Johanna Forss: Jos kertoja on kuin ärsyttävä influensseri, johon ei voi luottaa?

KUVA: Aapo Huhta
TEKSTI: Johanna Forss

Voin tunnustaa teille jotakin, mikä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Pidot-romaanin kertoja muistuttaa minua itseäni. Vuosia sitten aloin kirjoittaa romaaniani hyvin läheltä itseäni ja silloisia tuntojani. Sittemmin elämäni on muuttunut, enkä enää tunnista samanlaista umpikujassa olemisen tunnetta, joka määrittää päähenkilö Marian elämää. Mutta vielä suurempi vaikutus kertojan persoonallisuuteen oli Mariannella, vanhalla ystävällä, jonka juhliin Maria romaanin alussa menee. 

Koska Marianne on lähes kaikessa Marian vastakohta, mitä enemmän keksin Mariannelle ominaisuuksia, sitä kapeammaksi kävi Marian tila. Toisaalta romaani ei myöskään tee tilaa Mariannen äänelle tai näkökulmalle. Kaikki suodattuu Marian kertomana. Tällainen rajaaminen on yksi kirjoittamisen kulmakivistä. Kertomalla tarinan Marian näkökulmasta otin muun muassa sen riskin, että kertoja alkaa ärsyttää lukijaa. Oikeastaan nimenomaan halusin, että kertoja on häiritsevän itsekeskeinen, mutta silti jollain tavalla sympaattinen.

Miksi? Koska siinä vaiheessa oli jo selvää, että Pidot käsittelee erilaisia julkisia rooleja, sosiaalisen median vaikutusta ihmissuhteisiin sekä kateutta ja muita hankalia tunteita, jotka siihen maailmaan liittyvät. Julkisuus on hyvin yksilökeskeistä. Tarinan juhlissa parveilee julkkiksia ja somevaikuttajia, kaikista merkittävimpänä heistä tietenkin Marianne. Mutta lukijan näkökulmasta romaanissani on vain yksi vaikuttaja: Maria. Tällä tavalla romaani kääntää asetelman päälaelleen. Maria, joka kokee, ettei kukaan ole kiinnostunut hänestä tai vaikkapa hänen kuvistaan Instagramissa, onkin ainoa, jolla on valtaa kertoa juuri tämä tarina, juuri sillä tavalla kuin hän haluaa.  

Somevaikuttajilla on aikamoinen työ. Heidän pitää kertoa tuhansille ihmisille elämästään niin, että muut sekä samastuvat heihin että ihailevat heitä. Kaikki ammennetaan omasta elämästä. Itse en ikinä kykenisi samaan. Olen kuitenkin viettänyt paljonkin aikaa erilaisten vaikuttajien postausten äärellä ja saanut niistä sekä oivalluksia, kannustusta ja samastumisen kokemuksia. Lisäksi olen tuntenut muun muassa ärtymystä, kateutta ja myötähäpeää. Silloin tulee miettineeksi, miksi tämä nimenomainen vaikuttaja, asia tai tapa kertoa ärsyttää juuri minua. Ja saattaa joutua kohtaamaan jonkun oman epävarmuutensa. 

Luulen, että saman ajatuksen voi ulottaa myös lukemiseen. Jos Maria tuntuu samastuttavalta, luultavasti hänen kokemuksessaan on jotain tunnistettavaa. Jos taas Maria ärsyttää, voi olla että jokin hänessä kolkuttelee sellaisia epämukavia tuntoja, jotka mieluummin kieltäisi. 

Tai voi olla, että hänessä tunnistaa jotain sellaista, minkä kuuluukin ärsyttää. Kaikki ihmiset eivät vain ole niin ihania kuin esittävät olevansa. 

Yksi syy somevaikuttajien aiheuttamaan närään lienee siinä, että sosiaalisessa mediassa esitetty persoona on vain kalpea heijastus, jonkinlainen esitys julkisuudelle. Ihmiset kun on tarkoitettu kohtaamaan ihan oikeita lihaa ja verta olevia olentoja, eikä vain valikoituja paloja pikselimössöä. Kirjallisuudentutkimuksessa tällaiselle kerrontatavalle on keksitty käsitekin: epäluotettava kertoja. 

Kun romaani on vahvasti yhden kertojan ja näkökulman varassa, kertoja on aina jossain määrin epäluotettava. Yleisin ja johdonmukaisin esimerkki taitaa olla Vladimir Nabokovin Lolitan kertoja Humbert Humbert, joka lopulta kidnappaa ja käyttää seksuaalisesti hyväkseen alaikäistä tyttöä, mutta kertoo tarinan kuin lapsi olisi vietellyt kertojan. Humbert on kamala kertoja, joka kertoo kamalan tarinan, ja silti Lolita on vaikuttava romaani.

Vaikka Pidot ei temaattisesti liiku yhtä synkissä vesissä, myös Maria on epäluotettava kertoja. Hän on kuin se vähän ärsyttävä mutta samastuttava influensseri, joka rakentaa kertomusta itsestään seuraajiaan varten. Mutta toisin kuin monet menestyneet somevaikuttajat, hän ei ole järin pedagoginen. Hän ei ole voinut päästää irti pettymyksestä, ei häpeästä, ei kateudesta. Lisäksi hän juo juhlien aikana paljon ja polttaa vielä pilveäkin. Hän on siis suorastaan pihalla! Sekös vasta ärsyttävää onkin. 

Mutta täytyy sanoa, että minua ärsyttää saarnaajamainen pedagogisuus vielä enemmän. Erityisen ärsyttävää olisi ollut, jos Maria olisi käynyt terapiassa. Pidoista olisi tullut huomattavan paljon tylsempi romaani, jos päähenkilö olisi juhlakutsun saatuaan todennut, että on terapiassa oppinut vetämään rajoja eikä usko, että hänelle olisi hyväksi mennä Mariannen juhliin. 

Sen pituinen se. 

Johanna Forss