Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Helena Immonen, turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, sissiradisti ja reservinupseeri. Lapsena hän halusi olla cowboy ja astronautti, mutta ennen kaikkea hän halusi seikkailla. Tässä vieraskirjoituksessa Immonen ottaa kantaa lasten lukemiseen.
"Pahimmassa tapauksessa lukutaidon eriytyminen johtaa takaisin luokkayhteiskuntaan."
KUVA: Mikko Rasila
TEKSTI: Helena Immonen
Kun annat lapselle kirjan, annat hänelle koko maailman
Kasvoin itse kirjojen keskellä Haapajärven kirjaston käytävillä ja olen lukenut niin kauan kuin muistan. Ilman kirjoja en itse olisi saavuttanut niitä asioita elämässäni, jotka tänään ovat totta. Unelmointi on yksi suurimmista asioista, jonka kirjat minulle antoivat – kyvyn kuvitella asioita, jotka järjen mukaan eivät tuntuneet todennäköisiltä tai edes mahdollisilta. Kirjojen sankarit antoivat myös itsevarmuutta: jos tämän päähenkilö uskaltaa, miksen minäkin? Minulle kirjojen kautta avautui koko maailma, mikä vaikutti merkittävästi myöhempiin elämäni vaiheisiin.
Suomalaisten nuorten lukutaito rapautuu, ja sillä tulee taatusti olemaan merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Yhteiskuntaa enemmän minua kiinnostaa kuitenkin heikon lukutaidon vaikutukset nuorten omaan elämään. Lukemattomuus voi aiheuttaa näköalattomuutta; kun mielikuvitus ei pääse kirjojen maailmassa kehittymään, on vaikeampi kuvitella itsellekään kovin erikoista tulevaisuutta. Heikko lukutaito johtaa myös väistämättä tietyn vallan luovuttamiseen itsensä ulkopuolelle. Pahimmassa tapauksessa lukutaidon eriytyminen johtaa takaisin luokkayhteiskuntaan.
Lukemattomuus on laaja yhteiskunnallinen ilmiö, eikä lainkaan lasten ja nuorten oma syy. Heidän syyllistämisensä siitä on turhaa ja typerää. Vastuu lukemattomuudesta on aikuisilla. Myös vastuu asian korjaamisesta on meillä aikuisilla sekä yhteiskunnan instituutioilla. Meidän pitää yhteiskuntana päättää, että lukeminen ja lukutaito ovat tärkeitä. Niin tärkeitä, että niihin on panostettava, eli laitettava resursseja. Suomesta on tehtävä lukupositiivinen yhteiskunta!
Miten lapset ja nuoret voi saada innostumaan lukemisesta? Pienten lasten kohdalla tämä ei yleensä ole vaikeaa: tilastojen perusteella kuvakirjaikäisille luetaan paljon. Lukeminen vähenee merkittävästi, kun pitäisi siirtyä kuvakirjoista lukuromaaneihin. Mitä siinä kohtaa tapahtuu? No, merkittävin asia on se, että vastuu lukemisen rutiineista siirtyy yleensä aikuiselta lapselle itselleen. Samoihin aikoihin lapsen elämään tulee myös muita kiinnostuksen kohteita.
Miten lapset ja nuoret sitten saadaan ylläpitämään lukurutiineja? Ei ainakaan puhumalla heille lukemisen hyödyistä, se on selvää. Hyötypuhe kuuluu aikuisille ja asiantuntijoille, ei lapsille. Lapset ja nuoret lukevat, jos se on heidän mielestään kivaa (oikeasti, siksihän aikuisetkin lukevat!). Heitä pitää siis auttaa löytämään lukemisen ilo. Siinä ratkaisevaa on oikeiden kirjojen löytäminen: mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle. Tarvitaan runsaasti vaihtoehtoja (niitähän löytyy!) sekä kirjat helposti nuorten saataville. Jos kiinnostavien kirjojen etsiminen on vaivalloista, se helposti jää. Tarvitaan myös, että aikuiset näyttävät mallia ja arvostavat kirjallisuutta itse. Luetaan yhdessä ja keskustellaan kirjoista.
Entä jos kirjat eivät siltikään innosta? No, pelkän lukutaidon kehittymiseen ei oikeastaan tarvita innostusta, ainoastaan lukemista. Joskus täytyy vaatia. Yleensä en kannata pakkoa, mutta jossain asioissa sitä tarvitaan. Onhan lasten pakko käydä kouluakin; oppivelvollisuus on laki. Oppiaineetkin on määrätty etukäteen. Opetushallitus on määritellyt äidinkielen oppimistavoitteet peruskouluun, ja karkeasti ottaen äidinkielen voi läpäistä yläkoulussa arvosanalla 5, vaikka ei olisi lukenut yhtään kirjaa. Minusta tämä on väärin. En silti halua syyllistää koulujakaan, sillä ne ovat joutuneet kohtuuttomaan asemaan vaatimusten kasvaessa mutta resurssien heikentyessä.
Fakta kuitenkin on, että jos nuorten lukutaito halutaan paremmaksi, eikä motivoinnin keinot toimi, silloin täytyy kyllä uskaltaa myös vaatia pitkien tekstien lukemista. Vaatiminen sopii toimintana mielestäni parhaiten kouluihin, sillä vaaditaanhan kouluissa paljon muutakin lapsilta ja nuorilta. Emme saa laskea tavoitetasoa heikosti lukevien nuorten kohdalla vaan painvastoin, heidän opintojensa tueksi on osoitettava lisää resursseja. Lopullinen tavoite tietysti pitää olla se, että lukemisesta tulee nautinto. Yleensä siihen vaiheeseen päästään silloin, kun lukeminen ei tunnu enää niin vaikealta vaan sujuu kuin itsestään.
Minusta yhteiskunnalliseen lukutaitokampanjaan tarvitaan karkeasti ottaen kaksi tavoitetta:
1. Riittävä lukutaito jokaiselle, mikä voidaan saavuttaa esimerkiksi tarkentamalla lukutaidon oppimistavoitteita sekä valvomalla (vaatimalla!) niiden toteutumista.
2. Lukemisen ilon löytyminen. Tämä toteutuu varmasti, kun nuoret pääsevät lukemaan heitä itseä innostavia kirjoja.
Näiden tavoitteiden saavuttaminen ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä. Saavuttamisen ensimmäinen askel on se, että lasten- ja nuortenkirjallisuutta ryhdytään yhteiskunnassa arvostamaan yhtä paljon kuin aikuisten kirjallisuutta.
Tutustu TÄSTÄ kirjoihin, jotka Helena Immonen on kirjoittanut!
