Pääsiäisen lukuvinkit ja parhaat tietokirjat kevääseen

Ah, pääsiäinen! Lumet sulavat, aurinko lämmittää koko ajan enemmän ja edessä on ihanan pitkä viikonloppu. On aika hengähtää ja lukea kaikki ne kirjat, joiden pariin olisi kyllä halunnut jo aiemmin, mutta aika on ollut kortilla. Lue parhaat tietokirjat nyt, kun on kerrankin aikaa, ja syvennä tietämystäsi eri aihepiireistä. Kirja päivässä pitää pääsiäisfiiliksen rentona. Kirja-verkkokaupasta löydät esimerkiksi käsityökirjoja sekä Star Wars -faneille että norjalaisia sisustusneuleita fanittaville. Voit myös lähteä nojatuolimatkalle erilaisten matkakirjojen avulla tai hurahtaa keittokirjoihin kanavoiden sisäistä Julia Childiasi. 

Hurahda hyvinvointiin tai penkkiurheiluun (kai sekin on hyvinvointia) 

Pasi Heikura – Avantoon! Talviuimarin käsikirja 

Pasi Heikura Avantoon! Talviuimarin käsikirja

Vaikka jää sulavat jo kovaa vauhtia, sekä avanto- että kylmäuiminen pitävät pintansa keinoina lievittää stressiä. Helppolukuinen ja käytännöllinen Avantoon! Talviuimarin käsikirja -opas auttaa alkuun suositussa harrastuksessa ja avaa lajia jo pidempään harrastaneelle uusia näkökulmia. Käytännönläheinen ja tuoreimpiin tutkimuksiin perustuva teos tuo tutuiksi niin avantouinnin terveysvaikutukset, tavat ja erilaiset uintikulttuurit kuin harrastuksen lisääntyneen suosion syytkin. Kirjassa näkyvät myös kirjoittajien omat talviuinnin havainnot ja kokemukset. Opas sopii sekä avanto- ja talviuinnin harrastajalle että siitä kiinnostuneelle.

Kati Boijer-Spoof Heikinheimo, Riikka Ilmivalta – Etätyön hyvinvointiopas 

Kati Boijer-Spoof Heikinheimo Riikka Ilmivalta Etätyön hyvinvointiopas

Missä jumi, siellä Etätyön hyvinvointopas. Tai ainakin kannattaisi olla! Tee itsellesi lupas, että pääsiäisen jälkeen et palaa naputtamaan läppäriä sohvalle, vaan panostat helpoin vinkein hyvään ergonomiaan. Oppaan avulla varmistat oman ja samalla koko työyhteisösi hyvinvoinnin uudenlaisessa työympäristössä. Kun palautuminen käynnistyy jo työpäivän aikana, kuormitusteho jää alhaisemmaksi ja työssä jaksaminen sekä työteho vahvistuvat. Etätyö on tullut suomalaiseen työkulttuuriin jäädäkseen, ja tämä opas auttaa sinua ja työyhteisöäsi kukoistamaan niin etätyössä kuin lähi- ja etätyön hybridimallissakin.

Saku-Pekka Sundelin - Suomifutis 

Saku-Pekka Sundelin Suomifutis

Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji, mutta Suomesta sanotaan puuttuvan jalkapallokulttuuri. Se ei ole totta. Meillä on omintakeinen suomalainen jalkapallokulttuuri. Suomessa harjoitellaan kolkosti valaistuissa halleissa, ratkaisupelit mitellään marraskuisessa poikittaissateessa ja ottelukalenteria suunniteltaessa mietitään kesämökkiläisiä. Silti jalkapalloa pelataan Ivalosta Helsinkiin, säällä kuin säällä. Ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Suomi on nähty arvokisoissa miehissä, naisissa ja nuorten tasolla. Tästä lisää kertoo Suomifutis-kirja, joka on viihdyttävä johdatus maailman omintakeisimpaan jalkapallokulttuuriin. Kirja julkaistaan 16.4.2023. 

Lue kummia matkatarinoita tai ota haltuun erityisherkkyyden tai feminismin perusteet 

Antti Helin – Kuinka Kapteeni Cook keitettiin

Antti Helin Kuinka Kapteeni Cook keitettiin

Horisontin tuolla puolen siintävät kohteet ovat aina kiinnostaneet uteliasta mieltä. Kuinka Kapteeni Cook keitettiin -kirjassa seikkailevat löytöretkeilijät, tutkimusmatkailijat, taiteilijat ja kaiken maailman onnenonkijat, joihin reissukuume pääsi iskemään. Menneisyyden matkatarinoita yhdistää se, että reissulla asiat harvoin menevät putkeen. Kapteeni Cook kypsennettiin, Charles Darwin ratsasti jättiläiskilpikonnalla ja Kuuhun matkusti mies, joka olisi mieluummin pitänyt jalkansa maan kamaralla. Mukaan pääsevät myös muutaman hullunrohkean suomalaisen harvinaislaatuiset seikkailut maailmalla. Kuinka kapteeni Cook keitettiin herättää eloon maailmanhistorian merkittävimmät, kiehtovimmat ja eriskummallisimmat matkat.

Heli Heiskanen – Erityisherkän lapsen kanssa 

Heli Heiskanen Erityisherkän lapsen kanssa

Erityisherkkyyteen erikoistunut psykologi Heli Heiskanen on kouluttanut ja auttanut lukemattomia herkän lapsen vanhempia, perheitä ja kasvatusalan ammattilaisia. Heiskasen syvällinen ja käytännönläheinen kirja Erityisherkän lapsen kanssa auttaa ymmärtämään herkkää lasta ja tukemaan häntä niin, että hänen ainutlaatuiset vahvuutensa ja lahjansa pääsevät esille. Noin viidesosa ihmisistä on synnynnäisesti erityisherkkiä. Heillä on tavanomaista herkempi hermojärjestelmä, joka ilmenee esimerkiksi tunne- ja aistiherkkyytenä. Liian kuormittavassa ympäristössä herkällä lapsella voi ilmetä käyttäytymisen ongelmia, tunne-elämän haasteita ja alisuoriutumista. Runsaasti vertaiskertomuksia sisältävä kirja sopii myös aikuiselle, joka tunnistaa erityisherkkyyttä itsessään tai lähipiirissään. 

Irene Naakka – Ärhäkkä kuin äidiksi tullut 

Irene Naakka Ärhäkkä kuin äidiksi tullut

Kun Irene Naakka pyörsi päätöksensä olla hankkimatta toista lasta, hän sai huomata, että vaikka moni asia on seitsemässä vuodessa muuttunut, ei tie äitiyteen edelleenkään ole yksinomaan auvoinen. Vaikean raskauden, lamauttavan pahoinvoinnin ja muiden terveysongelmien laukaisema masennus sai pohtimaan, miksi naisille tyypillisiä sairauksia edelleen vähätellään ja niihin on vaikea saada apua. Ärhäkkä kuin äidiksi tullut käsittelee myös mm. synnytyskokemuksia, parisuhdetta, uusperheen haasteita, tasa-arvoista vanhemmuutta, kiltin tytön syndroomaa ja äitiyteen liitettyjä odotuksia. Ja sitä, miten selvitä lapsiarjesta järjissään. Lue myös Irenen esikoisteos Hullu kuin äidiksi tullut, joka on todenmakuinen selviytymistarina kontrollifriikistä odottajasta masentuneeksi vastasyntyneen äidiksi ja lopulta tasapainoisesta perhe-elämästä ja urastaan nauttivaksi naiseksi.

Inspiroidu käsitöistä ja puutarhasta tai ylennä itsesi keittiöguruksi 

Julia Child - Ranskalaisen keittiön salaisuudet

Julia Child Ranskalaisen keittiön salaisuudet
Ranskalaisen keittiön salaisuudet on jokaisen hyvää ruokaa ja makua arvostavan kotikokin perusteos. Jos keittokirja voi olla klassikko, tämä on todellakin sellainen. Tämän teoksen 800 yksityiskohtaista ruokaohjetta on jaoteltu selkeisiin osioihin: keittoihin, kastikkeisiin, kaloihin, lihoihin, kasviksiin jne. Kirjan selkärangan muodostavat muunneltavat ydinreseptit ja samalla ruoanlaiton lainalaisuuksien opettelu. Kirja on säilyttänyt asemansa ranskalaisen keittotaidon perusteoksena yli kuudenkymmenen vuoden ajan, ja se ansaitsee yhä kunniapaikan keittiössä. Julia Child tuli tunnetuksi useista julkaisemistaan kirjoista ja televisiotyöstään

Heidi Haapalahti – Luomutarhuri 

Heidi Haapalahti Luomutarhuri
Luomutarhuri kokoaa yksiin kansiin kaiken, mitä sinun tarvitsee tietää luonnonmukaisen vihannestarhan perustamisesta ja hoidosta. Vegaaninen viljely, syötävää tuottava metsäpuutarha tai luonnonmukainen lavatarha – Luomutarhurista löydät jokaiselle sopivan tavan viljellä omia vihanneksia, yrttejä ja syötäviä kukkia kotipihalla, palstalla tai parvekkeella. Samalla opit vaalimaan viljelysmaata, torjumaan rikkaruohoja ja tuholaisia lempein luomukeinoin sekä pitämään parempaa huolta luonnon monimuotoisuudesta. Lue myös Haapalahden aiempi teos Lavatarhuri, josta löytyvät ohjeet niin viljelylavojen tekoon kuin eri kasvilajien viljelyyn lavassa. Luonnonmukaisessa lavatarhassa kasvualustasta huolehditaan siten, että samaa kasvualustaa voi käyttää vuodesta toiseen.

Tanis Gray – Star Wars Galaxin parhaat neuleohjeet 

Tanis Gray Star Wars Galaxin parhaat neuleohjeet

Tasku-Yoda, Darth Vader -villapaita, helppo Ewok-huppu… Lähes 30 ikonista Star Wars -neulemallia houkuttelevat tarttumaan puikkoihin. Kirjan neuleohjeet perustuvat George Lucasin henkeäsalpaavien Star Wars -elokuvien tapahtumiin ja suosikkihahmoihin – neuleiden innoittajina ovat elokuvien ikoninen puvustus, avaruusolennot, droidit ja avaruusalukset. Neulevaatteiden ja -asusteiden lisäksi kirjan ohjeilla loihdit muun muassa leluja ja koristeita. Star Wars – Galaksin parhaat neuleohjeet on täydellinen kirja kaikille neulojille kaukaisista galakseista omaan maailmaamme. Tämän avulla jopa perheen nuoriso saattaa vaipua "neuloosin" lumoihin. 

Linka Neumann – Norjalaisia sisustusneuleita 

Linka Neumann Norjalaisia sisustusneuleita

Villapaidoistaan tunnettu Linka Neumann yllättää seuraavaksi värikylläisillä sisustustekstiileillä. Jos olet jo kyllästynyt villapaitoihin, ota haltuun supertrendikäs sisustusneulonta. Paksut peitot ja tyynyt sekä ihastuttavat seinävaatteet sopivat niin sohvalle, mökille kuin ulkokäyttöönkin. Neumannin tunnistettavat kirjoneulekuviot ammentavat pohjoisesta luonnosta, perinteistä ja alkuperäiskansoilta. Kuviot hehkuvat niin maanläheisissä kuin kirkkaissakin väreissä, toteutus islantilaisesta tai norjalaisesta villalangasta. Norjalaisia sisustusneuleita on Neumannin uusin neulekirja, kaksi edellistä keskittyivät erilaisiin norjalaisiin villapaitoihin.

Selaa ja tilaa kaikki kiinnostavimmat tietokirjat Kirja-verkkokaupasta klikkaamalla TÄSTÄ!  

Takaisin blogiin

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.