14 x kirjalahjaidea isälle

Syksy tuo mukanaan paitsi ruskan ja viilenevät säät myös isänpäivän, ja mikä sopisikaan paremmin pimeneviin syysiltoihin kuin uudenkarhea kirja! Olemme keränneet tämän vuoden kirjojemme joukosta isänpäivälahjaksi kaikkiaan 14 ideaa, joista löydät hykerryttävää luettavaa niin dekkarihirmulle, tietokirja-ahmatille kuin kokkailuun hurahtaneellekin isälle tai isähahmolle.


Vinkkeihin on koottu kirjoja aina futislegendan muistelmista ja tietoverkkojen sekä ihmiskunnan ruodinnasta pohjoismaisen Nobel-voittajan ensimmäiseen suomennettuun romaaniin asti – hyytävää, ruumiita vaativaa šakkipeliä unohtamatta! Viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisimpänä suosittelemme viinin- ja ystävyydenmakuista uutuuttamme kaikille sarjakuvista pitäville. 

Lahjaidea isälle hukassa? Tutustu näihin kirjoihin!

Miska Rantanen – Paleface: Protestilaulaja (Johnny Kniga)


Karri Miettisen matka 1990-luvun underground-klubeilta kulttuurin moniheittäytyjäksi ja sanataistelijoiden kylänvanhimmaksi.


Karri Miettisen varhaiset räppiäänitykset syntyivät ennen äänenmurrosta järvenpääläisen omakotitalon vintillä. Esikoislevynsä The Pale Ontologistin (2001) hän teki englanniksi ja läpimurtoalbuminsa Helsinki-Shangri-Lan (2010) suomeksi. Sittemmin Daddy Pales on vakiinnuttanut asemansa monialaisena sanatyöläisenä.


Palefacen teksteissä vilisevät kirjalliset viittaukset ja maailmanparantaminen – mutta myös kiinnostus suomalaisuuden ytimeen. Lähiluku paljastaa verbaalivirtuoosin, jolle äidinkieli on taistelutanner ja leikkikenttä. Protestilaulaja avaa, kuinka suojatun keskiluokkaisen kodin kasvatista tuli väsymätön vasemmistoradikaali.  

Jon Fosse – Aamu ja ilta (WSOY)


Lapsi, jonka nimeksi tulee Johannes ja josta tulee isona kalastaja, syntyy. Vanha mies, joka on nimeltään Johannes ja ammatiltaan kalastaja, kuolee. Jon Fosse kuvaa hänelle ominaisella, melodisella kielellä ihmiselämän kahta vääjäämätöntä hetkeä: syntymää ja kuolemaa. Näiden kahden ääripään välillä on romaanissa tiivistettynä koko elämä.


Keskeisiä teemoja ovat kielen syntyminen ja katoaminen, yksinäisyys ja yhteenkuuluvuus ja sovinnon löytäminen sekä elämän että kuoleman kanssa. Jo Fosse maalaa lukijan eteen myyttisen maiseman täynnä raamatullisia viittauksia ja mystisiä kokemuksia ja leikittelee ajatuksella kauniista unelmasta, että elämällämme on merkitys.  

Irene Zidan – Isäni appelsiininkukkien maasta (WSOY)


Syvästi inhimillinen romaani palestiinalaisten ja israelilaisten konfliktin ylisukupolvisista vaikutuksista. Sodan leimahdus heittää toimittajana työskentelevän tyttären keskelle kiivasta identiteettikamppailua sekä julkisuudessa että henkilökohtaisessa elämässä. Alkaa matka kohti oman isän ja Lähi-idän konfliktin parempaa ymmärtämistä.


Isä on vastustanut nuorena miehittäjää ja joutunut vankilaan. Hän on jättänyt kotinsa, löytänyt Suomesta rakkauden ja perustanut perheen, mutta mieli on ollut rikottu, eikä kaikki ole ollut tyttären lapsuudessa todellakaan hyvin. Jotkin asiat kulkevat sukupolvelta toiselle, mutta voisiko menneen kanssa löytää jo rauhan?


Isäni appelsiininkukkien maasta on romaani, jota lävistävät pakahduttava toiseuden ja epäoikeudenmukaisuuden tuntu mutta myös itsepintainen elämänusko ja kaiken voittava rakkaus.  

Satu Rämö – Rakel (WSOY)

 

Huippusuosittu Hildur-sarja jatkuu! Atlantin aalloilla saapuvat suurimmat salaisuudet. Rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttirin arki on pitkästä aikaa seesteistä, hän on käynyt surffauslomalla Havaijilla ja Länsivuonoilla on ollut rauhallista. Myös Jakob Johanson on tyytyväinen, vaikka Jakobin pojan kotiutuminen Islantiin ei ole sujunut ongelmitta. Hildur käy säännöllisesti vanhainkodissa tapaamassa perhetuttavaansa Helgaa. Vanhoja muistellessa alkaa paljastua uusia, yllättäviä asioita Rakel-äidistä.


Hildurin lapsuuden kotitalon remontti etenee, kunnes pahin mahdollinen salaisuus paljastuu. Samaan aikaan kesäiseen Ísafjörðuriin saapuva, suuria turistimassoja kuljettava risteilyalus tuo mukanaan ongelmia, jotka koettelevat Hildurin oikeustajua.


Kirjan toimitukset tehdään alkaen 1.11.2024, mutta kirjan voi ennakkotilata isälle, jolloin se toimitetaan heti kirjan ilmestyttyä. Heti isänpäivänä annettavaan lahjapakettiin voit tilata Hildur-sarjan aiemmat osat!

Yuval Noah Harari – Nexus: Tietoverkkojen lyhyt historia (Bazar)


Sapiens-kirjallaan tunnetuksi tullut Yuval Noah Harari tarkastelee uutuuskirjassaan Nexus – Tietoverkkojen lyhyt historia, miten informaation virta on rakentanut ja tuhonnut maailmaamme. Viime 100 000 vuoden ajan me sapiensit olemme koonneet itsellemme huikeasti vaikutusvaltaa. Mutta kaikista keksinnöistämme, löydöistämme ja valloituksistamme huolimatta meitä uhkaavat suuret vaarat: maailma on ekologisen romahduksen partaalla, poliittiset jännitteet kasvavat ja väärää tietoa on kaikkialla. Lisäksi syöksymme suin päin tekoälyn aikakauteen – tuntemattomaan tietoverkkoon, joka saattaa hävittää lajimme. Miksi olemme niin itsetuhoisia kaikista saavuttamistamme edistysaskelista huolimatta?


Menestyskirjailija Yuval Noah Hararin Nexus tarkastelee ihmiskunnan pitkää historiaa ja pohtii, miten tiedon virta on tuonut meidät tähän pisteeseen. Teos vie meidät kivikaudelta Raamatun kanonisointiin, painotekniikan keksimiseen, joukkoviestinnän kehittymiseen ja populismin viimeaikaiseen nousuun. Se käsittelee myös pian kohtaamiamme ajankohtaisia valintoja, kun ei-inhimillinen äly uhkaa olemassaoloamme. Tieto ei ole totuuden raaka-ainetta eikä pelkkä ase. Nexus etsii toiveikasta keskitietä näiden ääripäiden välillä ja pyrkii samalla löytämään yhteisen ihmisyytemme uudelleen.  

Harri Syrjänen – One Pot: Harri Syrjäsen yhden kattilan suosikkireseptit (Readme.fi)


Televisiosta tutun huippukokki Harri Syrjäsen supersuositut one pot -reseptit nyt kirjana! Kirja sisältää yli 80 reseptiä, jotka valmistuvat nopeasti – vain 20–30 minuutissa – ilman tiskivuorta. Instagramissa @harrisyrjanen reseptejä ja videoita on katsottu yli kuusi miljoonaa kertaa. Jokaisen reseptin ohesta löydät QR-koodin, jonka avulla pääset katsomaan videon kyseisen reseptin valmistuksesta. Keittokirjan reseptiikassa korostuvat ruoanlaiton helppous ja rentous. Näiden kekseliäiden ruokaohjeiden avulla ihan kaikki pääsevät kokemaan onnistumisia keittiössä.


Tämä kotikeittiön suosikkiteos tarjoaa ohjeet makuhermoja kutkuttaviin hittiresepteihin, jotka ovat myös helposti sovellettavissa omien mieltymysten ja ruokarajoitusten puitteissa. Syrjäsen monipuolisissa one poteissa maistuvat niin Italian herkut, Aasian maut kuin Unkarin savuinen paprika.  

John Grisham – Lunnaat (WSOY)

 

Tervetuloa takaisin, Mitch McDeere! John Grishamin Firma-läpimurtoromaanista tuttu sankari joutuu taas uuden rikosvyyhdin keskelle.


Mitch ja Abby McDeere asuvat Manhattanilla, jossa Mitch on maailman suurimman asianajotoimiston osakas. Kun vanha mentori Roomasta pyytää palvelusta, juttu vie Mitchin kauas maailmalle.


Pian hän huomaa olevansa keskellä pahaenteistä tapahtumaketjua, joka saattaa vaaraan hänen kollegansa, ystävänsä ja myös perheensä. Vuodet ovat koulineet Mitchin pysyttelemään aina askelen edellä vastustajiaan, mutta tällä kertaa hänellä ei ole paikkaa, johon piiloutua.  

Geezer Butler – Kohtalona Black Sabbath (Docendo)


Kuvia kumartelematon kertomus siitä, kuinka Black Sabbath sai alkunsa, nousi maailmanmaineeseen, ajautui ristiriitoihin ja hajosi ja koottiin useaan kertaan uudelleen. Geezer Butler oli Black Sabbathin kappaleiden pääasiallinen sanoittaja, ja hänen kynästään ovat lähtöisin miltei kaikki 1970-luvun hitit. Hän toi yhtyeeseen myös kauhun, okkultismin ja maailmanlopun elementit.


Butler kasvoi seitsenhenkisessä työväenluokkaisessa perheessä Birminghamissa ja alkoi soitella Ozzy Osbournen kanssa. Kun he tapasivat rumpali Bill Wardin ja kitaristi Tony Iommin, Black Sabbath oli syntynyt. 1970-luvun alun menestysvuosien jännitteet bändin sisällä kasvoivat, ja Butlerkin lähti bändistä pari kertaa.  

Max Seeck – Merkitty (Tammi)


Marraskuisena iltana Seurasaaren rannasta löytyy ruumis. Uhrin ihoa peittää paksu valkoinen maalikerros ja ruumiinavauksessa kurkusta kaivetaan šakkinappula. Poliisi on neuvoton. Miksi murhaaja on halunnut nähdä niin paljon vaivaa ruumiin naamioimiseksi? Entä miksi sitä ei ole edes yritetty piilottaa? Hätiin kutsutaan Milo Perho, taidegalleristi, joka on erikoistunut murhaajien profilointiin. Alkaa hermoja koetteleva peli, jonka jokainen siirto maksaa jonkun hengen ja jonka kukaan ei halua päättyvän šakkimattiin.


Merkitty on maailmanmenestykseen nousseen Max Seeckin piinaavan jännittävän Milo-sarjan avaus. Kirjan käännösoikeudet on myyty jo ennen sen ilmestymistä lukuisiin maihin, ja lisäksi siitä on suunnitteilla tv-sarja.  

Solvej Balle – Tilavuuden laskemisesta I (Kosmos)


Antiikkikirjakauppias Tara Selter putoaa ajan virrasta marraskuun 18. päivänä. Septologian ensimmäisessä osassa Tara herää aamu toisensa jälkeen samaan päivään samassa talossa, jonka jakaa puolisonsa kanssa, kun muu maailma jatkaa tavallista kulkuaan. Lopulta Taran on alettava luoda itselleen uutta, laajempaa elämää yhden vuorokauden sisälle.


Palkitussa spekulatiivisessa kirjasarjassaan Solvej Balle tutkii muistamisen, ajan, rakkauden ja yksinäisyyden olemusta sekä pohtii, mitä olemassa oleminen oikeastaan tarkoittaa. Tilavuuden laskemisesta -sarja on noussut Tanskassa kulttimaineeseen niin lukijoiden kuin kriitikoiden keskuudessa, ja sen kolme ensimmäistä osaa palkittiin vuoden 2022 Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnolla.


Kosmos on julkaissut myös sarjan seuraavan osan suomeksi jo ja kolmas osa julkaistaan vuoden 2025 aikana.  

Helena Immonen – Operaatio Tulikettu (CrimeTime)


Venäjä on ottanut arktisen alueen hallintaansa, ja siitä voimaantuneena päättää ratkaista asemasodaksi jäätyneen Ukrainan tilanteen lopullisesti. Sotilaallinen kriisi uhkaa laajeta koko Eurooppaan. Tilanne eskaloituu taisteluiksi Suomen maaperällä. Tiedustelulaitoksella työskentelevä Mikael Koivu on jäänyt yhdessä jäänmurtaja MSV Nordican miehistön kanssa venäläisten vangiksi Jäämerellä. Mikael Koivun esimies, eversti Vesa Ilvesvuori, kehittää salaista suunnitelmaa alaisensa ja miehistön vapauttamiseksi. Riskialtis tehtävä ei kuitenkaan saa presidentin hyväksyntää.


Samaan aikaan Suomi valmistautuu yhdessä liittolaistensa kanssa Eurooppaa ravistelevaan konfliktiin. Kun selviää, että Suomen sotasuunnitelmat ovat vaarassa joutua Venäjän käsiin korkea-arvoisen vakoojan kautta, lähetetään Supon työntekijä Riina Koivu vaaralliselle peitetehtävälle Kaliningradiin selvittämään vuotajan henkilöllisyys. Ylikersantti Joni Koivu, Mikaelin lanko, ilmoittautuu vapaaehtoiseksi erikoisjoukkojen huippuvaaralliseen operaatioon vihollisen selustassa. Onnistuvatko suomalaiset iskemään strategiseen kohteeseen Venäjällä? Entä miten käy Mikaelille?


Operaatio Tulikettu on menestyneen trillerisarjan neljäs ja viimeinen osa. Aiemmat osat ovat Operaatio Punainen kettuOperaatio Aavikkokettu ja Operaatio Napakettu. Trillerit kertovat suurvaltojen valtakamppailuista, joihin Suomikin vedetään mukaan. Sotilasoperaatioiden keskelle joutuvat siviilit, reserviläiset, tunnetut poliitikot ja ammattisotilaat.  

Jukka Lyytinen – Mixu Paatelainen: The Fighting Big Finn (Tammi)


Ensimmäinen suomalainen Valioliiga-pelaaja kertoo uransa omin sanoin Valkeakosken Tehtaan kentältä Brittein saarille ja Huuhkajien peräsimeen. Mixu Paatelainen on aina herättänyt tunteita, niin pelaajana kuin valmentajana. Paatelainen pelasi ulkomailla huippusarjoissa ammattilaisena 1980-luvulta lähtien lähes kaksi vuosikymmentä. Duunariasenne kylvi vastustajiin pelkoa tuottaen roppakaupalla maaleja, ja hän on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaista maalintekijöistä Suomen maajoukkuepaidassa.

 

Pelaajauran jälkeen Mixu on tehnyt upean ja vaiheikkaan uran valmentajana. Hänet on valittu Skotlannissa vuoden valmentajaksi. Menestyksekkäiden Skotlannin-vuosien jälkeen Paatelainen valmensi Suomen maajoukkuetta vuodet 2011–2015. Huuhkajista Paatelainen palasi Skotlannin pääsarjaan. Värikkääseen valmennusuraan kuuluu myös pestit Latvian ja Hongkongin maajoukkueissa. Mixun uran varrelle on osunut huikeita hetkiä ja erikoisia episodeja maailmantähtien kanssa. Nyt hän kertoo omin sanoin mukaansatempaavan elämäntarinansa jalkapallon parissa.  

Ville Ranta – Viininjuojat (WSOY)


Vuoden journalistiksi 2023 valittu Ville Ranta palaa uudessa sarjakuvaromaanissa uransa ammoisiin avainvuosiin pienen kulttuurilehden toimituksessa. Keski-ikäinen viininjuoja saapuu pohjoiseen ja tapaa jälleen vanhat viininjuojaystävänsä, mutta aika ei ole kohdellut heistä ketään lempeästi. Viininjuoja joutuu esittämään itselleen kauhean kysymyksen: muuttuuko ihminen iän myötä vain huonommaksi, heikommaksi ja rumemmaksi versioksi itsestään?


Viininjuojat on omaelämäkerrallinen ja itseironinen kuvaus leimuavasta ystävyydestä, nuoruuden urotöistä, elämän katkerista pettymyksistä – sekä ihanan viinin juomisesta. 

Mutta hetkinen! Puuttuuko tältä listalta...

Ilkka Remes – Zeus (WSOY)


Länsi ottaa viimein käyttöön Kremlin omat keinot sen väkivaltaisen imperialismin pysäyttämiseksi. Venäjä häiriköi demokratioita yhä kovaotteisemmin. Länsiliittouman asiantuntijat käynnistävät huippusalaisen hybridioperaation horjuttaakseen Moskovan veristä diktatuuria.


Samaan aikaan kun operaatio Zeus etenee kellontarkasti, valmistautuu Venäjä heikentämään Natoa röyhkeällä hankkeella, jonka keskiöön Mikko Jalava tietämättään on päätymässä. Samalla hänen isästään selviää yhä huolestuttavampia asioita, jotka vaikeuttavat Mikon pelastautumista venäläisten kynsistä.


Pimeyden sydämen itsenäisessä jatko-osassa vastakkain ovat pyhimmät demokraattiset hyveet ja idän brutaalin hallinnon julmimmat keinot niiden mitätöimiseksi. Kun lännen Zeus ja Kremlin röyhkeä salajuoni törmäävät, joutuu Suomi tilantee­seen, jonka ei pitänyt olla mahdollinen.  

Anna tänä vuonna täydellinen kirjalahja isälle! 💙

Takaisin blogiin

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.