Kirjablogimme seuraava Vieraskynä-kirjailija on Leena Paasio. Paasio on kirjailija, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja Itämeri-lähettiläs. Vapaa-ajallaan Paasio purjehtii, mökkeilee, lukee ja retkeilee. Kirjailija työskentelee mieluiten veneessä teostensa tapahtumapaikoilla. Paasio on intohimoinen majakkabongari ja pidetty kouluvierailija. Leena Paasion uutuuskirjassa Tuuli kääntyy etelään unelmat muuttavat suuntaa kuin merituuli.
"Merellä ei ole kiire minnekään, ja saaristossa turhanpäiväiset pikkuasiat menettävät merkityksensä."
KUVA: Veikko Somerpuro
TEKSTI: Leena Paasio
Kotisatama-sarja syntyi siellä, mistä Suomi alkaa
Joskus unelmat vaihtavat suuntaa kuin merituuli. Toisinaan koti löytyy vasta, kun palaa takaisin paikkaan, josta ei koskaan kunnolla lähtenytkään. Tästä ajatuksesta sai alkunsa Kotisatama, uusi viihdekirjasarja, jonka juuret ovat syvällä Utön piskuisella majakkasaarella. Avausosa Tuuli kääntyy etelään kertoo merikapteeni Hennasta, joka muuttaa maailman meriltä takaisin lapsuudenkotiinsa keskelle Itämerta. Kotisatama-sarja on rakkauskirje ulkosaaristolle. Karu miljöö ei ole vain tarinan kulissi vaan yksi sen päähenkilöistä.
Saariston muovaama
Rakastuin mereen ja saaristoon jo lapsena. Perheeni yhteiset purjehdusreissut pienellä H-veneellä opettivat minulle meriluonnon kunnioitusta ja saumatonta yhteistyötä sisarusteni kanssa. Purjeveneessä veden tuntu ja loputon säätilojen tarkkailu antoivat tilaa mielikuvitukselle ja kasvattivat kirjoittajan, joka minusta myöhemmin tuli. Ehkä siksi veneily ja meri tuntuvat kieleltä, jonka taidan. Kenties juuri sen vuoksi haluan viedä lukijan saaristoon yhä uudelleen.
Merellä ei ole kiire minnekään, ja saaristossa turhanpäiväiset pikkuasiat menettävät merkityksensä. Ympäröivä luonto ja vaihtuvat vuodenajat muistuttavat siitä, mikä on tärkeää. Marraskuinen pohjoispuhuri ei varo ketään eikä saaren ylle kietoutunut hiljainen sumu anna armoa. Pieni majakkasaari on täydellinen näyttämö tarinoille, joissa tunteet voivat kasvaa yhtä suuriksi ja syviksi kuin luodon kallioita kurittavat myrskyaallot.
Haluan kirjoittaa romaaneja, joita lukiessani viihdyn ja liikutun myös itse. Toivon, että lukija aistii kasvoillaan saman etelätuulen kuin Henna, kuulee selkälokin naukaisun, haistaa auringossa paahtuneen varvikon ja tuntee, miltä tuntuu nousta keikkuvasta luotsikutterista huteria köysitikkaita pitkin laivaan.
Säätilat sanoittavat tunteita
Kun kehittelin Kotisatama-sarjaa, vietin paljon aikaa Utössä. Asuin veneessä ja opin saaren rytmin. Kävin päivittäin Utö Handelissa, juttelin säästä vastaantulijoiden kanssa, sain kutsuja utöläisten koteihin ja tutustuin saaren lapsiin, jotka kyläilivät luonani lautapelejä pelaamassa ja laivakoiraa rapsuttelemassa.
Olin etuoikeutettu, sillä en pelkästään tarkkaillut saarta vaan hengitin sen kanssa samaan tahtiin. Nukuin satamassa, heräilin veneen liikkeisiin ja köysien narinaan tuulen kääntyessä. Näin, miten sää muutti maiseman hetkessä toiseksi. Kun ukkosrintama pyyhkäisi Utön yli ja piiskasi satamaa, tajusin, etten halua kirjoittaa pelkästään saariston ihmisistä vaan myös itse saaresta ja sitä koettelevista luonnonvoimista. Tuntui tärkeältä yhdistää saaren ja sään kuvaus Hennan sisäiseen maailmaan.
Koulussa oppilaani kysyvät minulta usein, kerronko kirjoissani itsestäni. Vastaan heille, että en oman elämäni käänteistä mutta tunteistani ja minulle rakkaista asioista kyllä. Tuuli kääntyy etelään -romaanissa Hennaa ja minua yhdistää intohimoinen halu tarkkailla sääilmiöitä. Ei liene sattumaa, että nimesin ensimmäiset nuortenkirjani merisäätiedotuksista vaikuttuneena Harmaja luode seitsemäksi ja Bengtskär itä kahdeksaksi.
Miksi kirjoitan oikeasta majakkasaaresta enkä kuvitteellisesta saaristokylästä?
Moni rakastettu viihdekirjasarja sijoittuu hyvästä syystä kuvitteelliseen paikkaan, esimerkiksi idylliseen maaseutukylään tai pikkukaupunkiin. Fiktiivinen ja yleinen miljöö antaa kirjailijalle vapauden luoda omanlaisensa maailman ja keksiä paikkoja, jotka palvelevat juonta ja henkilöitä parhaalla mahdollisella tavalla.
Suunnitellessani Kotisatama-sarjaa minulle oli heti selvää, että haluan sijoittaa tarinan todelliseen saareen, jonka oikkuihin minä sopeudun eikä päinvastoin. Utö on kaunis ja sotilasmenneisyytensä takia myös rujo paikka. Se on kiehtonut jo pitkään taiteilijoita ja tarinankertojia dramaattisen historiansa vuoksi. Saarella ei voi vierailla kuulematta kertomuksia Park Victoryn, Drakenin ja Estonian haaksirikoista.
Utössä horisontti hengittää. Kaukainen ulkosaari kallioineen, lahtineen ja niemenkärkineen on miljöö, jolla on oma, vahva äänensä. Se ansaitsee tulla kuulluksi yhä uudelleen. Kaunokirjailijana olen inspiroitunut paikasta enkä kirjoittanut dokumentaarista kuvausta saaresta tai sen asukkaista. Kaikki henkilöt, tapahtumat ja jotkut rakennuksetkin ovat Kotisatama-sarjassa täysin kuvitteellisia. Moni asia on kuitenkin myös totta. Olisipa hienoa, jos joidenkin lukijoiden tie veisi joskus saaristolautan matkassa Utöhön. Sieltä nimittäin löytyy kotiseututalo, jossa Henna käy joogaamassa, luotsiasema, jossa hän työskentelee, ja neliskanttinen, punavalkoinen majakka, jonka turvaan hän on luottanut koko ikänsä.
Leena Paasio
