Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Thua Aalto. Aalto on sanataideohjaaja sekä Turku-opas, ja hän on opiskellut luovaa kirjoittamista ja historiaa. Aalto rakastaa suomen kieltä, museoita, syvällisiä keskusteluja sekä tietysti Turkua ja sen historiaa. Syvälliseen taustatyöhön pohjautuva Augustan tehtävä on Aallon ensimmäinen romaani.
"Liikutuin lähes kyyneliin ymmärtäessäni tutkivani kauan sitten kuolleen naisen muistojen laatikkoa läheisten kuolinilmoituksineen ja hänen vanhemmiltaan säästyneine rakkausrunoineen."
KUVA: Jetro Stavén
TEKSTI: Thua Aalto
Romaanikirjailija aikamatkalla
Kaikki alkoi pienestä reliefistä turkulaisen kivitalon seinällä Aurajoen rannassa. Sen kohdalla meille Turku-oppaaksi koulutettaville kerrottiin Augusta Heurlinista, naisesta joka vaikeuksista välittämättä perusti edistyksellisen koulun tytöille jo 1800-luvun puolivälissä.
Augusta pääsi perustamaan koulunsa vasta suunnitelmia vastustaneen äidin kuoleman jälkeen, siihen aikaan jo melkoisen iäkkääksi naiseksi luokiteltuna, peräti 34-vuotiaana. Tarina jäi ajatuksiini ja vaivasi minua sitkeästi monen vuoden ajan ennen kuin tein päätöksen kirjoittaa siitä.
Ajattelin aikaisemmin, että historiallista romaania en ainakaan kirjoita - onhan faktojen tarkistamisessa niin valtava työ. Sittemmin ymmärsin, että historiallinen romaanihan on kirjoittajalle paras genre kaikista!
Kehys tarinalle on valmiina, ja voin antaa mielikuvituksen sinkoilla kehysten sisällä villisti. Saan tarkistaa tosiasioita, leikkiä salapoliisia ja etsiä eriskummallisiakin lähteitä.
Aarreaittana arkisto
Vain muutamaa päivää ensimmäisten dialogipätkien kirjoittamisen jälkeen löysin aivan tavallisella verkkohaulla tärkeimmän lähteeni Åbo Akademin arkistosta: Heurlin, Maria Nikolina AUGUSTA (1826-1888) skolföreståndare.
Tilasin materiaalit, kokonaiset 0,04 hyllymetriä, sähköpostitse ja varasin muutaman tunnin ensimmäiseen käyntiin. Perillä ihailin arkiston kauniita huoneita, juuri oikealla tavalla arvokasta ja pölyistä tunnelmaa.
Varovaisen juhlallisesti ja nöyrästi kirjoitin arkiston lupalappuun tutkimusteni syyksi romaanin kirjoittamisen. Pitäkööt suuruudenhulluna taivaanrannanmaalarina, jos halusivat.
Hiljaisen arkistosalin minulle varatulta pöydältä paljastui pahvilaatikko täynnä vaikeasti luettavalla vanhalla ruotsilla kirjoitettuja muistiinpanoja, kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä sekä jopa jonkinlainen kukkarontapainen.
Liikutuin lähes kyyneliin ymmärtäessäni tutkivani kauan sitten kuolleen naisen muistojen laatikkoa läheisten kuolinilmoituksineen ja hänen vanhemmiltaan säästyneine rakkausrunoineen. Edessäni oli runoja, puheita ja lehtileikkeitä, jotka kertoivat siitä, mikä tälle naiselle oli ollut tärkeää.
Kaiken ihastelun keskellä itse työ oli välillä tuskaisen hidasta. En tahtonut saada selvää käsialoista enkä vieraan kielen vieraista sanoista, joita jouduin etsimään sanakirjasta välillä nykyaikaisemmin kirjoitettuna. Innostukseni oli toisaalta sitäkin suurempi, kun löysin tolkullisen lauseen, filosofisen ajatuksen tai arkisen kirjeen, jossa sovittiin käytännön jouluvalmisteluista. Tekstien ihmiset tulivat lähelle. Kirjoituksista välittyi perheenjäsenten välistä lämpöä, nuoren naisen hullaantumista, kipuilua ja pelkoja. Osa merkinnöistä oli revitty kutkuttavasti pois.
Kun Wikipedia ei riitä
Toinen tärkeä lähde oli kirja, jonka tilasin antikvariaatista kirjoittamisen alkumetreillä: Heurlinska skolan i Åbo: en minnesskrift vuodelta 1961 täynnä koulun satavuotisjuhlan kunniaksi kerättyjä muistoja. Kävin hakemassa sen paikan päältä. Mies tiskin takana toivotti antoisia lukuhetkiä, mutta ei sentään kysynyt, mihin pölyisiä vanhoja historiikkeja aioin käyttää. Kirjaa varten oli vielä ehditty haastatella Augustan nuorena tyttönä tavanneita iäkkäitä naisia. Lisäksi kirja sisältää nimilistoja oppilaista ja opettajista. Vaikka henkilöistä on kerrottu niukasti, saivat listat mielikuvituksen lentoon ja uppouduin tutkimaan elämäntarinoita iltakausiksi. Vasta paljon myöhemmin ostin toisen suoraan koulusta kertovan kirjan, Heurlinska skolan 1861-1911, todellakin vuodelta 1911. Sen sisälle oli edellinen omistaja tallettanut lehtileikkeitä ja koulun 50-vuotisjuhlien painetun ohjelman. Siitä selvisi, että kantaatin juhlaa varten oli säveltänyt itse Jean Sibelius.
Minulle on hyvin tärkeää, että kirjassani tosiasiat ovat oikein. Virheitä voi silti jäädä, mutta ainakin olen yrittänyt parhaani. Olen tutkinut 1800-luvun puolivälin ruokia, vaatteita ja esineitä niistä kertovista kirjoista ja näyttelyistä. Löysin Augustan sukulaisten perunkirjoja netin syövereistä. Luin urakalla fraktuuralla kirjoitettuja, digitoituja sanomalehtiä ja niiden ilmoituksia tuolta ajalta.
Olen tutustunut erityisesti Turun ja Raision alueen vanhoihin karttoihin, mutta myös esimerkiksi Helsingin ja Pietarsaaren maantiereitteihin. Olen selvittänyt, kuinka kauan hevosilla kesti taittaa jokin matka, milloin niitä todennäköisesti syötettiin ja juotettiin, missä sijaitsivat kestikievarit ja missä sillat, milloin kuljettiin reellä, milloin kesä- tai talvivaunuilla, milloin höyrylaivalla. Olen selvittänyt postin kulkunopeutta ja höyrylaivojen aikatauluja ja reittejä Suomen kaupunkien välillä. Olen yrittänyt saada käsiini valokuvia sen ajan taloista ja luokkahuoneista sekä pohjapiirustuksia rakennuksista, puutarhoista ja kartanon tiluksista. Etsin ja lopulta löysin valokuvia myös Augustan läheisistä.
Matkustin kesälomalla Pietarsaareen, tunnelmoin kaupungin 1800-luvulta peräisin olevilla paikoilla, luin tarkkaan kaupunginmuseon esittelytekstit ja kävin läpi kirjaston kotiseutuhyllyn. Helsingissäkin kävin taidenäyttelyissä ja museoissa. Kuljeskelin eri paikkakuntien hautausmailla etsimässä hautoja, joissa Augustan maailman henkilöt lepäävät. Katselin kaikki löytämäni laadukkaat 1800-luvusta kertovat elokuvat ja kiinnitin huomiota sisustusten ja vaatteiden yksityiskohtiin sekä äänimaailmaan. Kävin turkulaisissa museoissa tutustumassa esimerkiksi vanhoihin joulutapoihin ja kattauksiin. Lohjan museosta löysin uusia reittejä Augustan sisaren perheen elämään.
Kirjailija poraa kalloja
Ennen kaikkea olen halunnut tutustua 1800-luvun puolivälin ihmisten ajatustapoihin ja sosiaalisiin sääntöihin. Miten Augustan kaltainen nainen olisi suhtautunut sotaan, kulkutauteihin, nälkään, ystävyyteen, liikuntaan, puhdistautumiseen, rakkauteen, perheeseen, terveyteen, kuolemaan, arkeen tai uskontoon? Millainen hänen käsityksensä olisi ollut hyvästä ja pahasta, sähköstä ja taudinaiheuttajista? Halusin tietää, miten juuri hänen kaltaisensa, hänen yhteiskuntaluokkaansa kuuluva nainen olisi viettänyt joulua, häitä tai ristiäisiä tai miten hän olisi liikkunut kaupungissa. Minua kiinnosti, missä tilanteissa hän tarvitsi mukaansa esiliinan ja kuinka paljon hänellä oli käytettävissä omaa rahaa ja omaa valtaa. Yritin päätellä, mitä hän olisi tehnyt päivisin ja iltaisin ja mistä hän olisi unelmoinut. Ennen kaikkea halusin tietää, miten ihmeessä hän löysi syyn, rohkeuden ja voimaa perustaa edistyksellisen tyttökoulun Turkuun esteistä huolimatta.
Thua Aalto
