Kokoelma: True crime -kirjat
True crime on viihdearvoa kuluttajille tuottava, dokumentaarinen tyylilaji, joka käsittelee aitoja, tosielämässä tapahtuneita rikoksia mm. podcastien ja kirjojen muodossa. Suomalaiset ovat yleisesti ottaen dekkarikansaa, ja totuushan on usein tarua ihmeellisempää. Ehkä niin moni meistäkin on siksi hurahtanut tosirikoksia läpikäyviin teoksiin. Fiktiivinen väkivalta ei milloinkaan kosketa samalla tavalla kuin tositapauksista lukeminen. Fiktiokin voi toki säikäyttää, mutta jos tapahtuma on oikeasti tapahtunut, vaikka sitten satojakin vuosia sitten, se nostaa ihon kananlihalle aivan uudella tavalla.
Miksi ihmisiä kiinnostaa true crime?
Kyse on paljolti uteliaisuudesta, mutta myös tietynlaisen nautinnon hakemisesta. Yritämme ehkä jopa alitajuisesti päässämme selvittää mysteerit ennen rikosetsiviä ja jos onnistumme siinä, saamme tyydytystä ja eräänlaisen todisteen "fiksuudestamme". True crimesta kiinnostuneet ihmiset haluavat monesti hakea jännitystä omaan elämäänsä, mutta tehdä sen turvallisella tavalla.
Toki true crimeen liittyy myös muita puolia kuten uteliaisuus ja kiinnostus. Usein puhutaan, että ihminen, joka ei koskaan voisi kuvitella toimivansa esimerkiksi sarjamurhaajan tavoin, saattaa haluta selvittää, miksi ja miten tämä on kyennyt hirmutekoihinsa. Jos siis olet utelias luonne tai tällainen ihmisyyden pohtiminen kiinnostaa, sukella true crime -kirjallisuuteen turvallisesti Kirja-verkkokaupan avulla esimerkiksi CrimeTime-kirjakategoriassa! 🕵️
Suosittuja rikoskirjailijoita ovat muun muassa Niko Rantsi ja Kale Puonti, joiden tuotannossa on niin suosittuja dekkarisarjoja kuin true crime -kirjojakin.
True crime -teemaisia artikkeleita:
Tutustu kirjablogissamme artikkeleihin True crime: Suomi-rikokset, jotka sinäkin muistat ja Viking Sallyn veriteko, Ulvilan murha ja muut True crime -kirjat valokeilassa, jossa asiantuntijavieraanamme on Tuomas Rimpiläinen.
-
-70%
KovakantinenKunnes kaikki kuolevatYksikköhinta kohti28,90 € -
-70%
KovakantinenSyndikaattiYksikköhinta kohti27,90 € -
-40%
PehmeäkantinenViimeinen yakuzaYksikköhinta kohti24,90 € -
Uutuus Uutuus
KovakantinenRahikka Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
KovakantinenHiljaiset todistajat Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
PehmeäkantinenSinä kuolet huomenna Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
PehmeäkantinenSyyttäjä II Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
KovakantinenSyyttäjä II Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
PehmeäkantinenGangsteri ja kyttä Yksikköhinta kohti -
PehmeäkantinenSit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil Yksikköhinta kohti -
KovakantinenVanginvartija Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
PehmeäkantinenSuomalaiset psykopaatit Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
PehmeäkantinenEtusivun rikokset 2 Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
PehmeäkantinenViinapoliisi Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
KovakantinenKuolinpesä Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
PehmeäkantinenLate Yksikköhinta kohti -
Uutuus Uutuus
PehmeäkantinenPirihautausmaa Yksikköhinta kohti -
KovakantinenMestarietsivä Sir Arthur Conan Doyle Yksikköhinta kohti -
KovakantinenLaupias murhamies Yksikköhinta kohti -
PehmeäkantinenKiristäjät ja uhrit Yksikköhinta kohti -
-40%
PokkariProsenttijengitYksikköhinta kohti12,50 € -
-70%
KovakantinenKultainen vasikkaYksikköhinta kohti26,90 € -
PehmeäkantinenKenttäjohtaja Yksikköhinta kohti -
PehmeäkantinenTunnustus – Näin poliisi paljasti netin huumekaupan valtiaan Yksikköhinta kohti -
KovakantinenRikospoliisi Yksikköhinta kohti -
KovakantinenRikollisjengien Pohjola Yksikköhinta kohti -
PehmeäkantinenMitä v*ttua Larsson Yksikköhinta kohti -
KovakantinenAlamaailman pastori Yksikköhinta kohti -
KovakantinenVankilatarinoita Sörkasta Yksikköhinta kohti -
PehmeäkantinenKoulusurmat Suomessa Yksikköhinta kohti