Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Satu Rämö, Islannissa asuva kirjailija ja ekonomi, jonka Hildur-kirjasarja on ollut poikkeuksellisen suuri menestys joka mittarilla. Tällä hetkellä kirjailija kirjoittaa suositun kirjasarjansa viidettä kirjaa Tinna, jossa raha ja rakkaus voivat ajaa ihmisiä kammottaviin tekoihin. Tässä artikkelissa Rämö jakaa parhaat vinkkinsä, joiden avulla syntyy dekkari.
"Paras palaute tarinan imusta ja henkilöhahmojen todentuntuisuudesta on sellainen, jossa lukija sekoittaa tietämättään fiktion ja faktan toisiinsa."
KUVA: Sabrina Bqain
TEKSTI: Satu Rämö
Kiinnostaako dekkarin kirjoittaminen? Taustatyö on tärkeää!
Dekkarin kirjoittaminen vaatii mielikuvituksen ja kirjoittamisen lisäksi ainakin pitkäjänteisyyttä ja hyvää suunnittelua. Taustatyö on keskeisessä roolissa tarinan maailmaa suunnitellessa. Vaikka tarina eli juoni ja henkilöhahmot eivät ole totta, dekkarin maailman pitää olla kokonainen ja eheä. Sen pitää tuntua todelta sekä kirjoittajan että lukijoiden mielestä.
Jos tarinan maailmaan tulee rikkinäisestä aikajanasta tai epäloogisesti etenevästä juonesta tai poukkoilevista henkilöhahmoista johtuva särö, tarinan taika häviää ja lukijan mielenkiinto lopahtaa.
Sama pätee kirjailijaan itseensä. Jos tarina ei tunnu mielestäni uskottavalta, dekkarin kirjoittaminen loppuun on todella vaikeaa, jopa mahdotonta. Mielenkiintoni lopahtaa.
Taustatyö varmistaa, että fiktioni pysyy pystyssä
Kirjoittamani Hildur-dekkarisarja sijoittuu asuinmaahani Islantiin, tarkemmin sanoen omaan kotikuntaani Ísafjörðuriin, joka sijaitsee syrjäisillä Länsivuonoilla. Tiedän, missä Hildurin koti sijaitsee, missä poliisiasema on, mitä näkyy poliisiaseman ikkunoista, missä on lähin lounasravintola, jossa poliisit käyvät syömässä, ja miten rikostutkinta tosimaailmassa etenisi.
Kaikki nämä tosielämän faktat ovat luuranko, jonka ympärille rakennan fiktiivisen maailman tapahtumat ja henkilöhahmot. Fiktiivinen maailma pysyy paremmin ehjänä, kun sen ytimessä on jotain, joka on totta.
Koen jossain määrin tosielämän faktoihin nojaavan realistisen dekkarikirjallisuuden mielenkiintoisempana kuin vaikkapa avaruusasemalle, toiseen galaksiin tai täysin keksittyyn kaupunkiin sijoittuvan rikoskirjallisuuden. Siksi kirjoitan realistisia rikostarinoita. Nämä ovat makukysymyksiä! Jos olisin fantasian ystävä, en luultavasti kirjoittaisi realistista dekkaria vaan fantasiaa.
Dekkarin kirjoittaminen alkaa maailman suunnittelulla
Ennen kuin kirjoitan mitään, teen noin kaksi kuukautta taustatyötä. Taustatyö on monenlaista. Taustatyöhön liittyy esimerkiksi se, että päätän, mitä kerron henkilöhahmoistani. Mitä sellaista kerron seuraavassa kirjassa Hildurista, mitä en ole aikaisemmin kertonut?
Jos päätän puhua aihealueesta, jota en kovin hyvin tunne, hankin tietoa lukemalla aihetta käsittelevää kirjallisuutta ja lehtijuttuja ja teen haastatteluja. Kun suunnittelin ensi syksynä ilmestyvää Tinna-kirjaa, tiesin tarvitsevani Tinnan hahmoa varten enemmän tietoa näkövammaisuudesta. Haastattelin taustatietoa varten näkövammaista ihmistä.
Kun rakensin Jakobin hahmoa, ymmärtäisin pian, että minun on pakko itse oppia neulomaan, jotta osaan kirjoittaa neulomisesta oikein. En surffaa, joten olen haastatellut surffaajia, että osaisin kirjoittaa surffauksesta oikeilla sanoilla. En pysty kuvailemaan surffaamiseen liittyviä tunnelmia ja merkityksiä, jos en ymmärrä, mitä surffatessa tapahtuu.
Entä kuinka toimii lumen alle hautautuneita ihmisiä etsivä pelastuskoira? En tiennyt. Haastattelin pelastuskoiran kouluttajia ymmärtääkseni paremmin.
Jos ihminen iskee päänsä, millaisen päävammaan on todennäköisintä menehtyä? En tiennyt, joten haastattelin oikeuslääkäriä.
Olin keksinyt mielestäni hyvän murhaajan, mutta en ollut varma, oliko murhaajan toiminta tarinan maailmassa loogista. Hankin tukea henkilöhahmoni rakentamiseen juttelemalla profiloijan kanssa.
Dekkarin voi kirjoittaa valehtelemalla kaiken
Dekkarin kirjoittaminen – ja kaiken muunkin fiktion kirjoittaminen – ei tietenkään vaadi toden puhumista. Kukaan ei edellytä neulomisen, surffaamisen tai sokean käyttäytymisen kotonaan vastaavan todellisuutta. Fiktiossa kirjailijalla on kaikki vapaus kirjoittaa juuri siten kuin hän kirjoittaa, mutta minä itse koen oman kirjoittamiseni mielekkäämmäksi, jos jotkut asiat mielikuvitusmaailmassani perustuvat faktoihin.
Minun on helpompi pitää tarina ehjänä, jos tiedän, että osa siitä on totta. Jos kaikesta valehtelee koko ajan, on vaikeampi muistaa, mitä on milloinkin kirjoittanut.
Minun ei tarvinnut keksiä murhamysteerin tapahtumapaikaksi pientä kylää meren rannalla kahden vuoren välissä hankalien kulkuyhteyksien päässä, koska päätin sijoittaa murhatarinat omaan kotikylääni.
Jos tarinassani kalavaraston nurkalta löytyy ruumis, voin kävellä kalavaraston nurkalle katsomaan, mitä rikostutkija näkisi seistessään kalavaraston nurkalla. Kuvaan Islantia ja kotikuntaani Hildur-kirjoissa niin realistisesti kuin se on käytännössä mahdollista. Olen muuttanut muutamia katujen nimiä, jotta en vahingossa asettaisi ketään tosielämän ihmistä väärään valoon kuvailemalla hänen oikeaa kotiaan fiktiivisen pedofiilin kodiksi.
Taustatyö on tehty hyvin, kun keksitty tuntuu todelta
Paras palaute tarinan imusta ja henkilöhahmojen todentuntuisuudesta on sellainen, jossa lukija sekoittaa tietämättään fiktion ja faktan toisiinsa. Sain kerran lukijapalautetta islantilaiselta poliisilta, joka oli työskennellyt aikoinaan Ísafjörðurin poliisilaitoksella. Pitkässä sähköpostissaan hän kehui tarinaa hyväksi, mutta halusi korjata erään virheen, joka toistui läpi kirjan.
Ísafjörðurin poliisiasemalla ei ole eri urheiluseurojen ja poliittisten puolueiden kahvikuppeja, kuten kirjassani olen kuvaillut. Sain kuulla, että jokaisella poliisilla on oma nimikoitu kahvikuppinsa ja että taukotilojen keittiössä on oma hylly poliisien puolisoille, jotka tulevat käväisemään puolisonsa työpaikalla. Puolisoiden mukeissa lukee ELSÍ. Lyhenne tulee sanoista eiginkonur löggustrákanna á Ísafirði. Poliisipoikien vaimot Ísafjörðurissa.
Luulenpa, että istutan tästä lähtien jokaiseen Hildur-kirjaan ainakin yhden ELSÍ-kahvikupin. On se sen verran hyvä tarina.
Satu Rämö
