Kirjablogimme vieraskynä-kategorian kirjoittajana on tällä kertaa esikoisrunoilija Tiia Ketola, jonka teos Retiisisilmä kertoo kehollisesta itsemääräämisoikeudesta. Siinä railakas buabo juo vodkaa ja tanssii polkkaa villasukat rullalla. Teoksen toisessa tarinalinjassa etsitään aborttilääkkeitä laittomin keinoin nykypäivän Puolassa. Kaksi tarinaa sulautuvat yhteen, aika ohenee henkilöiden välillä. On pysäyttävää tajuta, että taistelemme edelleen samoista perusoikeuksista.
”Kun laki muuttuu, ihmisistä tulee kekseliäitä. Turvallisten aborttien kieltäminen terveydenhuollon piirissä ei lopeta abortteja.”
KUVA: Meri Björn
TEKSTI: Tiia Ketola
Manaan runoilla kuolleita buaboja henkiin
Premium jäsenyys ihmisoikeuksiin
Tämä kirja sai alkunsa Krakovassa, vesisateessa, Jubilat-nimisen kauppakeskuksen edessä. Strajk Kobiet -liike, joka järjesti tuohon aikaan mielenosoituksia aborttilain uudistusta vastaan, oli järjestänyt blokin autotielle kiireiseen risteykseen. Poliisilla oli yllään mellakkavarusteet. Yleisössä jaettiin eteenpäin tussia ja asianajajan puhelinnumeroa pienellä paperilappusella. Numero kirjoitettiin käsivarteen, jotta hätätilanteessa olisi joku, jolle soittaa.
Marssimme keskusaukealle vanhankaupungin läpi. Teatteri Bagatelan alla paloivat punaiset savusoihdut. Olin muuttanut Puolaan muutamaa kuukautta aiemmin. Tuntui käsittämättömältä seistä protestissa näin perustavanlaatuisen ihmisoikeuden puolesta. Tuntui käsittämättömältä, että tämä kaikki tapahtui vuonna 2020. Tuntui irvokkaalta, että minulla oli ihmisoikeuksien premium jäsenyys, minä voisin milloin vain lähteä, minulla oli oikeus, jota kellään muulla ympärilläni seisovalla ei ollut.
(Voi olla ettei juuri tuossa Jubilatin edessä tapahtuneessa mielenosoituksessa marssittu Rynekille. Mielenosoituksia oli sinä syksynä lähes joka viikonloppu. Ne ovat sulautuneet aivoissani isoksi punaiseksi savuksi, joten otan taiteellisia vapauksia kertoessani niistä. En ole journalisti.)
Ja niin minä päätin manata henkiin buabon
Kun laki muuttuu, ihmisistä tulee kekseliäitä. Turvallisten aborttien kieltäminen terveydenhuollon piirissä ei lopeta abortteja. Aloin nopeasti kuulla tarinoita, kuiskauksia ja kertomuksia ystäviltäni. Keittiöissä poltettiin tupakkaa, etsittiin vertaistukea, lääkäriä joka kirjoittaisi reseptin mahahaavalääkkeisiin ja kerättiin rahaa matkaan ulkomaille. (En nyt halua antaa sellaista kuvaa, että abortteja tehtiin jokaisessa keittiössä yötä päivää, olen edelleenkin tarinankertoja. Kaikkea tätä on kuitenkin tapahtunut ja tapahtuu yhä, mutta ei jatkuvalla syötöllä!)
Apua etsittiin erityisesti Abortion Dream Teamiltä. Abortion Dream Team on jonkinlainen moderni enkelitekijöiden organisaatio. He tekevät työtä neutralisoidakseen abortin ympärillä käytävää keskustelua. He myös avustavat lääkkeellisissä aborteissa.
Näitä keskusteluja käytäessä minussa heräsi valtava halu nähdä ajassa taaksepäin. Tuntui, että taistelu kohdullisten ihmisten oikeuksista sitoi minut tiukasti johonkin yliajalliseen ketjuun. Halusin antaa aiempien sukupolvien kertoa tarinansa. Ja niin minä päätin manata henkiin buabon.
Buabon kieli ei ole minun kieleni
Minun sukujuureni ovat Karjalassa. Karjalan kieli olisi voinut olla kotikieleni. Heti kirjoitusprosessin alussa oli ilmeistä, että tarinan buabo on karjalainen. Kun buabon hahmo alkoi kehittyä mielessäni, hänestä kasvoi elämää suurempi. Hänestä tuli buabojen buabo, kaikkien tuntemieni isoäitien hybridi, rakkauskirjeeni kaikille maailman buaboille. Tiesin, että buabo voisi kertoa uskomattomia tarinoita, mutta ongelmana oli, ettemme puhu samaa kieltä.
Irrallisuus omasta kulttuurista ja kielestä aiheutti monen laisia tuntemuksia ruumiissa, kun aloin opiskelemaan karjalan kieltä Teamsin välityksellä krakovalaisessa kahvilassa. Tietyt sanat naurattivat, jotkut vihloivat hampaissa ihmeellistä kaipuuta johonkin, mitä minä en ole koskaan tuntenut. On nöyryyttävää olla huono kielessä, jonka pitäisi sopia suuhuni. Buabon kieli on ainakin toistaiseksi suussani kalman kangistama, mutta olen yrittänyt runouden avulla herätellä sitä henkiin, tutkia sitä miltä se tuntuisi, jos se olisi minun.
Myös kammottaville asioille täytyy joskus nauraa
Teokseni teemat ovat raskaita, hankalia ja yliajallisia. En olisi voinut käsitellä tällaista aihetta mitenkään muuten kuin runouden keinoilla. Tuntuu, että runon kieli, terävät kuvat ja ilma säkeiden välissä antoivat minulle todella mahdollisuuden ilmaista vaikeita ja monitahoisia tunteita, joita aiheeseen liittyy. Teoksen kielessä on myös lorua ja leikkiä. Ne keventävät tarinaa, sekä antavat lukijalle mahdollisuuden hengähtää. Myös kammottaville asioille täytyy joskus nauraa.
Ennen kaikkea toivon, että teos tuo lohtua. Että sen sanomassa olisi valo ja noitapiirin voima. Märkivätkin haavat voidaan putsata, kaataa sitten ryyppy, kopauttaa lasi pöytään ja juoda. Kippis! Olemme tottuneet lukemaan verisiä kertomuksia sodasta. Meidän tulee pystyä katsomaan myös kohti kohdullisten ihmisten kipua, yrittää käsitellä heidänkin traumojaan yhteisönä.
Haluan myös hieman pelotella. Tämänhetkisessä poliittisessa ilmapiirissä ei ole mitään hauskaa. Lakeja voidaan aina muuttaa, premium jäsenyys katkaista. Kehotan lukijaa tulistumaan, pitämään ihmisoikeuksien puolta, niin koti-Suomessa kuin muualla maailmassa.
Tiia Ketola
