Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Anne Prokofjeff. Prokofjeff on kokenut tv-käsikirjoittaja, joka on toiminut Syke-sairaalasarjan pääkäsikirjoittajana ja aiemmin pitkään Ylellä. Hän on kirjoittanut lukuisia näytelmiä ja kolme romaania. Kohtalonpyörä on nopeasti koukuttava ja psykologisesti kerroksellinen rikosromaani, joka pitää tiukasti otteessaan. Se on kertomus nykyajan Nato-Suomesta, jossa rikostutkinta, kansainvälinen vakoilu ja paranoidi rakkaus punoutuvat yhteen.
"Suurin ero tv-käsikirjoituksen ja kirjan välillä on siinä, miten tarina kerrotaan. Proosassa sama kohtaus vaatii rikkaampaa kuvailua."
KUVA: Marjaana Malkamäki
TEKSTI: Anne Prokofjeff
TV-käsikirjoittajan kompastuskivet proosan polulla
Vaihdan välinettä. Siinä se! Simppeli päätös, joka kuulosti aluksi yhtä helpolta kuin talvitakin vaihtaminen kevätulsteriin. Olin suunnitellut RIKE-konseptini alun perin tv-sarjaksi ja kyhännyt hahmotelman rikossarjan henkilöistä ja ensimmäisen kauden juonesta. Lähestyin tuotantoyhtiötä varovaisen toiveikkaana, mutta sain kuulla, että ala on lamassa, kukaan ei tilaa mitään uutta ja rikossarjoja on jonoksi asti. "Jätetään idea hyllylle odottamaan parempia aikoja.”
Hyllylle? Vastaus, jota en halunnut kuulla. Minulla oli pitkälle luotu maailma ja flow päällä.
ANNE:
Sole mikhään! Saan näistä aineksista helposti kasaan vetävän dekkarin.
CUT TO:
Anne nakuttaa hiki päässä viidettä versiota pöydän ääressä, joka on täynnä kahvikuppeja ja paperipinoja.
Lavenna ja luo ääni
Kokeneena käsikirjoittajana tajuan jännitteet, koukut ja käänteet. Osaan rakentaa tarinan siten, että sujahdetaan keskeltä sisään ja keskeltä ulos. Kirjoitan sujuvaa dialogia ja tiedän, miten kiinnostava henkilöhahmo syntyy. Olen tottunut luovaan prosessiin, jossa edetään vaihe vaiheelta ja siedetään hemmetisti keskeneräisyyttä. Ensimmäisen version sepitinkin aika nopeasti, mutta siinä oli sivutolkulla dialogia ja kerronta muistutti synopsista, joka on tarkoitettu tuottajalle, eikä lukijalle.
Suurin ero tv-käsikirjoituksen ja kirjan välillä on siinä, miten tarina kerrotaan. Proosassa sama kohtaus vaatii rikkaampaa kuvailua. Kirjailija ei voi nojautua näyttelijöiden tulkintaan, kuvaajan visualisointiin tai ohjaajan näkemykseen, hänen on huolehdittava kaikesta itse ja kirjoitettava se sivuille. Lavennettava lyhyitä parenteeseja mehukkaaksi kerronnaksi. Luovuttava dialogimassasta. Minulle ja monille käsikirjoittajille dialogi on luontaisin tapa tuottaa tarinaa, mutta pitkät dialogipätkät alkavat pian puuduttaa lukijaa. Saattaa käydä päinvastoin kuin kirjoittaja on toivonut: henkilöhahmon sisäinen ääni katoaa vuoropuhelun melskeeseen.
Lukijan pitäisi pystyä ilman näyttelijän ääntä päättelemään, kuka tarinaa kulloinkin kertoo. Siispä minun oli luotava henkilöhahmoille selvästi erottuvat fokalisaatiot ja näkökulmat. RIKE-sarjassa on kaksi näkökulmahenkilöä, ja aika monta kokeilua jouduin tekemään ennen kuin heidän äänensä kirkastuivat. Onneksi minulla oli apuna kustannustoimittajat Jouni Tikkanen ja Irina Björkman, jotka osasivat ohjata oikeaan suuntaan, eivätkä jättäneet minua yksin raapimaan päätäni. Olen varma, ettei välineen vaihdostani olisi tullut mitään kovin viehkoa ilman taitavia kustannustoimittajia.
Näytä ja kerro
Minun piti omaksua välineen vaihdon keskeiset vaatimukset: Proosan kieli on kerronnallista, käsikirjoituksen kieli taas lyhyttä ja toiminnallista. Proosa on taideteos lukijoita varten siinä missä käsikirjoitus on pääasiassa tuotannon työkalu. Käsikirjoituksessa pätee sääntö ”Näytä, älä kerro” kun taas proosan sääntö kuuluu ”Näytä ja kerro”. Käsikirjoituksessa henkilön sisäistä maailmaa ei kuvata suoraan vaan toiminnan ja dialogin avulla, proosassa kertojan sisäinen maailma on fokuksessa. Välineen vaihto ei ole vain formaatin muutos, vaan koko kerronnan uudelleenajattelua. Toisaalta kirjoittaminen on vain kirjoittamista. Teki mille välineelle tahansa, aina sitä tuntee olevansa kesken ja vaiheessa. Pilkkua ei voi loputtomasti viilata, vaan teksti on uskallettava laskea käsistään, jotta tarinan voi jakaa koettavaksi.
Kun olin päättelemässä tätä kirjoitusta, postinjakaja toi laatikon, joka oli täynnä Kohtalonpyörän kirjailijan kappaleita. Kirjailijan kappale alkoi kuulostaa hauskan monimerkitykselliseltä. Pala minusta, pala minua. Ihanaa, että sitä voi pidellä käsissä ja nuuhkia. Se on vähän kuin vauva. Ihan omannäköisensä.
Anne Prokofjeff
