Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Paljastus. Tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa

Tietokirjallisuus
29,90 €
Toimitukset alkaen

Totuus, jota kukaan ei halunnut kuulla

Nuori naistoimittaja julkaisee dopinguutisen, joka ravistelee kansakuntaa ja suistaa hänen oman elämänsä raiteiltaan.

Tammikuussa 1998 Johanna Aatsalo, nuori ja kunnianhimoinen STT:n toimittaja, kirjoittaa uutisen: ”Suomalaista maajoukkuetason mieshiihtäjää epäillään dopingista.” Uutisen julkaisusta alkaa tunti tunnilta etenevä trilleri, jonka aikana hiihtoliiton johto Esko Ahoa myöten pyrkii tuhoamaan Aatsalon uran. Kollegatkin kääntävät selän, ja Aatsalosta tulee kansakunnan sylkykuppi. Herjaukset, valheet ja tappouhkaukset satelevat, ja Aatsalo alkaa epäillä omaa mielenterveyttään. Todistaakseen syyttömyytensä hän alkaa kuumeisesti etsiä lisätodisteita. Vasta vuosien päästä, uuvuttavien oikeustaistelujen jälkeen maailmalle paljastuu, että Aatsalo oli alusta asti oikeassa. Mutta sitä ennen hänen elämästään ehdittiin tehdä helvettiä. Paljastus on jännittävä tarinallinen tietokirja toimittajan kujanjuoksusta totuuden puolesta sekä oikeusmurhasta, joka hakee vertaistaan suomalaisessa oikeushistoriassa. Kirja kertoo, millaista on olla nainen maailmassa, jonka säännöt johtoasemissa olevat miehet sanelevat.

Tekijät

Johanna Aatsalo (s. 1967) on toimittaja, liikuntafysiologi ja viestintäyrittäjä, joka on työskennellyt muun muassa STT:ssä. Tällä hetkellä hän työskentelee Rakennuslehdessä.

Kirjailija
Johanna Aatsalo
Kannen suunnittelija
Tuomo Parikka
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510501665
Julkaisuvuosi
2024
Sidosasu
Kovakantinen
Paino
0 g
Luokka
Tositarinat, Tositapahtumiin perustuvat selviytymistarinat: hyväksikäyttö, väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus, Urheilu: yleinen, Doping, Kustannusala ja journalismi, Uutismedia ja journalismi
Kirjastoluokka
99.1 - Elämäkerrat. Muistelmat
Paljastus. Tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa
Paljastus. Tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa
29,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.