajikseen fragmentaarisen runouden tai kokeilevan proosan ja uudistavat kirjallisuutta ravistelemalla sen rakenteita taidemuotona.
Vaan mitä tekee viihdekirjailija? Hänkin voisi läväyttää epäkohdat lukijan silmien eteen ja patistaa sitä kautta ihmisiä toimimaan maailman parantamiseksi. Hän voisi myös kokeilla kieliopin rajoja tai vähintään venyttää kieltä uudissanoiksi samalla, kun lukija henkeään pidätellen lukee seitsemänkymmentä sivua piipun valitsemisesta.
Mutta kannanottojen tai muotokokeilujen sijaan viihdekirjailija vaikuttaa työntävän päänsä pensaaseen. Hän ei pyri kuvaamaan todellista elämää, vaan luo epärealistisen miellyttävän mielikuvitusmaailman, jossa päähenkilö joutuu kohtaamaan vain selvitettävissä olevia ongelmia ja koettelemuksilla on aina onnellinen loppu.
Pelastusrengas ja auringon lämmittämä penkki
Vaikeuksien, epävarmuuden ja kipeiden asioiden kohtaaminen on yksi tärkeimmistä kyvyistä, jonka ihminen voi elämän varrella oppia. Maailma ei ole aina oikeudenmukainen paikka, eikä kukaan selviä elämästä ilman ensimmäistäkään henkistä mustelmaa. Jos välttelyn sijaan toimii tilanteen parantamiseksi, kehittää tunnetta omasta kyvykkyydestä. Toimijuuden tunne auttaa pitämään yllä toivoa silloinkin, kun vaikeudet tuntuvat vyöryvän päälle loppumattomana virtana. Kun tietää selvinneensä hankalista paikoista aiemmin, voi uskoa pärjäävänsä, toipa tulevaisuus tullessaan millaisia vaikeuksia tahansa.
Mutta omasta vahvuudestakin saa pitää taukoa. Ihmisellä on oikeus olla myös heikko. Suru ja tuska tulevat elämään aallokkona: välillä laineet upottavat meidän alleen, mutta hetken kuluttua kellumme jälleen. Kun meri todella myrskyää, meidän ei tarvitse uida eteenpäin, vaan voimme vain keskittyä pysyttelemään pinnalla. Joskus juuri kirja voi olla pelastusrengas, joka estää meitä vajoamasta syvyyksiin.
Vaikeimpina hetkinä haemme ennen kaikkea lohtua. Perheen ja ystävien rakastava kosketus, kannustavat sanat ja joskus pelkkä läsnäolo voivat auttaa kivuliaimpien hetkien läpi. Mutta läheisillä ei ole aina voimia tai aikaa tarjota tukea sitä kaipaavalle. Joskus ainoa omainen on viranomainen. Onneksi yksinäisyydessäkin voi tukeutua lohtukirjallisuuteen. Hyvänmielen kirjoissa henkilöhahmot pitävät lukijaa kädestä kiinni.
Joskus ei ole edes helppo ymmärtää, että ylipäätään kaipaa lohtua, sitä vain tuntee tarvitsevansa tauon. Huolista, kiireestä, arjesta. Silloin viihdekirjat ovat kuin auringon lämmittämä penkki, jolle voi istahtaa hengähtämään. Voimavarat elpyvät mielen levätessä. Perinteinen tarinan kaari ja arvattavat juoniratkaisut luovat ennakoitavuutta, joka rauhoittaa kaaottisen todellisuuden piinaamia aivoja. Sielu voimistuu, kun sitä ruokkii toiveikkuudella, ihmisen kokoisilla ongelmilla ja taakalla, jonka hauraskin päähenkilö jaksaa kantaa.
Illuusiota vai sittenkin realismia?
Hyvänmielen kirjallisuus ei kuitenkaan kerro vain ja ainoastaan kuplivasta onnesta ja ikuisesta rakkaudesta vaan usein myös uupumuksesta, ihmissuhteiden päättymisestä, sairauksista, kuolemasta ja työttömyydestä, menetyksistä ja toteutumattomista unelmista. Aivan kuten vakavaksi kuvaillussa kirjallisuudessa, myös viihdekirjallisuudessa henkilöhahmot kohtaavat mielen ja ihmissuhteiden ongelmia ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Ero ei siis ole niinkään aiheissa kuin käsittelytavassa.
Lohtukirjallisuus ei sysää lukijaa epämukavuusalueelle, vaan antaa mahdollisuuden kurkistaa sinne turvallisuudentunteen järkkymättä. Lukijan ei tarvitse pudota epätoivoon yhdessä päähenkilön kanssa, vaan hän voi luottaa siihen, että kirjailija kannattelee kumpaakin: päähenkilö saa kokea vaikeuksien lisäksi myös ystävyyttä, rakkautta, lempeitä hetkiä ja ennen kaikkea toivoa siitä, että tulevaisuus tarjoaa vielä jotain hyvää, jonka vuoksi kannattaa ponnistella.
Sillä vaikka ajat ovat ankeat ja tulevaisuus vaikuttaa väliin lohduttomalta, maailmassa on myös kauneutta ja hyviä asioita, ja viihdekirjallisuus on ottanut tehtäväkseen muistuttaa siitä lukijoille. Hyvänmielen kirjat kannattelevat niinä hetkinä, kun sielu tarvitsee lohdutusta.
Palatakseni alussa esittämääni kysymykseen: kirjoitan lohtukirjallisuutta tarjotakseni lukijalle hengähdystauon. Kun mieli saa hetken levätä, se jaksaa paremmin kohdata myös vaikeudet. Viihdekirjallisuuden velvollisuus on tarjota lohtua ja toivoa silloinkin, kun maailma yrittää ne meiltä piilottaa.
Vera Vala
