Kylmäverisesti sinun, Kumman kaa, Mustat lesket, Karppi, Harjunpää… Harri Virtanen on ollut käsikirjoittamassa ja suunnittelemassa monia TV:n huippusarjoja. Lisäksi hän on terapeutti, joka on julkaissut kaksi traumoja käsittelevää tietokirjaa. Tänä keväänä ilmestynyt Valaistunut tappaja on Virtasen esikoisromaani. Siinä seurataan rikosvyyhtiä, jossa Venäjän vakoojia löytyy pelottavan läheltä keskuudestamme. Samalla päähenkilön, KRP:n erikoistutkija Henri Joen, suhde kollega Evaan alkaa syventyä – vaikka vakoojavyyhtiä selvittänyt Eva on kuollut.
”Pelkokerroin on noussut ihmisten elämässä.”
Olet käsikirjoittanut monia kovia rikossarjoja TV:n puolelle. Millaista oli kirjoittaa kirja?
Kirjan kirjoittaminen oli aivan ihanaa. Ei ollut tuotannollisia rajoitteita, jotka pitäisi ottaa hyvin tarkasti huomioon. Yleensä sarjoja tehdessä tiedetään ennakkoon esimerkiksi näyttelijöiden määrä ja millaisia tapahtumapaikkoja voi käyttää. Kirjaa tehdessä ei sen sijaan tarvinnut rajoittaa räjähdyksiä ja toimintaa, tai miettiä, paljonko syntyy ruumiita.
Valaistunut tappaja -trillerissä hahmoista tehdään sellaisia havaintoja, joista huomaa että olet myös terapeutti. Miten kuvailisit päähenkilö Henri Jokea?
Henri Joella on hyvin traumaattinen lapsuus, hänellä oli väkivaltainen isäpuoli, jota vastaan hän joutui puolustautumaan. Hän eli villin nuoruuden, kunnes omaksi yllätyksekseenkin pääsi poliisikouluun. Henri tuntee kivun ja kärsimyksen, ja ehkä hän siksi näkee ihmismielen pimeän puolen helpommin kuin muut.
Kuka näyttelisi Henri Jokea?
Kirjan kirjoittamisen vapauden vuoksi en ole tätä ajatellut. Mutta Suomesta esimerkiksi Peter Franzén sopisi rooliin, jos hän kasvattaisi pidemmät hiukset ja olisi hiukan nuorempi – sori Pete! Maailmalta valitsisin Joaquin Phoenixin, joka on näytellyt muun muassa Jokeria ja on hyvin vahva ja muuntautumiskykyinen näyttelijä.
Millaisia fiiliksiä haet ja koet, kun kulutat jännitys- ja rikossisältöjä?
Mä haen sieltä ihan ihmisyyden ja olemassaolon peruskysymyksiä. Ne linkittyvät niinkin kauas kuin kreikkalaiseen tragediaan: ihminen on paljaimmillaan lähellä kuolemaa ja menetystä, ja joutuu etsimään selviytymiskeinoja. Haen lopulta ihmisyyttä, kun katson tai luen rikossisältöjä. Arvostan myös sitä, että mukana on yhteiskunnallinen näkemys, josta tunnistaa maailman, jossa toimimme.
Millaiset asiat ihmisiä tänä päivänä pelottaa?
Mä luulen että monet pelot ovat lisääntyneet viime vuosina. Sota on tullut isoksi pelonaiheeksi ja esimerkiksi ilmastonmuutos on hälyttävässä tilanteessa. Olen tavannut vastaanotolla pareja, jotka eivät halua hankkia lapsia tähän maailmaan sodan ja ilmastonmuutoksen pelon vuoksi. Monet haluaisivat muuttaa pois itärajan läheltä. Varmasti pelottaa myös terveyden ja mielenterveyden menettäminen; voi olla huolta siitä, millaista hoitoa saa. Kyllä mä sanoisin, että pelkokerroin on aika paljon noussut ihmisten elämässä.
Paitsi käsikirjoittajana ja terapeuttina olet toiminut työurasi aikana myös muun muassa dramaturgian professorina ja ohjelmapäällikkönä. Miten sinusta tuli kirjailija?
Olin 13-vuotias, kun päätin ryhtyä kirjailijaksi. Kirjoitin sinikantiseen ruutuvihkoon runoja ja kopioin tunnettujen runoilijoiden runoja. Annoin vihkon kiinnostaville tytöille, joihin halusin tehdä vaikutuksen, mutta tulokset olivat laihoja. Myöhemmin aikuisena yritin löytää kustantajan kahdelle runokokoelmalleni, mutta sopimuksia ei lopulta syntynyt erinäisten sattumusten vuoksi. Neuvojen ja ohjeiden sijaan sain noina aikoina hämmentävän usein kehotuksen mennä ostamaan pullo viinaa!
Päädyin Teatterikorkeakouluun opiskelemaan dramaturgiaa ja opettelin kolmi- ja viisinäytöksisen draaman rakenteet. Kirjoitin pitkään näytelmiä ja TV-draamaa, kunnes viimein, lähes viisikymmentä vuotta haaveammatin löytymisen jälkeen, kirjoitin tämän ensimmäisen fiktiivisen romaanini. En silti ajattele, että nyt minusta on tullut kirjailija, vaan koen että niin olen aina ollutkin.
