Juha Vuorinen on kirjailija, joka tunnetaan myös radio- ja televisiotoimittajana, ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana. Hän on tullut tutuksi groteskin huumorin räävittömänä koko kansan totuuden käyrätorvena. Ja kansa on tykännyt: Vuorisen teoksia on myyty eri formaateissa jo yli 2,5 miljoonaa kappaletta.
Vuorisen kirjallinen ura sai alkunsa valtaisaan menestykseen nousseesta fiktiivisestä Juoppohullun päiväkirja -blogista, josta tuli niin suosittu, että hän painatti sitä kirjan muotoon ensin keravalaisessa kopioliikkeessä. Sittemmin kulttimaineeseen noussut Juoppis on saanut monta jatko-osaa, joita on käännetty useille kielille. Tehtiinpä vuonna 2012 Juoppohullun päiväkirja -elokuvakin.
Nyt Vuorinen palaa tauon jälkeen Juoppohullun päiväkirja -kirjasarjan pariin ja kertoo meille odotetun comebackin herättämistä tunteistaan. Selvitämme myös, ketä oikeastaan saamme kiittää siitä, että sarja jatkuu vielä. (Vinkki! Kaiken takana on nainen.)
Haastattelussa Juha Vuorinen kirjasarjastaan Juoppohullun päiväkirja
Mikä sai sinut tarttumaan Juoppohullun päiväkirja -sarjaan uudestaan juuri nyt? Oliko paluu tuttuun hahmomaailmaan kuin kotiinpaluu vai tuntuiko siltä, että kaikki piti rakentaa uusiksi?
Merkittävin ja kaunein syypää on kultainen vaimoni, joka ihmetteli, ettenkö aio juhlistaa Juoppohullun päiväkirjan neljännesvuosisataa kuin julkaisemalla kirjasta kovakantisen juhlakuntopainoksen? Ajattelin siinäkin olleen jo monta sataa sivua liikaa juhlimista, mutta hän heitti hurjan ehdotuksen. Mitäpä jos kirjoitankin uuden osan, jossa päähenkilö Juha Berg onkin minun ikäiseni. Tovin asiaa mutusteltuani aloin itsekin innostua ideasta ja mielessäni pyöriä kuninkaallinen ajatus ympyrästä, joka ei sulkeutunutkaan.
Ajatus paluusta vanhoille rikospaikoille tuntui aluksi jo kokatun munan keittämisestä uudelleen löysäksi, mutta kirjoitusmatkan varrella löysin hopeisen langan, johon pujottaa uusia ja vanhoja helmiä.
Juha Vuorinen – Juoppohullun päiväkirja (juhlakuntopainos)
Törkyhuumorin hävyttömin klassikko täyttää neljännesvuosisadan!
Juha Vuorisen tunnetuin romaani Juoppohullun päiväkirja kertoo alkoholistin ristiretkestä kohti vastuullisempaa elämää. Kirja aloitti 25 vuotta sitten sarjan, joka muutti maailmaa tai ainakin satojentuhansien lukijoiden käsityksen kirjallisuudesta.
Juha Berg on 31-vuotias rapajuoppo Helsingin Kalliosta. Hän on valmis ratkomaan riidat puhumalla nyrkeillään, nauttii sekalaisista seksisuhteista ja tietenkin alkoholista, johon rahat revitään vaikka pulloja keräämällä.
Kesken kaiken hauskanpidon Juha rakastuu kiihkeästi AA-kerhon ryhmänvetäjään Tiinaan, ja suhde etenee nopeasti. Kapuloita rakastavaisten rattaisiin työntävät Juhan paras ystävä Kristian sekä saksalaisen erotiikan erikoisasiantuntija Mikael. Amorin nuolen seivästämällä Juhalla on edessään suuria valintoja, mutta miten pitkälle kaikki ehtii mennä, ennen kuin ratkaisuja on jäljellä vain yksi?
Vuorisen absurdi törkyhuumorin kukkanen paiskoo pikkuporvarilliset arvot hevonhelvettiin ja vääntää nauruhermot kuralle. Vuosina 1998–2014 julkaistua sarjaa on luettu, myyty, fanitettu ja kritisoitu ihan vitusti. Siksi se onkin kulttiklassikon maineensa ansainnut. Juhlapainoksessa on Juha Vuorisen vuonna 2024 kirjoittama esipuhe.
Millainen tyyppi Juha Berg on vuonna 2025? Miten hän on muuttunut vuosien varrella?
Saatuani valmiiksi ensimmäisen käsikirjoitusversion huomasin raapustaneeni äärettömän puisevan kirjan. Olin rakentanut Juhasta tylsällä tavalla ukottunutta ja väärällä tavalla tosikkoa hahmoa. Tarinasta puuttui kokonaan se hulluus, joka on ollut leimallista koko kirjasarjalle. Siinä missä ensimmäisissä osissa hulluus tuli humalasta, nyt se tulee eletystä elämästä ja siitä koomisuudesta, kun elämää aletaan ottaa aivan liian vakavasti.
Onko sinulla vakiintunut tapa kirjoittaa vai syntyykö "juoppohullua" tekstiä hetken mielijohteesta ja inspiraatiosta?
Se, miten kirjoitin aikanaan ensimmäistä Juoppohullun päiväkirjaa, josta tuli kuin varkain esikoisteokseni, ja miten olen rakentanut sarjan kuudetta osaa, eroaa kuin humalainen yö selvästä päivästä. Kirjoitustapani on näiden kahdenkymmenenseitsemän vuoden aikana kokenut valtavan muutoksen. Yhdessä asiassa mikään ei ole muuttunut. Kun inspiraatio iskee, niin muistiinpanovihko alkaa täyttyä. Isken sinne edelleen entiseen tapa irtoideoita, joita sitten sovittelen tekstiini. Luultavasti parhaat kohtaukset ovat syntyneet hetken mielijohteesta. Ne ovat sama asia kuin lavakoomikko loikkaa ulos suunnitellusta esityksestään ja alkaa tykittää verbaalista ilotulitusta. Onnistuessaan silloin syntyy parasta ja ennen kaikkea jäljittelemätöntä viihdettä.
Miltä kirjailijuus maistuu nykyään? Onko se muuttunut siitä, mitä se oli sarjan alkuaikoina?
Olen perinteisiin kirjailijoihin verrattuna viihteen moniottelija. Olen kirjojen kirjoittamisen lomassa häärännyt radiossa ja televisiossa, tuottanut elokuvaa ja tv-sarjoja, ja saanut olla mukana rakentamassa Suomeen ilmiötä nimeltä podcast. Siitä ei ole kahta sanaa, ettenkö rakastaisi yli kaiken tarinoiden kirjoittamista, mutta nyt kun kirja-ala ja tapa kuluttaa kirjoja on valtavassa myllerryksessä, meidän kirjailijoidenkin pitäisi keksiä itsemme uudelleen. Itse koen tämän äärettömän positiivisena ja motivoivana asiana.
Juoppohullu tunnetaan ronskista huumoristaan, mutta siinä on myös yllättävän inhimillinen pohjavire. Miten itse tasapainottelet komedian ja tragedian välillä?
Koen, että elämä itsessään on kiikkulautailua juuri noiden kahden teeman välillä. Kaikkein koskettavimmat saamani palautteet ovat tulleet ikäisiltäni miehiltä, jotka ovat varsinkin sarjan kolmea viimeistä osaa lukiessaan löytäneet itsensä lukemasta kyyneleet silmissä. Ei siksi, että heidän käsissään olisi niin paska kirja, vaan tekstissäni on ollut tasoja, jotka ovat nostaneet heidän omasta eletystä elämästään pintaan asioita, jotka ovat tavalla tai toisella jääneet menneisyyden painolastin alle. Huolimatta kirjasarjan taustalla kulkevasta juonesta, jossa päähenkilö kamppailee päihdeongelmansa kanssa, siellä on myös paljon muita tasoja, joissa ihan tavallinen selvä elämä nostaa päähenkilöni kurkusta itkumuurille.
Onko Juha Bergissä jotain, mitä suomalaiset eivät halua myöntää itsessään vai jotain, mitä he jopa salaa rakastavat?
Alun perin rakensin Juha Bergin karikatyyrinä suomalaisesta miehestä. Mutta nyt, kun ensimmäisen kirjan kirjoittamisesta on kulunut jo reilu neljännesvuosisata, huomaan pohtivani toisenlaista näkökulmaa: entä jos me kaikki olemmekin vain karikatyyrejä jostakin sellaisesta inhimillisyyden äärimuodosta – kauhu- tai fantasiaolennosta – jollaista ei todellisuudessa koskaan ole ollut olemassakaan?
Saamani palautteen perusteella Juha Bergillä on monenlaista fanikuntaa. Alkuosien egoistinen ja ryyppäävä ”mulle ei vittuilla” -hokija iskee yhteen ryhmään, kun taas toinen lumoutuu siihen Juhaan, jonka kuoret alkavat säröillä ja takaa paljastua ihminen kaikkine heikkouksineen, joita hän on kaikin voimin yrittänyt piilottaa muilta. Itse olen rakastanut kirjoittaa tästä Juhasta, koska se on niin paljon lähempänä myös itseäni.
Millaista palautetta saat lukijoiltasi? Muistatko jonkin erityisesti mieleen jääneen kommentin?
Juoppishan on ilmiönä sellainen, joka on aina herättänyt tunteita. Ei varmaan vähiten sen vuoksi, että olen ollut oman tieni kulkija ja onnistunut siinä, missä monella isommallakin kustantamolla on jäänyt sormi suuhun.
Monille minun kirjailijana olemiseni tuomitsijoille suurin ongelma ei ole suinkaan kirjojeni korkeakulttuurinen taso, vaan että olen heidän mielestään tienannut niillä aivan liian paljon hilloa. Yksi erinomaisen hauska esimerkki oli joskus vuosia sitten jollain netin kirjallisuuspalstalla, jossa närkästynyt mies ilmoitti ykskantaan, ettei Juha Vuorisessa ole aineksia kirjailijaksi eikä hänestä voi koskaan sellaista tulla. Siihen aikaan kirjojani oli myyty jo hyvän matkaa toista miljoonaa, mihin yksi tuomioon vastaaja viittasikin. Edes se ei saanut tätä kantansa valinnutta miestä vaikenemaan, vaan hän iski hykerryttävän hauskan ja mielestäni totuudenmukaisen arvion tiskiin: ”Vuorisen myyntiluvut eivät kerro mitään Vuorisesta kirjailijana, mutta hyvin paljon Suomen kansasta.”
