Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Hanna Ryti. Ryti on kirjailija ja teatteriohjaaja, lisäksi hän tekee stand up -komediaa. Hanna Ryti on kirjoittanut myös useita näytelmiä ja näyttämötekstejä sekä mm. sanoituksia ja sketsikäsikirjoituksia. Kaatuminen on hänen neljäs romaaninsa ja varsin tarkkanäköinen romaani taloudesta, ihmisistä ja inhimillisyydestä.
"Olisi tärkeää, ettemme me nykyiset aikuiset toistaisi 1990-luvun virheitä. Että lapsilla ja nuorilla olisi toivoa ja rakkautta ja mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen. "
KUVA: Veikko Somerpuro
TEKSTI: Hanna Ryti
Halusin kirjoittaa 1990-luvulla kasvamisesta, mutta kuinkas sittenkävikään?
Kirjoitan yleensä aihelähtöisesti. Jokin tietty teema tai väite alkaa vaivata siinä määrin, että on pakko ottaa siitä selvää. Selvitystyö on sekä kirjoittamista että lukemista. Kaatuminen on tässä mielessä jatkumoa edellisille kirjoittamisprosesseilleni. Kirjoitusprosessi lähti liikkeelle vihapuheesta, ihmettelin, miksi joku on niin vihainen, että haluaa lähettää toiselle törkypostia. Sitten havahduin siihen, että olen itsekin kirjoitellut someväittelyissä varsin pistävästi ja puhissut koneellani. Aloin miettiä mitä viha piilottaa. Ainakin avuttomuutta ja häpeää. Päädyin häpeäkasvatuksen jäljille pohtimaan oman sukupolveni lapsuutta ja nuoruutta. Luin paljon häpeästä ja sen vaikutuksesta identiteettiin.
Raha vaikuttaa kaikkeen, myös kirjoitusprosessiin
Kävi kuitenkin niin, että heti alkumetreillä tavallinen kirjoitustyötapani muuttui. Olin hakenut vuoden apurahaa ensimmäisen version kirjoittamiseen mutta sain hyvin pienen apurahan. Päätin yrittää kirjoittaa lyhyessä ajassa mahdollisimman paljon materiaalia. Koska rahaa eli työskentelyaikaa oli todella rajatusti, päätin keskittyä aiheen sijasta erityisesti kolmeen päähenkilöön ja heidän sisäiseen puheeseensa. Paneuduin tutkimaan, miten kirjoitettu kieli voisi parhaiten kuvata hankalasti sanoiksi kääntyviä vaikeita tunteita. Tein paljon erilaisia kirjoitusharjoitteita, jotka itse keksin itselleni. Sillä tavalla syntyi ensimmäinen raakileversio, joka oli juonen osalta hyvin sekava, mutta kielellisesti kiinnostava.
Pitkä tauko ja uusi alku
Koska tämä raakileversio oli pikapurskauksena kirjoitettu, en osannut tehdä sille mitään pitkään aikaan. Kirjoitin välissä kaikkea muuta mm. edellisen romaanini Eron kuvia (2021). Kun tartuin käsikirjoitukseen uudestaan, tein taas taustatöitä, tällä kertaa 1990-luvun laman parissa. Halusin pureutua sen aikaiseen henkiseen ilmapiiriin kunnolla. Minkälaisia olivat uutiset? Miten nuorisolle puhuttiin? Miten köyhyys ja näköalattomuus vaikuttivat? Erityisesti piirtyi esiin aikuisten kyvyttömyys olla läsnä lasten ja nuorten elämässä. Köyhyys on tietysti vaikea olosuhde, mutta vielä suurempana kysymyksenä näyttäytyi se, ettei tarjolla ollut tukea eikä oikein toivoakaan.
Romaanin monet työnimet
Kaatumisella oli monia työnimiä, jotka kertovat myös kirjoitusprosessistani. Ensimmäinen nimi oli Häpeäparaati, mutta jo toisen version jälkeen alkoi tuntua, ettei se kuvaa teosta kovinkaan hyvin. Vaikka häpeä on teoksessa läsnä, se ei ole sen aihe. Hetken aikaa nimi oli Lamaantuminen, joka kyllä kuvasi juonta, mutta oli kuitenkin liian synkkä nimi teokselle, jossa on myös toivoa. Seuraavat työnimet olivat Hyvin tässä pärjätään ja Että tulisi jotakin. Taas todettiin, etteivät nimet kuvanneet kirjaa tarpeeksi terävästi, vaikka niissä molemmissa olikin kaikuja sen juonesta. Kun ehdotin nimeä Kaatuminen oli selvää, että se valitaan. Kaatumisessa kaadutaan monella tavalla. Mutta noustaan myös ylös.
Lama-ajan ajankohtaisuus
Kun aloin kirjoittaa Kaatumista, en ajatellut sen olevan ajankohtainen teos. Parin vuoden sisällä asiat ovat muuttuneet. Lapsiperheköyhyys on kasvanut, kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta on leikattu ja muutenkin uutiset huutavat toivottomuutta. Talousuutiset eivät koskaan ole vain talousuutisia. Ne kertovat yhteiskunnan arvoista ja ilmapiiristä. Muistan kirkkaasti sen ajan omasta nuoruudestani, kun yleisimmin kuultu lause kotona oli "rahaa ei ole". Samaan aikaan laman kanssa olivat kovat arvot. Piti pärjätä. Piti pystyä. Ei saanut itkeä.
Oma lapseni käy parhaillaan polkua kohti aikuisuutta. Ihailen hänen kykyään keskittyä hyvään. Ehkä olen onnistunut olemaan siinä mielessä viisaampi vanhempi kuin omani, etten ole luonut kauhukuvia menetetystä tulevaisuudesta. Omalla lapsellani on myös ollut asiat tarpeeksi hyvin, jotta hyvään on voinut luottaa. Kaikilla hänen ikätovereillaan niin ei ole. Eräs lapseni päiväkotikaveri ajautui väärän seuraan. Kun kuljemme toistemme ohi kadulla, hän tervehtii minua ja minä häntä ja näen sen pienen pojan, joka hän kerran oli. Kuvittelen myös näkeväni, kuinka paljon hänen pitää peittää omaa persoonaansa, sitä herkkää ja sylinkaipuista, jotta hän voi pärjätä tässä maailmassa.
Ei toisteta samoja virheitä
Hanna Ryti
