Chris Whitaker Helsinki Noirissa – näin syntyi Kaikki pimeän värit

KUVAT: Tarja Petrell

Suomessa alkuvuodesta 2026 ilmestynyt romaanisi Kaikki pimeän värit on yhtä aikaa synkkä ja toiveikas. Miten tasapainotit nämä kaksi tunnetta kirjoittaessasi tätä kirjaa?

En koskaan ajatellut sitä rikoskirjana. Minulle se on kirja ensirakkaudesta, perheestä ja identiteetistä. Ei vain yhdestä asiasta, vaan vähän kaikesta. Aivan kuten ihmisen elämä.

Sen ei oikeastaan ollut tarkoitus olla erityisen synkkä kirja, mutta esimerkiksi Amerikassa kustantamossa minulle sanottiin, että et voi laittaa lasta pimeään näin pitkäksi aikaa. Se ei vain ole oikein.

Kirja näyttää, että ihmiset eivät ole vain hyviä tai pahoja. Halusitko haastaa kirjassa lukijoiden käsityksiä oikeasta ja väärästä?

Halusin. Kerran eräs vanki haastatteli minua niin oivaltavin ja moniulotteisin kysymyksen, että unohdin hetkeksi, missä ja kenen kanssa olin. Kysyin vierailuni lopuksi vangilta, miksi tämä oli vankilassa, ja mies kertoi tappaneensa jonkun. Silti kaikki vangit esittivät todella älykkäitä kysymyksiä. Älykkäissäkin ihmisissä voi olla pahoja puolia.

On vaikea sanoa esimerkiksi Patchista, onko hän hyvä vai paha. Gracen pelastamisesta tulee hänelle tehtävä, eräänlainen missio, joka hämärtää etiikan rajoja.

Uskollisuus on tarinassa tärkeä teema. Miksi olet kiinnostunut kirjoittamaan uskollisuudesta?

Saint antaisi Patchille anteeksi mitä tahansa. Saintin isoäiti taas näkee Patchin eri tavalla ja yrittää suojella Saintin tulevaisuutta. Uskollisuus syntyy siitä siteestä, jonka nämä lapset (Patch ja Saint) muodostavat jo lapsena kirjan alussa. Saint tietää sisimmässään, että Patch tekisi hänen puolestaan saman kuin hän jo tekee Patchin puolesta.

Monet lukijat ovat kirjoittaneet minulle Patchin ja Saintin suhteesta: onko se rakkaustarina vai onko se ystävyyttä. Koen, että näiden kahden välinen romanttinen suhde ikään kuin uhrataan jo kirjan alussa. Silti Saint rakastaa Patchia täysin.

Hahmosi tuntuvat hyvin inhimillisiltä, vaikka tai ehkä jopa siksi että he tekevät virheitä. Miten luot hahmoja, jotka tuntuvat todellisilta?

Aloitan aina siitä, miltä hahmoni näyttävät. Näin Patchin mielessäni heti. Poika, joka kuvittelee vielä 13-vuotiaana olevansa merirosvo. Hän ei ole muodikas, vaan kaikin tavoin ulkopuolinen. Saint taas ei ymmärrä, miksi hänellä ei ole ystäviä.

Kun mietin, miten oikeassa elämässä tutustutaan toiseen ihmiseen, keksin aivan uudenlaisen tavan kirjoittaan. Tutustumme toisiimme keskustelemalla, joten koko ensimmäisen vuoden kirjoitin pelkkää dialogia. Opin tuntemaan kirjan hahmot täysin ja he oppivat tuntemaan toisensa.

Olet sanonut kirjoittaneesi vuoden ajan pelkkää Patchin ja Saintin dialogia. Muuttuivatko heidän äänensä paljon matkan varrella?

Kyllä, juonen vuoksi. Halusin kirjoittaa kirjan siitä, miten pimeydestä voi syntyä jotain myönteistä. Tiesin tarinan lopun jo silloin, kun aloin kirjoittaa. Tässä tarinassa ei ole avointa loppua, se on nyt täysin valmis eikä jatkoa tule.

Saint ja Patch tuntuvat pienessä yhteisössään ulkopuolisilta. Oliko sinulle tärkeää kirjoittaa ihmisistä, joita ei usein kuulla tai oteta vakavasti?

On aina kiinnostavaa antaa kaikille ääni. Me kaikki kannatamme altavastaajia. Patchia on välillä vaikea pitää sympaattisena, koska hän tekee niin paljon huonoja päätöksiä, mutta jos olen tehnyt työni oikein, lukija toivoo silti hänelle hyvää.

Oliko jokin hahmo erityisen vaikea kirjoittaa? Miksi?

Patch. En aluksi tajunnut, kuinka lähellä toisiaan minun ja Patchin tarinat ovat, vaikka tunsin häneen todella vahvaa yhteyttä. Ymmärsin sen vasta kahden vuoden kirjoittamisen jälkeen.

Myös Mistyn kirjoittaminen oli vaikeaa. Pinnalta katsottuna hänellä on jo kaikki. Miksi hänen täytyisi vielä saada Patchkin?

Menneisyys vaikuttaa Kaikki pimeän värit -romaanissasi voimakkaasti nykyhetkeen. Miten kirjoitat menneisyydestä niin, että se tuntuu elävältä ja todelliselta?

Keskityn enemmän hahmoihin kuin siihen, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Vilahdukset politiikasta tai muista ajankohtaisista asioista eivät lopultakaan ole niin tärkeitä. Lukija samaistuu hahmoihin ajattomalla tasolla.

Tiesin haluavani päättää tarinan vuosituhannen vaihteeseen, joten minun piti aloittaa 1970-luvulta. Olen aika visuaalinen kirjoittaja. Pystyin siis kuvittelemaan heidän talonsa, vaatteensa ja kaiken muun. Koronasulkujen aikana tavallaan pakenin kirjoittaessani todellisuutta 70-luvulle.

Mikä oli vaikeinta tämän kirjan kirjoittamisessa?

Se haastoi minut kirjailijana. Se on suurin saavutukseni.

Sanoin jopa jossakin vaiheessa prosessia kustannustoimittajalleni, etten pysty kirjoittamaan kirjaa loppuun. Deadlinea siirrettiin kaksi vuotta. Ajattelin, että tämä on minulle liikaa.

Kirjoitin silti tarinan loppuun. En pystynyt tiivistämään sitä lyhyemmäksi kirjaksi. Koko tarina oli kerrottava ja siihen kului paljon sivuja. 

Tarina on hyvin visuaalinen, melkein elokuvamainen. Näetkö kohtaukset mielessäsi kuin elokuvana kirjoittaessasi?

Kyllä! Kirjoittaessani minulla oli kolme näyttöä. Vasemmalla puolella minulla oli oikean aikakauden valokuvia, oikealla taas lista siitä, mitä hahmot näkevät tai kuulevat sekä erilaisia hajuja ja ääniä. Keskellä on varsinainen tekstini.

Kirjasta ollaan tekemässä televisiosarjaa. Löysin täydellisen tiimin, joka rakastaa kirjaa. Sarja tai elokuva ei ole koskaan sama asia kuin kirja, mutta sarja tuo kirjalle toivottavasti uusia lukijoita.

Ilman että paljastat loppua: mitä toivot lukijoiden tuntevan, kun he ovat lukeneet kirjan viimeisen sivun?

Luin vain 12-vuotiaana Stephen Kingin teoksen Se, ja tuo kokemus valaisi minulle, mihin kaikkeen kirjat pystyvät. Kun sain Kaikki pimeän värit valmiiksi, ymmärsin voivani kirjoittaa myös oman elämäni lopun.

“Ei ole väliä, miten tarinasi alkaa. Se, mihin päädyt, on lopulta omissa käsissäsi”, Whitaker summaa hymyillen. 

Osta Kaikki pimeän värit koe ja maailmalla huippusuosioon noussut romaani pakkomielteen nurjasta puolesta ja kaiken sokaisevasta toivosta!