Avaamme ystävänpäivän kunniaksi kirjablogimme Vieraskynä-kategorian. Ensimmäisen vieraskirjoituksen meille loi Pekka Tölli. Hän on johtava organisaatiopsykologi Mehiläisellä, entinen pankkiiri ja McKinseyn konsultti, jonka intohimo on ihmisten välinen arvostava kohtaaminen. Hän auttaa työkseen yksilöitä, johtoryhmiä ja työyhteisöjä voimaan hyvin ja tekemään itselle ja muille merkityksellisiä asioita. Työssään hän on havainnut, miten tärkeitä arvostus ja nähdyksi tuleminen ovat ihmisen kasvulle ja hyvinvoinnille. Tammi julkaisi Töllin uuden tietokirjan, Minä näen sinut, keväällä 2024. Tämän Pekan kirjoituksen myötä haluamme toivottaa hyvää ystävänpäivää 2024!
Teksti: Pekka Tölli
Kuva: Markko Taina
Arvostus ja luottamus - ystävyyden kulmakivet
Oletko miettinyt ketkä ovat tärkeimpiä ystäviäsi? Mikä merkitys heillä on sinulle. Mitä he tuovat elämääsi, miten he vaikuttavat onnellisuuteesi ja hyvinvointiisi? Olen kysynyt tätä ihmisiltä usein ja vastaukset ovat yhteneviä: ystävät ovat meille elintärkeitä ja heidän seuransa ja tukensa tekee meille hyvää. Pelkkä ajatus läheisen menettämisestä tuottaa tuskaa ja saatamme miettiä ”en tiedä miten selviäisin ilman häntä”. Ystävämme voivat olla monen ikäisiä ja edustaa elämässämme monenlaisia rooleja. Ystävä voi olla kumppani, perheenjäsen, opiskelukaveri, työkaveri, läheinen tai kaukaisempikin sukulainen. Olemme saattaneet tutustua vastikään tai sattumalta, tai elää syntymästämme saakka toisemme tuntien.
Mieti seuraavaksi, tietävätkö ystäväsi, kuinka tärkeitä he sinulle ovat. Saatat arvella, että takuulla tietävät, sillä täytyyhän sen näkyä, että he ovat minulle rakkaita. Mutta mitä luulet heidän vastaavan, jos kysyisit sitä heiltä? Olen huomannut, että vastaus ei ole niin ilmeinen kuin luulemme. Meillä on taipumus yliarvioida, miten selvästi tunteemme ja ajatuksemme välittyvät toiselle. Pidämme itsestään selvänä, että ystävämme tietää merkityksensä sanomattakin. Emme huomaa, että moni meistä potee salaa oman merkityksensä kyseenalaistamista: olenko minä toiselle oikeasti tärkeä ja arvokas. Ajattelenkin, että juuri tärkeät ja kauniit itsestäänselvyydet kannattaa sanoa toistuvasti ääneen. Silloin ne vahvistuvat ja ystävyys saa kukoistaa.
Tutkimusten mukaan ystävyyssuhteita kannattaa ravita ihan jo oman hyvinvointimme takia. Elämme pidempään ja terveempinä, kun meillä on ympärillämme ihmisiä, joiden seurassa voimme olla oma itsemme, hyväksytty ja turvassa. Voimme luottaa heidän hyvään tahtoonsa ja siihen, että he arvostavat meitä sellaisina kuin olemme. Ajattelen, että tästä ystävyydessä on ytimeltään kyse: luottamuksesta ja molemminpuolisesta arvostuksesta. Siitä, että voi olla toisen kanssa oma itsensä ja sillä hyvä.
Jotta ystävyytemme voivat hyvin tarvitaan sekä luottamusta, että molemminpuolista arvostusta. Miten nämä kaksi peruselementtiä ilmenevät käytännössä ja mitä voimme tehdä vahvistaaksemme niitä ystävyyssuhteissamme?
Luottamus - ystävyyden perusedellytys
Luottamus toiseen nostetaan usein ystävyyden keskeisimpien tunnusmerkkien joukkoon. Ystävyys tuhoutuu, jos luottamus särkyy. Mutta miksi luottamus on niin tärkeä asia ystävyydessä?
Ilman luottamusta toisen vilpittömyyteen ja hyväntahtoisuuteen emme uskalla olla oma itsemme. Emme kerro mitä todella tunnemme, haluamme ja pelkäämme. Ilman luottamusta pidämme vahvan ja pärjäävän ihmisen naamion kasvoillamme. Tunnistan oman elämäni varrelta lukuisia tällaisia tilanteita, joissa luottamus on ollut vasta rakentumassa. Tyypillisesti kyse on ollut tuoreesta kaverista tai porukasta, joissa vielä haistellaan millainen kukin on ja uskallanko olla oma itseni heidän seurassaan. Tällöin jokainen esittelee itsestään kelpaavaksi katsomansa puolen ja kätkee todelliset ajatuksensa torjunnan pelossa.
Kun luottamus hiljalleen rakentuu omana itsenä oleminen helpottuu. Luotettavalle ystävälle uskallamme kertoa haaveemme ja toiveemme ja senkin, että jos jokin meitä huolestuttaa tai tunnemme itsemme epävarmoiksi. Luotettavan ystävän seurassa ikään kuin riisumme kasvojamme ja sydäntämme suojaavat kypärän ja rintapanssarin ja paljastamme itsemme. Luotamme, ettei toinen käytä sitä pahantahtoisesti.
Luottamus vahvistuu yleensä ajan myötä ja nojaa yhteisiin hetkiin, joissa olemme saaneet toiselta hyväksyvää läsnäoloa. Mutta pelkkä yhteinen aika ei riitä, vaan tarvitaan rohkeita tekoja. Muistan vuosien takaa tilanteen, kun kaveriporukassa eräs meistä päätti kertoa rehellisesti mitä hänelle kuuluu. Hän kertoi sen sillä uhallakin, että hänet nähtäisiin heikkona. Ei kuulunut hyvää, elämässä oli paljon vaikeuksia ja vertailu muihin sai hänet kokemaan itsensä epävarmana alisuoriutujana. Tämä rehellisyyden teko sai muutkin uskaltamaan kertomaan todellisia kokemuksiaan. Luottamus vahvistui ja ilmassa leijui sanaton ymmärrys: uskallan olla oma itseni, kun toinenkin uskaltaa. En tuomitse, jotta en tule tuomituksi. Luottamuksen rakentaminen vaatii siis välillä sosiaalista riskinottoa.
Molemminpuolinen luottamus on välttämätön, mutta ei mielestäni vielä riittävä edellytys syvälle ystävyydelle. Tarvitaan myös toisen arvostamista ja hyväksymistä puutteineen päivineen. Jos toista ihmistä ei kunnioita, ystävyydestä tulee epätasapainoinen.
Molemminpuolinen arvostus – ystävyyden ylevöittävä voima
Arvostus on voima, joka saa ystävyyden tuntumaan merkitykselliseltä. Arvostukseen kuuluu kyky nähdä toisen ainutlaatuinen kauneus, epätäydellisyyksineenkin, ja kunnioittaa sitä. Vilpittömän hyväksynnän ilmaiseminen, olipa se sitten sanojen, tekojen tai yksinkertaisesti läsnäolon kautta, vahvistaa sidettämme, muistuttaen meitä siitä, miksi olemme tulleet toisemme ystäviksi.
Hyvässä ihmissuhteessa arvostus on molemminpuolista. Toteutuakseen tämä vaatii, että molemmat uskaltavat olla näkyvillä toisilleen. Välillä saatamme haksahtaa ajattelemaan, että hyvä ystävä on sellainen, joka on loputtoman kiinnostunut toisesta ja sysää omat tarpeensa syrjään. Tunnistan tämän puolen itsestäni ja pidin sitä pitkään pikemminkin hyveenä kuin ongelmana.
Kerran eräs ystäväni onnekseni sanoi asiasta suoraan: ”Pekka, ei ole ok, että sinä vain kyselet minulta ja juttelemme vain minun asioistani. Minua kiinnostaa kuulla mitä sinulle kuuluu ja miten minä voin ehkä tukea sinua. Välillä jään miettimään, että kerron itsestäni kaiken, mutta sinä vain vähän.”
Tällaisessa toiminnassa suuntaamme valokeilan vain toiseen, mutta pysymme itse piilossa. Tämä tekee suhteesta epätasapainoisen. Toisen on yhtä lailla tärkeää ja oikeinkin saada nähdä meidät, ei vain tulla itse nähdyksi. Arvostuksen ydinajatus on nimenomaan molemminpuolisuus. Jos keskitymme vain siihen, että tulisimme arvostetuiksi, itsekeskeisyytemme uhkaa tukahduttaa toisen kohtaamisen. Mutta jos keskitymme ainoastaan antamaan arvostusta toiselle, näännytämme itsemme kuiviin ja riistämme toiselta mahdollisuuden arvostaa meitä.
Kateus – ystävyyden koetinkivi
Arvostukseen kuuluu myös kyky vilpittömästi iloita toisen onnesta. Terve ylpeys omasta onnistumisesta tekee jokaiselle hyvää ja hyvää mieltä vahvistaa ystävän tuntema myötäylpeys, eli ylpeys siitä mitä olemme saaneet aikaan ja siitä, että saa jakaa tämän meidän kanssamme.
Aina toisen onnistumisesta iloitseminen ei ole helppoa. Jos toinen on saanut jotain mitä itsellemme olisimme niin kipeästi toivoneet, meissä herää kateus. Tämänkin tunnistan itsestäni - tunnistan, vaikka en millään haluaisi ja kehtaisi myöntää sitä. Myöntäminen kuitenkin kannattaa.
Kateus on siitä veikeä tunne, että näyttäisi kutistuvan turvallisesti kohdattuna ja jaettuna. Olen kokenut tämän omakohtaisesti, kun erään kerran otin kateuteni puheeksi. Ystäväni oli päässyt tavoitteeseen, johon minäkin olin kovasti pyrkinyt mutta en sitä saavuttanut. Pettymykseni oli suuri ja yhteinen ajanviettomme tuntui jännittyneeltä. Rohkeudenpuuskassa sanoin, että olin hänelle kateellinen, vaikka en millään olisi halunnut olla. Ääneen lausuttuna ystävyyden tielle uhkaavasti hiipinyt kateus alkoi pienentyä. Yhdessä keskustellen päädyimme siihen, että on aivan ymmärrettävää, että olen kateellinen, sillä kyseessä oli tärkeä tavoite. Ystäväni puolestaan tunnisti ristiriidan sisällään: toisaalta hän oli iloinen ja ylpeä omasta onnistumisestaan, toisaalta hän halusi peittää sen, ettei tuottaisi minulle pahaa mieltä. Kaiken lisäksi hän oli harmissaan minun puolestani. Kun rohkenimme molemmat sanoa mitä todella koimme, jännittyneisyys hälveni. Aito iloni ystäväni onnistumisesta kasvoi, kun oma pettymykseni ja kateuteni tuli nähdyksi ja kohdatuksi.
Miten vaalia molemminpuolista arvostusta ystävyydessä?
En pidä neuvojen antamisesta, vaikka niitä usein pyydetään. Siksi kerron mieluummin, mitä olen itse havainnut ja tutkimuksia lukemalla oivaltanut hyödyllisiksi keinoiksi vaalia ystävyyttä.
Ensimmäinen oivallus on ollut pysähtyä ajattelemaan toisesta mukavia asioita ja sitten jakaa nämä hänelle joko viestillä, soittamalla tai kasvokkain. Kerta toisensa jälkeen olen huomannut, miten hyvää tämä tekee. Usein toinen ei ole tiennyt mitä hän minulle merkitsee. Ja vaikka olisikin, kauniiden asioiden kuuleminen tekee molemmille hyvää.
Toinen oivallus on ollut alkaa ottaa selvää mistä toinen ilahtuu ja toimia sen mukaisesti. Jotkut ystävistäni pitävät yhteisestä vauhdikkaasta tekemisestä, toiset ajantajun kadottavista keskusteluista. Yhdet ilahtuvat yllättävistä pienistä lahjoista, toiset siitä, että soitan tai jaan löytämäni hauskan meemin.
Kolmas oivallus on ollut ottaa ylipäätään ystävyyssuhteemme puheeksi ja esimerkiksi miettiä missä määrin voimme olla oma itsemme, mitä hyvää toisessa näkee ja mitä kumpikin ystävyydeltä toivoo. Etenkin yhteisten toiveiden sanallistamisen olen kokenut helpottavana, sillä olen usein potenut olevani huono ystävä, koska olen niin harvoin yhteydessä. Keskustelussa olemme todenneet yhteen ääneen, että emme ota enää paineita olla jatkuvasti tekemisissä, mutta sen sijaan lupaamme vilpittömästi olla toiselle läsnä, kun kohtaamme. Se riittää.
