Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Hesa Cupin hengessä kirjailija ja toimittaja Jukka Behm. Behmin futismaailmaan sijoittuva nuortenkirja oli Finlandia-ehdokkaana 2023 ja voitti samana vuonna Topelius-palkinnon. Mutta mistä kirjasta on kyse? Ja kuka oikein on Leon? Annetaan Jukan kertoa!
"Lukihäiriöiseksi luokiteltu oli ahminut tuosta vain 376 sivua."
Artikkelikuva: Veikko Somerpuro
Muut kuvat: Kirsi Koskinen ja Jukka Behm
Teksti: Jukka Behm
Ihmepojan synnytystarina
Kymmenen vuotta sitten kesäkuussa luin Helsingin Sanomista jutun nuoresta suomalaisfutarista, joka oli muuttanut Tampereelta Lontooseen ja jolle Arsenal oli tarjonnut juuri ammattilaissopimusta.
Kyseinen pelaaja oli tehnyt neljä vuotta aikaisemmin vaikutuksen pelaaja-agentti Darryl LaVictoireen, joka oli ollut katselemassa pienpeliturnausta lontoolaisessa Linford Christie Sports Centre -urheilukeskuksessa. Hentoinen 14-vuotias poika pelasi suurella taidolla ja itseluottamuksella ja kirmasi kentällä väsymättä.
Olarin Tarmon ja Espoon Palloseuran kasvatti oli tahkonnut Lontooseen muuttonsa jälkeen lähinnä harrastefutista, mutta LaVictoire järjesti hänelle testijaksoja seuroihin. Sopimus solmittiin Southend Unitedin kanssa. Siitä pelaajan tie vei Arsenalin akatemiaan ja Suomen maajoukkueeseen.
Nuorukaisen nimi oli Glen Kamara. Vielä silloin se ei ollut minulle tuttu, eikä ehkä monelle muullekaan. Leikkasin jutun arkistooni, sillä jokin siinä sykähdytti.
Potterien jälkeinen tyhjiö
Noihin aikoihin lapseni pelasivat futista ja ahmivat Harry Pottereita. Mietiskelin, mitä romaaneja he lukisivat J.K Rowlingin tuotannon jälkeen. (Eivät juuri mitään, tiedän nyt.)
Aloin kehitellä mielessäni kirjasarjaa, joka voisi kiinnostaa lapsiani. Sankari saisi olla joku muu kuin velho. Mikä? Sain vastauksen nähdessäni JIPPOn maalivahdin Lassi Hurskaisen YouTubeen lataamia temppuvideoita. En ollut ainoa niistä lumoutunut. Ne olivat keränneet miljoonia katselukertoja.
Tapahtui jotain. Päässäni yhdistyi Kamara ja Hurskainen. Kirjani sankari olisi poika, joka tekisi ihmeitä pallolla ja jonka pelaaja-agentti löytäisi hänen pallovideoidensa kautta.
Luonnostelin tarinaa. Aluksi poika oli suomalainen, joka pelasi futista Suomessa. Ei toiminut. Sitten hän oli suomalainen, joka saisi brittiseuralta sopimuksen. Ei toiminut sekään. Lopulta päähenkilöstä tuli Leon Brown, joka varttui ankeassa sijaisperheessä kuvitteellisessa Westonin kaupungissa Englannissa.
Alku oli lupaava, mutta sitten lässähti. Työ eteni muiden kirjoitusten ohella. Hitaasti, jos ollenkaan.
Poikani pelasi jalkapalloa KJP:ssä ja minä touhusin joukkueenjohtajana. Tallensin huomioita valmentajista, treeneistä ja pelaajista, mutta ne hautautuivat muistitikulle käsikirjoituksen kanssa.
Uho on paras muusa
Noin kymmenen vuotta myöhemmin kirjallisuusagenttini Terhi Isomäki-Blaxall kertoi haluavansa tehdä näytekäännöksen julkaisemattomasta käsikirjoituksestani. Ilmoitin, että tekeillä oli sitäkin parempi teksti, joka sijoittui futismaailmaan.
Puhelun loputtua mietin, miksi piti uhota. Ehkä siksi, että sain syyn puristaa Leonin tarinan vihdoin kasaan.
Noin kahdeksan kuukautta myöhemmin oli valmista. Lähetin käsikirjoituksen kolmeen eri kustantamoon, jottei aikaa kuluisi hylkäyskirjeiden odotteluun. Kaksi kustantamoa ilmoitti pian halustaan kustantaa kirja.
Työstin käsikirjoitusta Tammen kustannustoimittajan Johanna Yrjänän johdolla. Ihailin hänen tarkkuuttaan. Tekstiä puitiin ja punnittiin, yksityiskohtia hiottiin.
Agenttini määräsi brittiverkostonsa selvittämään, mikä olisi uskottava nimi lontoolaiselle kuvitteelliselle jalkapalloseuralle. Käsikirjoituksessa oleva Liverham sai vaihtua Hammersmith Unitediksi. Seuran pelipaitojen väri muuttui punaisesta siniseksi, sillä se toimi paremmin Laura Lyytisen suunnittelemassa kannessa.
Kirja löysi ystäviä
Ensimmäiset lukijakommentit sain ystäväpiirin yli viisikymppisiltä naisilta. He kertoivat uponneensa kirjan maailmaan, vaikka eivät välitä nuortenkirjoista eivätkä varsinkaan jalkapallosta.
Myöhemmin alkoi tulla palautetta varsinaiselta kohderyhmältä: Kirjaa oli kannettu mukana, se oli luettu moneen kertaan, nukkua ei lukemiselta maltettu, muusta ei enää kotona puhuttu kuin Leonista. Joku oli ruvennut hahmottelemaan jatko-osaa. Lukihäiriöiseksi luokiteltu oli ahminut tuosta vain 376 sivua.
Ihmepoika Leonista on otettu nyt yhdeksän painosta. Ilokseni siitä on nautittu nimenomaan kirjan muodossa. Äänikirja ei ole kirja vaan yhden näyttelijän tulkitsema kuunnelma.
Moni on kysellyt Leonin tarinalle jatkoa. Sitä tulee ensimmäiseksi Enkelin nyrkin muodossa. Kieltämättä sen vastaanotto vähän jännittää.
Kirjoittaessani tätä syntytarinaa kaivoin taas Hesarin jutun esille. Tajusin sijoittaneeni romaanin tapahtumia Shepherd´s Bushin kaupunginosaan, lähelle urheilukeskusta, josta Kamara löydettiin. Sen kenttien vieressä näyttää olevan Hammersmithin sairaala, jolle saattaa olla käyttöä kirjasarjan viimeisessä osassa.
Kiitos Jukka Behm! ⚽
