Suosituimmat kirjat 2023: kotimainen kaunokirjallisuus

Werner Söderström Oy:n kustantamot julkaisivat vuonna 2023 mielenkiintoisia kotimaisia kaunokirjauutuuksia, jotka saivat ihmiset tarttumaan kirjoihin. Suosituimmat kirjat 2023 -listan kasaaminen myyntitilastoja selaillen oli meille sekä hauskaa että opettavaista.


Listasimme tuttuun tapaan vuoden parhaat suomalaiset kaunokirjat, jotka ovat herättäneet suurta kiinnostusta meillä ja maailmalla. Mukana oli niin esikoisteoksia kuin tuttujen sarjojen uusimpia osia. Mahtuupa listalle kokonainen trilogiakin, arvaatko keneltä? Löytyykö joukosta oma kirjasuosikkisi vai nappaatko kenties listalta uutta luettavaa tälle vuodelle?

Kotimaiset dekkarit kiinnostavat suomalaisia vuodesta toiseen

Emme enää ylläty, että listan kahdestakymmenestä kotimaisesta kaunokirjasta peräti 14 on jännitys- tai rikoskirjoja. Suomalaiset ovat dekkarikansaa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Esimerkiksi Satu Rämö edustaa listalla koko Hildur-trilogiansa voimin. Myös Christian Rönnbackalta löytyy useampi teos. Listan kärkeä pitää tänäkin vuonna hyytävän ajankohtaisia kirjoja kirjoittava Ilkka Remes. 

Dekkareiden lisäksi myyntitilastoissa loistivat Miki Liukkosen postuumisti julkaistu teos, Minna Rytisalon upea kirja, Stella Harasekin esikoisromaani sekä Maija Kajannon rakastetun Kahvila Koivu -sarjan syksyinen osa. Eikä unohdeta Maria Turtschaninoffin kiehtovaa episodiromaania. Palat jo varmaan halusta tietää, mitä kirjoja suosituimmat kirjat 2023 -listalle nousi?

Suosituimmat kirjat 2023 järjestyksessä ovat:

1. Pimeyden sydän (WSOY) – Ilkka Remes 

 

On vain yksi Remes. Ilkka Remeksen uudessa Pimeyden sydän -kirjassa suojelupoliisin virkailija päätyy salattujen Venäjä-kytköstensä kautta välikappaleeksi Kremlin Suomeen kohdistamaan kylmäveriseen operaatioon. 

Mikko Jalava on puolustanut Supon vakoilututkinnan kohteeksi syyttömänä joutunutta isäänsä ja saanut tuomion virkamiehen törkeästä kunnianloukkauksesta. Hänen yrityksensä pelastaa elämänsä on kilpistymässä YYA-veteraanien suojeleman Supo-virkailijan vastaiskuun. 

Jalava päätyy Kongon pimeimpään viidakkoon, keskelle idän verivaltojen taistelua strategisista kaivosaarteista. Sieltä löytyvä yhteys natsi-Saksan eliittiin johtaa hänet Euroopan vaikutusvaltaisimman miehen synkän salaisuuden kautta Suomeen, jossa on meneillään poikkeuksellinen kriisitilanne. Venäjän häikäilemätön kosto Nato-jäsenyydestä vie suomalaisvirkamiehet ennennäkemättömään tulikasteeseen. 

2. Jakob (WSOY) – Satu Rämö 


Satu Rämön Hildur-trilogian päättävä Jakob panee miettimään, milloin tulee vastaan piste, jossa paraskaan tarkoitus ei enää pyhitä keinoja? 

Eletään vuoden pimeintä aikaa Ísafjörðurin kylässä. Joulun lähestyessä kyläläisten rauha järkkyy. Länsivuonoilta kalankasvatusaltaasta löytyy järsitty ruumis. Rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttir tuskin ehtii aloittaa rikostutkintaa yhdessä suomalaisen poliisiharjoittelijan Jakob Johansonin kanssa, kun toisaalla Islannin syrjäisessä kolkassa tapahtuu toinen vähintään yhtä outo henkirikos. Ja pian kolmas. 
 
Julmaa väkivallantekojen sarjaa tutkiessaan Hildur tasoittaa ajatuksiaan surffaamalla Atlannin hyisissä aalloissa. Kadotettu yhteys keskimmäiseen sisareen Rósaan painaa mieltä.Jakob tekee kaikkensa voittaakseen lastaan koskevan vaikean huoltajuusriidan. Kuinka pitkälle Jakob on valmis painissaan menemään? Sitä Hildur joutuu miettimään, kun hän saa pahimman mahdollisen puhelun Suomesta Kolarin poliisiasemalta. 

3. Rósa & Björk (WSOY) – Satu Rämö 


Kun vallanhimo iskee, tulee ruumiita! Rósa & Björk on toinen osa Satu Rämön nordic bluelle uskollista Hildur-dekkarisarjaa, jossa on ripaus islantilaista mystiikkaa. 

Syrjäisillä Islannin vuonoilla tapahtuu outo murha. Vaikutusvaltainen kunnallispoliitikko löydetään ammuttuna hiihtoladulta. Murhaa tutkiessaan rikosetsivä, Atlantin hyisissä aalloissa surffaava Hildur Rúnarsdóttir ja suomalainen poliisiharjoittelija, villapaitojen neulomiseen hurahtanut Jakob Johanson joutuvat vaikean kysymyksen eteen. Kannattaako kaikkia salaisuuksia selvittää? 
 
Hildurin lapsuudessa syntyneet traumat palaavat, kun kauan sitten kadonneiden siskojen, Rósan ja Björkin, mysteeri alkaa aueta. Jakob yrittää pitää päänsä kylmänä keskellä vaikeaa huoltajuusriitaa. Paha löytyy usein läheltä, mutta ihmisten läheisyys on silti suurin voimavara, joka meillä on. 

4. Vierastila (WSOY) – Miki Liukkonen 


Miki Liukkosen Vierastila on romaani ajattelusta, elämänpettymyksestä ylimpänä tavoitteena, maailmanhistoriasta leposykkeen kehityksenä, ja vähän kaikesta. Se on filosofinen ja humoristinen romaani, joka hylkii sekä huumoria että filosofiaa. Turvavyöt ovat tarpeen, mutta eivät kuulu romaanin varustukseen. Iloittelevan kerronnan takana väijyy jotakin vakavaa, sydämeenkäypää ja vilpitöntäkin. 

Ren Dawn on keksijä joka on kadottanut kykynsä keksiä asioita. Erinäiset sekasotkut ajavat hänet Cancúniin, hormonihoitoihin, deliriumiin ja itsensä viereen, katsomaan elämäänsä kuin ulkopuolelta käsin. Ja sitten on vielä Louis Dufuette... 

5. Sen maksaa minkä tilaa (Crime Time) – Seppo Jokinen 


Salaisuuksilla ei ole tapana hautautua. Seppo Jokisen Komisario Koskinen tutkii murharyhmineen samanaikaisesti kahta eri väkivaltarikosta kirjassa Sen maksaa minkä tilaa. 

Tampereelta löydetään outoja henkirikosten uhreja, joiden henkilöllisyyksistä ei ole tietoa. Onko uhreilla yhteys toisiinsa vai mistä oikein on kyse? Koskisella on kiire ratkaista rikos, ennen kuin ruumiita tulee lisää. 
 
Samaan aikaa vanha tamperelaismies elää viimeisiä päiviään. Kuolinvuoteellaan hän paljastaa poliisille vuosikymmenten takaisen perhetragedian, joka nostaa vanhan tapauksen uudelleen poliisin tutkintaan. Aikanaan selvittämättömäksi jäänyt rikos järkyttää kaiken kokenutta komisariotakin. 

6. Pimeän risteys (Tammi) – Leena Lehtolainen 

Pimeän risteys on jo 16. Maria Kallio -kirja Leena Lehtolaiselta! Espoota piinaa merkkivaatteita, puhelimia ja koruja ryöstelevä nuorisojengi, joka ihailee rikollista elämäntyyliä ja roadman-kulttuuria. Kun yksi jengin jäsenistä surmaa toisen nuoren, Maria Kallion LaNu-jaos saa selvältä näyttävän jutun tutkittavakseen. 

 

7. Hildur (WSOY) – Satu Rämö 

Satu Rämö vie lukijansa Islannin vuonojen hämärään – eikä ruumiilta vältytä. Hildur aloittaa Islannin syrjäisille vuonoille sijoittuvan dekkarisarjan, jossa kukin yrittää selviytyä parhaan kykynsä mukaan. 

 

8. Operaatio napakettu (Crime Time) – Helena Immonen 

Operaatio Napakettu on menestyneen trillerisarjan kolmas, itsenäinen osa. Aiemmat osat ovat Operaatio Punainen kettu ja Operaatio Aavikkokettu. Helena Immosen trillerit kertovat suurvaltojen valtakamppailuista, joihin Suomikin vedetään mukaan. Sotilasoperaatioiden keskelle joutuvat tavalliset reserviläiset, tunnetut poliitikot ja ammattisotilaat. 

9. Jenny Hill (WSOY) – Minna Rytisalo 


Minna Rytisalon kieli lumoaa. Jenny Hill on sävykäs ja ajankohtainen romaani, joka tekee rohkeasti oikeutta naisen ruumiillisuudelle. 

Mäen Jenni on tavallinen, eronnut nainen. Hänen sisällään säihkyy kuitenkin Jenny Hill, joka uskaltaa enemmän ja kommentoi sitä, miten maailma katsoo naista. Hän ei tyydy annettuihin määritelmiin vaan kyseenalaistaa totuudet. 
 
Jenny Hill on vaikuttava romaani naiseudesta, keski-iästä, vaihdevuosista, vanhenemisesta ja siitä, millaista on elää naisena tässä maailmassa - ja vähän myös satujen prinsessoista ja Brigitte Macronista. 

10. Mennyt mies (Bazar) – Christian Rönnbacka 

Kadonnut vai kuollut? Christian Rönnbackan huippusuositun dekkarisarjan yhdennessätoista osassa Mennyt mies Hautalehto tietää viikatemiehen käyneen vieraisilla – mutta kenen luona? 

 

11. Hyvästit vinttikamareille (Tammi) – Pirjo Tuominen 

Viena Honka jättää taakseen Lappeenrannan lapsuusmaisemat ja matkustaa opiskelemaan 1960-luvun Helsinkiin. Pirjo Tuomisen Puutalokaupungin naisten rakastettu tarina jatkuu Hyvästit vinttikamareille -kirjassa. 

 

12. Vapahtaja (WSOY) – Arttu Tuominen 

Arttu Tuominen on kirjoittanut jälleen vahvan yhteiskunnallisen rikosromaanin, jossa Porin kaupunki värivaloineen ja asukkaineen tatuoituu lukijan ihoon. Vapahtaja on lukijoiden rakastaman ja kansainvälistäkin mainetta niittäneen Delta-sarjan 5. osa. 

 

13. Sahramisyksy (WSOY) – Maija Kajanto 

Maija Kajannon Sahramisyksyssä tuoksuvat kostea metsä, omenapiirakka ja vahvat mausteet. Kirja on Kahvila Koivu -sarjan kolmas osa. 

 

14. Haihtuneet (Crime Time) – Anneli Kanto 

Jättimenestykseen nousseen Anneli Kannon Haihtuneet aloittaa psykologisen Näkijä-dekkaritrilogian. Lukematon määrä epäiltyjä ja juonien verkosto tarjoavat jännitystä vaikkapa Agatha Christien kirjoista pitäville. Muista myös sarjan toinen, hiihtokeskukseen sijoittuvat osa Saalistetut. 

 

15. Toiset 24 yötä jouluun (Tammi) 

Toiset 24 yötä jouluun jatkaa siitä, mihin ensimmäinen kokoelma jäi. Yksiin kansiin on jälleen kerätty suomalaisen rikoskirjallisuuden huippujen mestarilliset joulukertomukset. Hersyvän jännittäviä tarinoita on yhtä paljon kuin joulukalenterissa luukkuja. 

16. Sisilialainen puolustus (WSOY) – Vera Vala 


Vera Valan Sisilialaisessa puolustuksessa Salla Kotkan oikeuspsykologin ura etenee hänen mentorinsa Ruth Segren ohjauksessa. Haastatellessaan sarjarikollisia Salla tapaa uudelleen Kihlaajaksi kutsutun psykopaatin. Miehellä saattaa olla tietoja Harlekiinista, Milanon seutua terrorisoivasta sarjamurhaajasta. Mutta miksi Kihlaaja vaikuttaa niin kiinnostuneelta Sallasta? 
 
Harlekiinin kiinnisaaminen muuttuu Sallalle entistä tärkeämmäksi, kun poliisi väittää syyllisen löytyvän Segren lähipiiristä. Samaan aikaan Sallaa vainoaa ajatus äidin epäselvän kuoleman ja menneisyyteen liittyvien salaisuuksien selvittämisestä. 
 
Salla etsii armotonta sarjamurhaajaa Milanon yöstä, mutta onko pahuus päässyt lähemmäksi kuin hän koskaan olisi voinut kuvitella? 

17. Undertaker – Kuolemankauppiaat (Bazar) – Marko Kilpi 

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa. Undertaker 6 - Kuolemankauppiaat syventää poliisin ja kansanedustajan Marko Kilven järisyttävän ajankohtaista trillerisarjaa. 

 

18. Henna Björk: Jahti (Bazar) – Christian Rönnbacka 

Nuoren göteborgilaispoliisin, entisen lapsisotilaan ja julman sotarikollisen vaarallinen takaa-ajoleikki jatkuu Belgiaan Christian Rönnbackan piinaavan jännittävän dekkarisarjan toisessa osassa Henna Björk: Jahti.

 

19. Pimeä aine (Tammi) – Stella Harasek 

Vuosituhannen vaihteeseen sijoittuva Pimeä aine on Stella Harasekin esikoisromaani muistamisen ja unohtamisen vaikeudesta, analogisen ajan musiikista ja valokuvauksesta sekä taideopiskelijan ja hänen opettajansa suhteesta, joka pakottaa molemmat kohtaamaan juuri ne asiat, joita he olisivat mieluiten ajattelematta. 

 

20. Suomaa (Tammi) – Maria Turtschaninoff 

Maria Turtschaninoffin Suomaa on lumoava episodiromaani metsän voimasta ja suomalaisten elävästä luontosuhteesta, joka kannattelee meitä sukupolvesta toiseen. Uurna sylissään nainen saapuu hiljaiseen taloon metsän keskellä. Kun viimeinenkin nokare äidin puolukkahillosta on syöty, on tyttären vuoro olla sukunsa vanhin.  

Löydät kaikki suosituimmat kirjat 2023 klikkaamalla tästä! 📚

Takaisin blogiin

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.