Simona Ahrnstedt

Kokoelma: Simona Ahrnstedt

Simona Ahrnstedt syntyi Prahassa vuonna 1967. Seuraavana vuonna hänen vanhempansa pakenivat rajan yli vyöryviä venäläisiä tankkeja Wienin kautta halki Euroopan ja päätyivät Tukholmaan. Ahrnstedt opiskeli psykologiaa Uppsalan yliopistossa ja valmistui kognitiiviseksi psykoterapeutiksi. Simone oli aina halunnut kirjoittaa ja rakasti kaikkea romanttista. Eräänä päivänä hän päätti yhdistää nämä kaksi kiinnostustaan ja kokeilla kykyjään rakkausromaanikirjailijana. Nyt Simona Ahrnstedt on sekä laillistettu psykologi että skandinaavisen romanttisen kirjallisuuden bestselleristi ja lisäksi opiskellut elokuva-alaa, lakia, tšekkiä, saksaa ja filosofiaa. Ahrnstedt työskenteli kliinisenä psykologina useita vuosia ennen kuin ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi.

Kirjoitettuaan kolme historiallista romanttista romaania Ahrnstedt teki uuden aluevaltauksen. Hän lanseerasi nykyaikaan sijoittuvan Vain yksi yö -romaanin vuonna 2014 (2014, suomentanut Laura Beck, 2018), josta tuli valtaisa kansainvälinen menestys. Sen oikeudet on myyty 19 maahan. Sitä seurasivat sarjan itsenäiset osat En enda hemlighet (2015) ja En enda risk (2016). Kaikki tai ei mitään (ruot. Allt eller inget) (WSOY) -kirja julkaistiin suomeksi 2020.

Ahrnstedtin lukuromaanit ovat hyvin kirjoitettuja, vetäviä ja seksikkäitä. Ne ovat täynnä vahvoja naisia, huumoria, toimivaa dialogia, modernia Tukholmaa, rakkautta, romantiikkaa, juonittelua ja kostoa. Ahrnstedtistä on tullut myös puhenainen kirjoille, joita naiset kirjoittavat naisista ja – naisille.

Ahrnstedt on kiihkeä feministi, intohimoinen juustoilla herkuttelija ja pahasti koukussa Netflixiin.

Simona Ahrnstedt asuu Tukholman lähistöllä kahden hyvinkäyttäytyvän teinin ja kahden erittäin äänekkään siaminkissan kanssa.

Simona Ahrnstedtin uusin romaani on  Mahdoton kohtalo (WSOY, 2024).

Kuva © Anna-Lena Ahlström

Suodatin:

Hinta
Korkein hinta on 28,90 Nollaa
Tuotetyyppi
0 valittu Nollaa
Kustantaja
0 valittu Nollaa
Kirjailija
0 valittu Nollaa
Kategoria
0 valittu Nollaa
Julkaisukuukausi
0 valittu Nollaa
Kirjastojen luokitus
0 valittu Nollaa

11 tuotetta

Suodatus ja lajittelu

Suodatus ja lajittelu

11 tuotetta

Hinta

Korkein hinta on 28,90

Tuotetyyppi
Kustantaja
Kirjailija
Kategoria
Julkaisukuukausi
Kirjastojen luokitus

11 tuotetta

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.