Jurassic Park -elokuvahuuma on jatkunut vuosikymmeniä, ja joka kerta kun uusi osa ilmestyy, dinoinnostus leviää kuin laavaa vulkaanisella saarella. Vaikka elokuvien ikäsuositus on 12 vuotta, dinosaurukset kiehtovat myös paljon pienempiä katsojia. Ja nimenomaan kiehtovat, eivät pelota. Tyrannosaurus rexin ärjyntä sekä hassut, pienet kädet ja velociraptorin oveluus jäävät mieleen, vaikka itse elokuva jäisi vielä katsomatta.
Moni alle kouluikäinen osaa jo ulkoa vaikeita, lähes kieleen solmuun saavia nimiä, kuten parasaurolophus ja pachycephalosaurus, ja pystyy luokittelemaan dinosauruslajeja niiden aikakausien ja ruokavalion mukaan. Dinosauruksissa yhdistyvät satu ja tiede tavalla, joka ruokkii lapsen mielikuvitusta ja oppimisen iloa.
Ikätasoiset dinosauruskirjat ovat täydellinen väylä pienille dinotutkijoille. Niiden kautta voi uppoutua turvallisesti esihistorialliseen maailmaan, jossa jättimäiset otukset tallustelevat halki viidakoiden ja jättävät jälkiä mutaan ja lapsen mieleen. Onpa lapsi kiinnostunut tietokirjoista, tarinoista, ääninäytteistä tai tarroista, löytyy jokaiselle dinofanille jotakin, joka tempaa mukaansa maailmaan ennen ihmistä.
Esittele nämä dinosauruskirjat lapsille – suosio on taattu!
🦕 Hauskat dinosauruskirjat 3–5-vuotiaille:
National Geographic – National Geographic. 5 minuutin dinosaurustarinoita
National Geographicin tositarinoita dinosauruksista! Kokoelman kahdessatoista sopivan mittaisessa kertomuksessa seikkailevat hurjat dinosaurukset.
Dinosaurukset ovat mahtavia! Tämän kirjan avulla tutustut eri dinolajeihin ja saat paljon tietoa niiden jännittävästä elämästä.
Kustantamomme Tammi tekee yhteystyötä yhden maailman tunnetuimmista brändeistä National Geographicin, kanssa. Tammi kustantaa Suomeen National Georgraphyn asiantuntijoiden tuottamaa kirjallisuutta, jonka avulla maailman tutkiminen on unohtumaton elämys.
Kids.fi – Dino - Ystävien juhla
Dinosaurusystävät juhlivat yhdessä tässä jännittävässä ja hauskassa tarinassa!
Teppo ei ole koskaan aikaisemmin ollut kaupungissa! Kaikki on hänelle uutta, mutta onneksi hän tapaa uusia ystäviä. Liity Tepon seuraan, kun hän juhlii ystäviensä kanssa tässä jännittävässä ja opettavaisessa kirjassa, joka on täynnä hauskoja ääniä.
Igloo – Dinot - Paina ja kuuntele
TÖMPS! MUR! ROUSK!
Tutustu dinosaurusten eeppiseen maailmaan Tyranno-saurus rexin, Stegosauruksen, Triceratopsin ja muiden dinosaurusten seurassa.
Vietä hurjan hauskoja hetkiä dinosaurusten matkassa painamalla viittä supersiistiä 3D-äänipainiketta.
Crispin Boyer, National Geographic – National Geographic. Jännät dinot
Seikkaile jännien dinojen seurassa! Tutustu dinoihin valloittavien kuvien ja hauskojen tekstien avulla.
Tässä hurmaavassa ja vauhdikkaassa kirjasarjassa tutustutaan erilaisiin eläimiin. Kirjoissa on värikkäitä valokuvia ja hauskaa tietoa kaikille eläinten ystäville!
Dorling Kindersley Ltd – Lasten tietokirja - Dinosaurukset - Avaa luukkuja ja kurkista
Tiedonjanoisille lapsille, jotka rakastavat dinoja!
Tämä upea kirja perehdyttää lapset dinosaurusten maailmaan. Hauska ja interaktiivinen sisältö opettaa heille hyödyllistä tietoa.
• Avaa yli 80 hauskaa luukkua
• Etsi kaikki dinot
• Opi kiehtovia faktoja
• Löydä uusia paikkoja ja nauti niihin tutustuessasi!
🦕 Informatiiviset dinosauruskirjat 6–7-vuotiaille:
Anne McRae – Dinosaurukset - Dinosaurusten elämää
Täydellinen visuaalinen opas - upea realistinen kuvitus saa tuntumaan siltä kuin astuisi ajassa taaksepäin!
Dinosaurukset hallitsivat Maata yli 180 miljoonaa vuotta. Löydä nopeimmat, hitaimmat, vaarallisimmat ja erikoisimmat planeetallamme eläneet dinosaurukset.
Jade Haapasalo, Kaisu Sandberg – Tietopalat: Hirmuiset dinosaurukset
Tuhtia dinotietoa helppolukuisesti!
Pitkiä kauloja, valtavia teräviä hampaita, raatelukynsiä ja säyseitä kasvinsyöjiä. Uusi Tietopalat-kirja esittelee dinosauruksien monimuotoisen kirjon helppolukuisesti ja värikkäillä kuvilla höystettynä.
Dinosauruksista oli moneksi. Jotkut olivat pikkuruisia ja ärhäköitä, toiset valtavia mutta lempeitä. Entä mitä yhteistä on dinosauruksilla ja linnuilla? Tämä tietokirja esittelee dinosaurusten moninaista joukkoa, unohtamatta merten matelijoita ja kiehtovia lentoliskoja.
Koululaisille suunnatuissa Tietopalat-kirjoissa on kiinnostavaa tietoa, sopivasti tekstiä ja runsas värikuvitus.
Dorling Kindersley – Suuri Dinokirja
Ryhdy dinosaurusasiantuntijaksi!
Tyrannosaurus ja allosaurus olivat kumpikin pelottavia petoja. Tiedätkö, mitä eroa niillä oli? Tiedätkö, mihin ankylosaurus käytti vaarallista nuijahäntäänsä? Tunnistatko esihistorialliset merieläimet, kuten ichthyosauruksen ja plesiosauruksen?
Etkö? Mitä sitten odotat? Matkusta ajassa taaksepäin dinosaurusten aikakaudelle ja perehdy hämmästyttäviin dinosaurusfaktoihin. Testaa tietosi yli 50 kuvavisassa – aloita helpoimmista kysymyksistä ja jatka vaikeampien kautta vaikeimpiin.
Dorling Kindersley, Dougal Dixon, Peter Bull – Dinosaurukset - Lasten ensyklopedia
Tämä mahtava tarraensyklopedia on täynnä kiehtovia faktoja dinosauruksista.
Täydennä oma dinosaurusensyklopediasi etsimällä oikeat tarrat ja kiinnittämällä ne niille varattuihin paikkoihin. Mukana on myös ylimääräisiä tarroja, jotka voit kiinnittää haluamiisi paikkoihin!
Huolestuneille huoltajille tiedoksi, että tarrat on helppo irrottaa, ja ne voidaan kiinnittää uudestaan ja uudestaan.
Dorling Kindersley Ltd – Dinosaurukset - Visuaalinen ensyklopedia 2025 painos
Vain Dorling Kindersleylta voi odottaa näin upeata dinokirjaa!
Häikäisevän upeat kolmiulotteiset dinosaurukset herättävät esihistoriallisen maailman eloon ennennäkemättömällä tavalla.
LÄHDE aikamatkalle mesotsooiselle maailmankaudelle ja tapaa maata hallitsevat dinosaurukset, taivaalla vaanivat lentoliskot ja valtamerillä saalistavat uskomattomat matelijat.
NÄE esihistorialliset eläimet hämmästyttävän yksityiskohtaisina ja realistisina.
LUE kiehtovien dinosaurusten ja muiden muinaisten eläinten elämästä ja siitä, miksi ne kuolivat sukupuuttoon ja mitä niiden fossiilit paljastavat. Yli 60 esihistoriallista eläintä – koe muinaiset eläimet uskomattoman realistisina.
National Geographic, Lela Nargi – Todelliset taitajat. Dinosaurukset
Tuhti tietopaketti dinosauruksista!
Vapiskaa muut dinosauruskirjat... Tässä kirjassa on kaikki, mitä olet aina halunnut tietää dinosauruksista. Ja vielä vähän ennemmän!
Kirja on täynnä kiinnostavaa ja hauskaa tietoa, havainnollisia kuvia ja asiantuntijoiden tietoiskuja. National Geographicin Todelliset taitajat -sarja tarjoaa asiantuntevaa tietoa hauskalla ja innostavalla tavalla.
Dorling Kindersley – Dinosaurukset Ensyklopedia - 2025 painos + Dinojuliste
Ällistyttävimmät maan pinnalla kävelleet dino-saurukset aakkosjärjestyksessä abelisauruksesta zuniceratopsiin!
Kirja on täynnä yllättäviä tietoja dinosauruksista. Tiesitkö, että gallimimus söi kiviä? Tai että jotkut dinosaurukset olivat sulkapeitteisiä? Tai että maiasauran jälkeläinen oli samankokoinen kuin tyrannosaurus rexin hammas?
Voit verrata itseäsi mielikuvituksellisiin dinosauruksiin kissan kokoisista bussin kokoisiin. Tämän dinosauruskirja on hauskan konkreettinen faktoineen!
🦕 Jännittävät dinosauruskirjat 9-vuotiaille ja sitä vanhemmille:
National Geographic, Diego Mattarelli, Emanuela Pagliari, Cristina Banfi – National Geographic. Kaikkien aikojen dinosaurukset
Upea suurteos dinosauruksista!
National Geographicin huikean hieno ja kattava tietokirja sukeltaa syvälle dinosaurusten maailmaan.
Kirjassa esitellään selkeän tekstin sekä havainnollisen kuvituksen avulla dinosauruslajeja ja kerrotaan kiinnostavasta aikakaudesta, jolloin ne elivät.
🦕 Muista myös viihdyttävät Jurassic World -kirjat LEGO©-faneille:
Jurassic World - Lasten ensyklopedia
Jurassic World – lasten ensyklopedia vie lapset jännittävälle matkalle esihistorialliseen maailmaan. Claire ja Owen johdattavat tutustumaan suosituimpiin dinosauruksiin selkeiden tietojen ja yli 1000 tarran avulla.
Värikkäästi kuvitettu kirja yhdistää leikin ja oppimisen hauskalla tavalla, ja innostaa sekä rakentamaan tarinoita että opettelemaan dinosauruslajien nimiä.
Kirja sopii mainiosti yli 6-vuotiaille ja ilahduttaa varmasti myös kaikkia pienempiä dinoharrastajia, jotka rakastavat tarroja ja tietoa. Täydellinen valinta lahjaksi, puuhakirjaksi tai seikkailunhaluisen lapsen omaan kirjahyllyyn!
Lego Group – Jurassic World
Tämä upea suuri seikkailukirja sisältää useita jännittäviä Jurassic World -tarinoita! Juuri se oikea dinosauruskirja pienille LEGO©-faneille.
Tässä isossa kovakantisessa kirjassa on useita jännittäviä ja lyhyitä kertomuksia, joissa pienet seikkailijat kohtaavat tyrannosauruksia, raptoreita ja arvoituksellisia tilanteita dinojen piilopaikoissa. Kirja on runsaasti kuvitettu, mikä lisää sen vetovoimaa.
Kirja sopii erityisesti yli 6-vuotiaille, mutta viihdyttää myös vanhempia lukijoita, jotka rakastavat dinoja ja LEGO-maailmaa. Erinomainen valinta lahjaksi, itsenäiseen lukemiseen tai iltasatuhetkiin.
Täydellinen kirja lapselle, joka rakastaa seikkailuja ja esihistoriallisia jättiläisiä!
Vaikka Jurassic Park -elokuva jäisi väliin ikäsuosituksen vuoksi, dinosauruskirjat sopivat kaiken ikäisille! 🦖📚