Helmi Kekkonen ja Emmi-Liia Sjöholm ovat kevään 2025 kirjailijoita ja keskenään ystäviä. Sjöholmin uusin romaani Kaskaat käsittelee ystävyyttä ja sen monia puolia. Kekkosen esseeteos Näin minä sen kirjoitin puolestaan käsittelee kirjoittamisen merkitystä ja kirjallisuuden tärkeyttä. Kysyimme kirjailijaystävyksiltä kysymyksiä kirjoittamisesta ja ystävyydestä.
Ystävät ja kirjailijat Helmi Kekkonen ja Emmi-Liia Sjöholm haastattelussa
Miksi kirjoitat?
Helmi: Kirjoittaminen on minulle tapa hahmottaa ja ymmärtää maailmaa ja itseäni, enkä myöskään osaa mitään muuta yhtä hyvin – haluan vain kirjoittaa. Tämä kuulostaa jotenkin mahtipontiselta mutta ei tunnu siltä, pikemminkin päinvastoin, se tekee olon usein araksi.
Ei ole olemassa vaihtoehtoa, tai ei ainakaan sellaista, joka millään tavalla tuntuisi omaltani. Kun kirjoitan hyvin, kaikki on paremmin. Olo on kevyt, ajatukset virtaavat, tunnen kuuluvani johonkin, kiinnityn.
Emmi-Liia: Minun on vaikea suunnitella etukäteen kirjoittamista kovinkaan tarkasti. Usein tuntuu siltä, että kun alan kirjoittaa, löydän perille. Se saattaa kuulostaa typerältä ja falskilta: ”Tämä hahmo vain ilmestyi minulle.” Totta kai luon hahmot itse ja valitsen millaisia he ovat, mutta silti väitän, että jollain tasolla tutustun heihin ja teemoihini kunnolla aina vasta kirjoittaessa. Kaskaissa Vasia on tällainen hahmo. En osannut odottaa, että hän edes olisi koko tarinassa, mutta lopulta hänestä tuli teoksen avainhenkilö.
Kirjoitan siis siksi, että kirjoittamalla löydän aina jotain sellaista, mistä en vielä hetki sitten tiennyt mitään. Saan työkseni yllättyä jatkuvasti, mikä tekee kaikesta kiinnostavaa
Kerro jokin itsellesi tärkeä kirjoittamiseen liittyvä muisto.
Helmi: Esikoisteoksen kirjoittamiseen liittyvä ehdoton mutta silti kepeä vimma ja riemu on jotain, mitä ei ikinä unohda.
Emmi-Liia: Isäni sanoi ensimmäisen kirjani ilmestyttyä: ”Muista, että olen aina sun puolella.” Mietin sitä usein, kun kirjoitan. Puolisoni puolestaan sanoi Kaskaita kirjoittaessani: ”Kipua kohti.” Tavallaan nämä ajatukset toimivat myös hyvin yhteen. Vaikka kirjoittaisi jostain, mikä pelottaisi, voi luottaa siihen, että läheiset ovat tukena.
Kuka on kirjallinen esikuvasi? Miksi?
Helmi: Joan Didion. Kenenkään muun kieli ja tapa kertoa ei osu minuun yhtä vahvasti.
Emmi-Liia: On vaikea nimetä ketään ylitse muiden, mutta sanon Miranda July. Hänen viimeisin teoksensa Nelinkontin oli riemastuttava ja muistutti siitä, että kirjoittaessa voi ja kannattaa vähän hullutella.
Mikä on ystävyydessä tärkeintä?
Helmi: Luottamus, empatia ja yhteinen huumorintaju.
Emmi-Liia: Tiettyjen ihmisen kanssa tuntee heti olevansa samalla taajuudella. Läsnäolo on minulle tärkeää. Nauru. Toisen tukeminen.
Miten olette tutustuneet?
Molemmat: Aloimme alun perin jutella Instagramissa kirjoittamiseen liittyvistä asioista. Ystävystyimme noin vuotta myöhemmin, kun Kosmos järjesti kirjoitusleirin, jossa toimimme yhdessä opettajina. Usean päivän tiiviin leirin aikana muodostui erityinen side.
Mitä ihailette toinen toisissanne?
Helmi: Emmi-Liia on tosi päämäärätietoinen ja sisukas.
Emmi-Liia: Helmi on ollut kirjailija hyvin nuoresta saakka. Ihailen hänen tapaansa suhtautua kirjoittamiseen ja kirjailijuuteen. Helmillä on jalat maassa, vaikka hän voisi taitojensa puolesta vähän leuhottaakin. Jos olen ahdistunut jostain ammattiin liittyvästä asiasta, Helmi osaa aina rauhoittaa puheillaan. Arvostan hänen ammatillista kokemustaan.
Miten kirjoittaminen heijastuu ystävyyteenne?
Helmi: Puhumme paljon kirjoittamisesta ja teoksiin liittyvistä prosesseista. Olemme tutustuneet eri kohdissa uriamme, siitä on saanut erilaista heijastuspintaa omalle tekemiselleni.
Emmi-Liia: Parasta ystävyydessämme on se, että vaikka puhumme kirjoittamisesta paljon (tai oikeastaan aina), koen ettei se ole välissämme – emme puhu kirjoittamisesta,vaan pystymme keskustelemaan myös hyvin henkilökohtaisista asioista. Vaikka näihin vuosiin on mahtunut paljon surullisiakin asioita, ensimmäinen mielikuvani keskusteluistamme on nauru.
Millainen olit vuosituhannen vaihteessa?
Helmi: Olin virallisesti aikuinen mutta oikeasti aivan lapsi. Juhlin paljon ja nukuin vähän, haaveilin kustannustoimittajan urasta ja rakastin Ville Valoa.
Emmi-Liia: Täytin 18 vuonna 2003 ja se aika on jäänyt mieleeni vahvempana kuin varsinainen vuosituhannen vaihde. Kuuntelin r’n’b:tä ja kävin tanssimassa Oopperassa. Värjäsin vielä hiuksiani ruskeiksi ja ihmettelin, kuka mahdan olla.
Kiitos haastattelusta Helmi Kekkonen ja Emmi-Liia Sjöholm! Tutustu kirjoilijoiden teoksiin tästä:
Näin minä sen kirjoitin - Kirja siitä, miksi kirjallisuus on tärkeää ja kirjoittaminen elintärkeää
Kaskaat - Koskettava ja jännitteinen romaani tyttöjen välisestä ystävyydestä
