Saksassa vuonna 1958 syntynyt Sarah Lark on työskennellyt opettajana, matkaoppaana sekä mainostoimittajana. Hän on kirjoittanut useita Saksassa palkittuja teoksia. Nykyisin Lark asuu Almeríassa Espanjassa maatilallaan hevosten, koirien ja muiden lukuisten rescue-eläintensä kanssa. Hänen intohimonaan on kirjoittaa sukusaagoja historian unohtamista naisista eri puolilla maailmaa.
Larkin laajasta tuotannosta on julkaistu suomeksi Uusi-Seelanti-sarja, johon kuuluvat kirjat Valkoisen pilven maa, Maorien laulu, Kiivilinnun kutsu ja Toivoa maailman äärissä, kaksiosainen Jamaika-sarja, jonka kirjat ovat Tuhansien lähteiden saari ja Punaisen mangroven saari, sekä Uuteen-Seelantiin sijoittuva Tulikukka-trilogia, johon sisältyvät Tulikukkien aika, Simpukoiden soitto ja Tulivuoren taru.
Saksassa vuonna 1958 syntynyt kirjailija Sarah Lark on työskennellyt opettajana, matkaoppaana sekä mainostoimittajana. Hän on kirjoittanut useita Saksassa palkittuja teoksia. Nykyisin Lark asuu Almeríassa Espanjassa kissan ja neljän koiran kanssa. Kirjoittamisen ohella Lark hoitaa eläkkeelle jääneitä hevosia, soittaa kitaraa ja laulaa.
Uuden-Seelannin kiehtova, monien huonosti tuntema historia sekä kaunis ympäristö innoittivat häntä kirjoittamaan sinne sijoittuvan sarjan, joka on noussut myyntimenestykseksi useissa maissa. Bazar on julkaissut suomeksi Uusi-Seelanti -sarjan kaikki neljä osaa Valkoisen pilven maa, Maorien laulu, Kiivilinnun kutsu ja Toivoa maailman äärissä.
Sarah Larkin Jamaika-sarja sisältää kaksi osaa Tuhansien lähteiden saari ja Punaisen mangroven saari. Larkin uusin historiallinen romaanisarja Tulikukka vie lukijan takaisin Uuteen-Seelantiin. Sarjan ensimmäinen osa on Tulikukkien aika (Bazar, 2024) ja toinen Simpukoiden soitto (Bazar, 2024).
Lue kirjablogistamme, voisiko Sarah Lark kirjoittaa joskus Suomeen sijoittuvan sukusaagan.
Sarah Larkin kirjat kustantaa suomeksi Bazar Kustannus.
Kuva © Pixxwerk