Kirjablogimme seuraava Vieraskynä-kirjailija on Maria Mustranta. Mustranta on opiskellut journalistiikkaa ja kehitysmaatutkimusta. Hän työskentelee vapaana toimittajana ja kirjoittaa säännöllisesti muun muassa Helsingin Sanomiin. Maria Mustrannan koskettava psykologinen romaani Toivon talo kysyy, kuinka länsimainen nainen voi auttaa vierasta lasta vieraassa maassa, keskellä hahmottomia kriisejä.
"Kirjallisuus opettaa kirjoittamaan, ei elämä."
KUVA: Veikko Somerpuro
TEKSTI: Maria Mustranta
Yhden romaani-idean anatomia
1. syyskuuta 2020 romaani ilmestyi mieleeni. Makasin illalla sängyssäni peitto kaulalla, unta odotellen. Ajatukset hortoilivat väsymyksestä sameina. Lähellä nukahtamista, unen ja valveen villillä rajaseudulla, päässäni leimahti tarina suomalaisesta naisesta, joka työmatkalla kriisialueella kohtaa kaikki läheisensä menettäneen pienen pakolaislapsen ja päätyy jäämään maahan huolehtimaan hänestä.
Aukaisin silmäni. Näin mielessäni päähenkilöiden ympärillä sivuhenkilöitä, jotka yrittivät ymmärtää naisen ratkaisua. Aistin romaanin kielen ja tunnelman. Aavistin jopa käsikirjoituksen pituuden.
En noussut kirjoittamaan ideaa ylös. Tiesin, että muistaisin kyllä ajatuksen vielä seuraavana päivänä, koska tarinasta tulisi seuraava romaanini Toivon talo.
Aamulla tulevaisuus näytti erilaiselta. Idea naisesta ja lapsesta oli niin pakottava, että hylkäsin aiemman suunnitelmani kirjoittaa seuraavaksi politiikkaa käsittelevän nuortenromaanin.
Aloin tehdä kuumeisesti muistiinpanoja, ideoin, googlasin, haalin lähdekirjallisuutta ja soitin kehitysyhteistyöjärjestöissä työskenteleville tutuille. Vietin tunteja ulos ikkunasta tuijottaen ja ajatellen. Romaanini Äidin tehtävä oli valmistumassa, mutta en sillä hetkellä päässyt käsikirjoituksen kanssa eteenpäin, koska odotin kustannustoimittajan kommentteja.
Kahden viikon kuluttua tulin järkiini. Minun kannattaisi kehitellä ajatuksia rauhassa. Kirjasta tulisi parempi, kun antaisin sille aikaa.
Palasin aiempaan suunnitelmaan ja kirjoitin Äidin tehtävän valmistuttua nuortenromaanin Te olette liian nuoria. Kaiken aikaa tein kuitenkin muistiinpanoja naisesta ja pakolaistytöstä.
Muiden kirjojen vaikutus
Kirjailijan omien kokemusten rooli kirjoittamisessa tuntuu kiinnostavan yleisöä paljon. Huomattavasti vähemmän puhutaan siitä, miten muut kirjat ovat vaikuttaneet teoksiin. Kirjailijoilta saatetaan kysyä esikuvista, mutta se ei ole sama asia. Kirjailijoihin vaikuttavat myös kirjat, joita ei voi sanoa varsinaisesti esikuviksi, vaan kirjailija on poimivat niistä jonkin yksittäisen kerronnallisen ratkaisun, tunnelman tai yksityiskohdan.
Ehkä muiden kirjojen vaikutuksia ei koeta yhtä kiinnostavina kuin kirjailijan oman elämän syöverit. Ehkä kirjailijat jopa arastelevat puhua toisista kirjoista, koska pelkäävät sen näyttävän muiden ideoiden kopioimiselta.
Minä en arastele. Näin se meni.
Han Kang ja Carla Del Ponte
Tuona syyskuisena iltana olin lukenut sängyssä korealaisen Han Kangin romaania Ihmisen teot, joka käsittelee demokratiamielenosoitusten väkivaltaista tukahduttamista Gwangjussa Koreassa vuonna 1980. Valon sammutettuani kirjan tunnelma ja aihe jäivät pyörimään mieleeni.
Ihmisen teoista ajatukseni liukuivat Han Kangin aiempaan romaaniin Vegetaristiin, jonka naispuolinen päähenkilö päättää lopettaa lihansyönnin. Muistin, miten minua oli lukiessa kiehtonut tarinallisesti se, miten päähenkilön läheiset olivat reagoineet voimakkaan kielteisesti päätökseen, vaikka se oli moraalisesti oikea.
Han Kangin kirjat aiheuttivat edelleen assosiaation joitain kuukausia aiemmin Helsingin Sanomista lukemaani Syyrian sotarikostuomioistuimen syyttäjän sveitsiläisen Carla Del Ponten haastatteluun. Jutun taustalla oli Del Pontelta ilmestynyt muistelmateos Im Namen der Opfer. Artikkelissa kerrottiin pienenä sivuseikkana, miten Del Ponte oli kohdannut kaikki läheisensä menettäneen pienen lapsen pakolaisleirin sairaalassa Jordaniassa ja miten hän oli etsinyt pojalle adoptioperheen Sveitsistä. Tuossa yksityiskohdassa minua kosketti se, miten näin korkeassa asemassa oleva, hirvittäviin ihmisoikeusrikkomuksiin perehtynyt ja kokonaisten kansakuntien asioita ratkova nainen näkee niin paljon vaivaa muuttaakseen yhden lapsen elämän.
Kaikki nämä ajatukset sulautuivat yhteen tuona myöhäisillan hetkenä.
Ääriviivat-trilogia
Toivon talon taustalta voi siis löytää teokset Ihmisen teot, Vegetaristi ja Im Namen der Opfer, jonka myöhemmin tilasin ulkomaisesta verkkokaupasta lähdekirjallisuudeksi. Romaaniin selkeästi vaikuttaneisiin kirjoihin kuuluu myös Rachel Cuskin Ääriviivat-romaanitrilogia, jonka luin nuortenromaania kirjoittaessani. Cuskin ratkaisu häivyttää päähenkilö lähes kokonaan sai minut oivaltamaan, millaisen roolin antaisin yöllä näkemilleni sivuhenkilöille. Päätin jättää päähenkilö Martan sisäisen maailman osittain arvoitukseksi. Sen sijaan muut ihmiset kommentoivat, analysoivat ja pohtivat hänen ratkaisuaan, kertovat sen herättämistä ajatuksista ja pohtivat omia valintojaan.
Kirjallisuus opettaa kirjoittamaan
Minulta kysytään joskus, mitä antaisin neuvoksi kirjailijuudesta haaveileville. Sanon aina saman asian: lukekaa paljon. Kirjailijat tekevät niin paitsi rakkaudesta omaan taiteenlajiinsa, myös siksi, että toisten kirjat tukevat omaa kirjoittamista.
Hyvin kirjoittava ihminen on lähes aina myös lukenut paljon. Siksi olen varsinkin kirjailijaksi tulemisen jälkeen joskus ihmetellyt, miksi kirjoittajakursseilla puhutaan niin vähän lukemisesta. Kirjallisuus opettaa kirjoittamaan, ei elämä.
Maria Mustranta
