Kokoelma: Iina Hyttisen kirjasuosituksia
Iina Hyttinen tunnetaan aurinkoisesta elämänasenteesta ja perhearkea käsittelevästä sisällöstään. Neljän lapsen perheessä lasten- ja nuortenkirjoja kuluu kymmeniä vuodessa: ”Meidän lasten lempisarjoja ovat mm. Nolo elämäni, Koiramies, Risto Räppääjä ja Heartstopperit, sekä pienimmällä 3-vuotiaalla Muumit. Musta kaikkein kauneimpia hetkiä on löytää sisarukset lukemasta keskenään tai isosisko lukemassa pikkusiskolle. Tämä näky sulattaa sydämeni joka kerta.”
Iinan perheessä lukevat myös lapset, mutta se ei ole itsestäänselvää. "Meillä lapset tykkäävät lukea, mutta jokaisella kiinnostus kirjoja kohtaan on syttynyt vähän eri aikaan ja eri keinojen avulla. Yksi hyvä kikka on se, että iltaisin saa valvoa puoli tuntia pidempään, jos lukee kirjaa sängyssä. Toimii joka ilta, koska kuka nyt ei haluaisi valvoa myöhempään!" Hyttinen naurahtaa.
Ei kuitenkaan auta, että lapset lukevat, jos aikuinen ei itse näytä esimerkkiä siitä, että lukeminen kuuluu myös aikuisuuteen. ”Kirja on kuulunut kaikkiin elämänvaiheisiini. nuorena nautin erityisen paljon Harry Pottereista ja The Baby Sitters Clubeista. On ollut hauska huomata, että säästämäni kirjalempparit ovat olleet myös meidän koululaisten mieleen. Aikuisena lempikirjani ovat löytyneet dekkareiden, elämäkertojen sekä viihteellisempien ja romanttisten kirjojen parista", summaa Hyttinen.
Iina Hyttinen rakastaa uppoutua raakaan dekkariin
”Seuraajani tietävät, että nautin raaoista ja hurjistakin dekkareista, mutta suosikkeihini kuuluvat mm. myös Sarenbrant ja Viveca Sten. Nautin myös kevyistä romanttisista hyvän mielen kirjoista, etenkin jos niissä on hersyvää huumoria ja hyvää dialogia, kuten Joanna Bolourin tai Beth O'Learyn kirjoissa", selostaa Hyttinen. Ne kuulemma muistuttavat ihmisten kyvystä hyvään.
Hyttinen kertoo, että vaikka lukeminen tapahtuu aina yksin, hänelle on ollut käänteentekevää löytää ympärilleen lukevien aikuisten yhteisö, jonka kanssa voi jakaa lukemiseen liittyvää iloa ja joskus piinaakin! Lönkan lukupiirissä Iina tunnetaan ihmisenä, jolla on kyky tarttua ennakkoluulottomasti monenlaisiin, itselleen uudenlaisiin kirjoihin ja löytää niistä annettavaa itselleen. "Ikimuistoisin lukupiirikirja, johon en ikinä olisi muuten tarttunut on Michel Houellebecqin Serotoniini", Hyttinen kertoo.
Iina etsii kirjoista usein samaistumispintaa, mutta toisaalta on kiinnostavaa kurkistaa täysin erilaisiin elämiin tarinoiden kautta. Hän lukee kirjoja usein iltaisin e-kirjana, ja aamuisin ihan paperikirjana. Äänikirjoillekin on omat hetkensä Hyttisen arjessa: "Äänikirjoja kuuntelen silloin kun minulla on migreeni, ne auttavat viemään ajatukset pois kivusta. Nuorempana kirjojen lukeminen oli minulle hyvin suoraviivaista: aloitin kirjan heti kun edellinen loppui, ja luin sen loppuun yleensä yhdeltä istumalta. Parhaina päivinä luin kaksi parin sadan sivun nuorten romaania päivässä. Nykyisin minulla taas saattaa olla useampi kirja kesken yhtaikaa ja tartun aina siihen, joka sopii kulloiseenkin mielentilaan ja tarpeeseen."
Tästä löydät ajankohtaisia lukuvinkkejä
Etukoodilla IINALAURA20 saat 20 % alennuksen verkkokaupan valikoimasta. Lisää koodi kassalla ennen tilauksen maksamista tai käytä alla oleva linkkiä, niin alennus tulee valmiiksi ostoskoriin. Ei voi yhdistää muihin etukoodeihin.
-
9+-25%
KovakantinenNolo elämäni 15: Olisinpa Pariisissa Yksikköhinta kohti17,18 €22,90 € -
7+-25%
KovakantinenSalagaattorit Yksikköhinta kohti17,93 €23,90 € -
Uutuus Uutuus
KovakantinenBakerika Yksikköhinta kohti32,90 € -
Uutuus Uutuus7+-25%
KovakantinenPottupoika Yksikköhinta kohti17,93 €23,90 € -
Uutuus Uutuus9+-25%
KovakantinenLottie Brooksin päiväkirja: Ihmeelliset ihastuskuviot Yksikköhinta kohti17,93 €23,90 € -
Uutuus Uutuus14+-25%
KovakantinenWednesday. Ensimmäisen tuotantokauden romaanisovitus Yksikköhinta kohti19,43 €25,90 € -
9+-25%
KovakantinenNeropatin päiväkirja: Kaaoskemut Yksikköhinta kohti16,43 €21,90 € -
9+-25%
KovakantinenRasva-Antero heittää keikkaa Yksikköhinta kohti15,68 €20,90 € -
9+-25%
KovakantinenZoneVD parhaiden pelien jäljillä Yksikköhinta kohti19,43 €25,90 € -
KovakantinenTinna Yksikköhinta kohti30,90 € -
KovakantinenArmoton Yksikköhinta kohti27,90 € -
KovakantinenSeuraaja Yksikköhinta kohti29,90 € -
-40%
KovakantinenMetsien jumala Yksikköhinta kohti18,54 €30,90 € -
-40%
KovakantinenTove Jansson ja maailman lapset Yksikköhinta kohti20,34 €33,90 € -
-60%
KovakantinenHerttaässä Yksikköhinta kohti12,36 €30,90 € -
9+-25%
KovakantinenNolo elämäni: Olisinpa kiertueella Yksikköhinta kohti15,68 €20,90 € -
7+-25%
KovakantinenElla ja kaverit kummituskartanossa Yksikköhinta kohti15,68 €20,90 € -
Nuorille aikuisille
PehmeäkantinenHattaradilemma Yksikköhinta kohti21,90 € -
-40%
PehmeäkantinenPyykkipäivä Yksikköhinta kohti13,14 €21,90 € -
15+-25%
KovakantinenNälkäpeli: Elonkorjuun sarastus Yksikköhinta kohti21,68 €28,90 € -
-60%
KovakantinenSavuverho Yksikköhinta kohti12,36 €30,90 € -
3+-25%
KovakantinenMuumipappa ja suuri tulva Yksikköhinta kohti15,68 €20,90 € -
KovakantinenMuumipapan lintukirja Yksikköhinta kohti25,90 € -
3+-25%
KovakantinenMUUMI satutuokiot. Kotona Muumilaaksossa Yksikköhinta kohti18,68 €24,90 € -
7+-25%
KovakantinenJärjettömän hulluja satuja Yksikköhinta kohti14,93 €19,90 € -
9+-25%
KovakantinenNolo elämäni: Olisinpa synttärisankari Yksikköhinta kohti15,68 €20,90 € -
5+-25%
KovakantinenKoiramies Kohelluslaivalla maapallon ympäri Yksikköhinta kohti17,18 €22,90 € -
-60%
KovakantinenToivoa versovat päivät Yksikköhinta kohti12,36 €30,90 €
Tilaa Kirja-uutiskirje
Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.
Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.