Nieltyjä esineitä on Kaisa Vahteriston hikinen ja lyyrinen esikoisteos, joka julkaistiin tammikuussa 2025. Kirja on fragmentaarinen proosateos, jossa sanomatta jätettyjen asioiden paino tuntuu raskaana ja pikkukylän ahdistava ilmapiiri huhuineen lamauttavalta. Kaisa Vahteristo kirjoittaa herkästi toden ja kuvitelman rajalta. Hän on kiinnostunut lajirajojen hämärtymisestä ja traumakuvauksista.
Teoksen aiheita ovat tyttöjen välinen halu, muistaminen sekä äidin ja tyttären väliset suhteet, joita kuvataan herkän lyyrisen proosan keinoin. Kosmoksen kotimaisen kirjallisuuden kustannuspäällikkö Taija Roiha haastatteli Kaisa Vahteristoa esikoisteoksen julkaisutilaisuudessa.
Haastattelussa Kaisa Vahteristo kirjastaan Nieltyjä asioita
Esikoisromaanisi on julkaistu: onnea! Miltä nyt tuntuu?
”Tuntuu todella hämmentävältä! Olen työstänyt teosta ja elänyt sen kanssa jo pitkään, mutta se on toistaiseksi ollut olemassa vain minulle itselleni ja esimerkiksi kustannustoimittajalleni. Odotan innolla ja jännityksellä, että sen maailma tavallaan aukeaa.”
Nieltyjä esineitä on pieni ja huoliteltu kirja, jota on työstetty kauan ja pieteetillä. Mistä kirja sai alkunsa?
”Vierailin helmikuussa 2020 Belgian Gentissä Dr. Guislainin museossa. Rakennus on entinen psykiatrinen sairaala. Näyttelyssä pysähdyin vitriinin eteen, jonka sisälle oli aseteltu erilaisia pieniä metalliesineitä. Teksti vitriinin vieressä kertoi, että kyse oli esineistä, joita sairaalan potilaat olivat aikoinaan nielleet. Jokin tässä kosketti minua syvästi, ja aloin kirjoittaa museossa vimmatusti. Siihen aikaan kirjoitin paljon sanomatta jätetyistä asioista, ja aloin pohtia tuon aiheen yhteyttä nieltyihin esineisiin ja itsetuhoisuuteen laajemmin. Pian näistä mietteistä syntyi pieni kohtauksenomainen novelli. Aikaa kului, eikä teksti hahmoineen ei jättänyt minua rauhaan. Käsitin, että siinä oli vielä paljon sellaista mitä tahdoin tutkia syvemmin.”
Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on nuoresta aikuisuudesta käsin omaa teini-ikää kronikoiva hahmo. Hänellä on todella kiinnostava ääni, samaan aikaan vähän lakoninen ja pateettinen tai dramaattinen. Mitä päähenkilö omasta nuoruudestaan etsii, miksi hän haluaa tutkia sitä muistojensa kautta?
”Olen miettinyt paljon sitä, mitä ylipäätään tarkoittaa päästä jostakin yli. Minusta tuntuu, että kertoja on ihminen, joka ei koskaan pääse asioista yli, ja se on hänelle tietyllä tapaa tärkeää. Menneessä teini-iässään häntä vetävät puoleen äärimmäiset tunteet. Kertoja on silloin kokenut hirvittävää kipua ja hätää, mutta myös aivan uudenlaista nautintoa ja hellyyttä. Uskon että näiden kokemusten leikkauspiste kiehtoo häntä erityisesti. Hän on nostalginen sen suhteen, mikä sattuu kaikista eniten. Samalla kyse on myös siitä, miten trauma muuttaa kokemusta ajasta ja vaatii käymään tiettyjä tapahtumia läpi yhä uudelleen. Hänelle teini-iän helteinen kesä ei tietyllä tapaa koskaan päättynyt.”
Yksi kirjan tärkeistä hahmoista on Karina. Hän on päähenkilön ihastuksen kohde, ensirakkaus, itsevarma ja ehkä vähän röyhkeäkin tyyppi, aika fyysinen hahmo. Mikä Karinassa vetää kertojaa puoleensa?
”Karinalla on tapana mennä haluamiaan asioita kohti, varmaankin osin siksi, että voi usein luottaa saavansa sen, mitä haluaa. Uskon tämän vetävän puoleensa arkaa kertojaa, joka parhaillaan herää omaan seksuaalisuuteensa ja kenen tahansa teinin tavoin etsii tapoja irrottautua lapsuudestaan. Kertojalla on kuva itsestään ihmisenä, jonka on tarkoitus seurata, ja Karinasta ihmisenä, jota seurataan – hän näkee Karinan itseään arvokkaampana, ja dynamiikka tuntuu hänelle luontevalta, sillä siihen hän on oppinut jo aiemmin.”
Toinen keskeisistä hahmoista on kertojan äiti. Mitä haluaisit kertoa kertojan ja äidin välisestä suhteesta sellaisella ihmiselle, joka ei ole vielä lukenut kirjaa?
”Haluaisin, että lukija yrittää antautua sille, miltä on tuntunut olla lapsi ja tarvita toista täysin. Haluaisin näyttää, miten moni asia voi olla totta samaan aikaan, kuinka lapsi voi olla rakastettu ja hoivattu ja samalla jäädä yksin. Kaikesta huolimatta tarinan henkilöt yrittävät suhteissaan niin kovasti. Minusta se merkkaa paljon.”
Nieltyjä esineitä on tavallaan hämäävä kirja: esineenä pieni, aika herkkä, kieli on soljuvaa ja miljöökin ensikuulemalta viaton pikkukaupunki. Kuitenkin sen aiheet ovat isoja ja painavia: käsittelet kirjassa mm. itsetuhoisuutta, muistia, äidin ja tyttären välistä suhdetta ja muutenkin ihmissuhteissa ilmeneviä, usein hienoviritteisiä hierarkioita ja valta-asetelmia. Onko tämä tietty muodon ja sisällön välinen hankaus tai ristiriita ollut tietoinen valinta?
"Se on ollut tietoista. Koen, että fragmentaarinen ja tiivis muoto usein juuri mahdollistaa sen, että voi kirjoittaa siitä, mistä on vaikeinta kertoa. Äärimmäinen tunne, etenkin kipu, muuttaa paitsi kertomuksen sisältöä, myös kerrontatapaa. Yhtäkkiä ei ole eheää narratiivia, jossa syy ja seuraus tulevat käsi kädessä, vaan pirstaleita, joita täytyy tarkastella mielen omilla ehdoilla. Mennyt limittyy nykyhetkeen, aika junnaa paikoillaan ja muistot sekoittuvat toisiinsa. Halusin että teos mukailisi muodollaan tätä trauman ja muistamisen logiikkaa.”
