Kokoelma: Satu Rämön kirjasuosituksia
Satu Rämö tunnetaan paitsi pitkän linjan kirjailijana – etenkin suursuosioon nousseen Hildur-sarjan tekijänä – myös aktiivisena kirjavinkkaajana. Tältä sivulta löydät Satu Rämön kirjasuositukset koko perheelle.
”Viime vuosina dekkarit ovat vieneet mennessään, mutta luen jatkuvasti yli genrerajojen. Erityisesti sydämeni sykkii hyville tarinankertojille. Esimerkiksi Stephen King on yksi suurimpia suosikkejani. Kingin Billy Summers, Tommi Kinnusen Pimeät kuut ja Meri Valkaman Sinun, Margot ovat viime vuosien suurimpia lukukokemuksiani. Viime vuoden tietokirjoista erityisen vahvan tunnekokemuksen aiheutti Heini Harve-Rytsälän Helikopterilääkäri. Itkin ja nauroin sitä lukiessa.
Etsin tietoa kirjauutuuksista lehtien kulttuurisivuilta, kustantajien katalogeista, kirjablogeista ja muun muassa Instagramista. Krista Kososelta olen saanut erinomaisia vinkkejä, joita en muutoin olisi välttämättä huomannut. Harri Moision ja Minna Kuukan kanssa meillä menee ainakin dekkarien osalta mieltymykset hyvin yksiin.
Luen noin yhden kovakantisen ja kuuntelen kaksi äänikirjaa viikossa. Kotona kirjahylly vie yhden seinän olohuoneesta, mutta se on niin täynnä että muistuttaa enemmän kierroksilla käyvää tetristä kuin sievää kirjahyllyä. Haaveilen isosta omasta kirjastohuoneesta! Ehkä minulla on joskus sellainen.
”Minulla on yleensä kaksi kirjaa kesken. Lukeminen sijoittuu iltaan, äänikirjan kuuntelu päiväaikaan. Luen sängyssä. Äänikirjoja kuuntelen lenkillä ja kotiaskareiden lomassa. Lapseni lukevat paljon ja mielellään. Olen siitä hirvittävän iloinen! Joudun lähes joka ilta kehottamaan useampaan kertaan, että nyt valot pois, kirja kiinni ja nukkumaanmenoaika. Kirjasarjojen voima näkyy meilläkin, ja etsimme jatkuvasti uusia sarjoja suosikkien kuten Neropatin päiväkirjojen ja Nolo elämäni -sarjojen sekaan. Hurahdan itsekin kirjasarjoihin ja tuttuihin kirjailijoihin, joilta luen uutuudet tuoreeltaan. Ihaninta on silti saada täydellisesti osuva vinkki aivan uudesta kirjailijasta. Sen voittaa ehkä ainoastaan tunne, kun voi tarjota saman elämyksen jollekin toiselle.”
Tästä löydät ajankohtaisia lukuvinkkejä
Etukoodilla SATURÄMÖ20 saat 20 % alennuksen verkkokaupan valikoimasta. Lisää koodi kassalla ennen tilauksen maksamista tai käytä alla oleva linkkiä, niin alennus tulee valmiiksi ostoskoriin. Ei voi yhdistää muihin etukoodeihin.
-
-40%
KovakantinenElämäni miehetYksikköhinta kohti30,90 € -
7+
KovakantinenSupermarsu ja valheiden vangit Yksikköhinta kohti -
5+
KovakantinenYökoulu ja huurteinen hirviö Yksikköhinta kohti -
7+
KovakantinenJärjettömän hulluja satuja Yksikköhinta kohti -
9+
KovakantinenNolo elämäni: Olisinpa synttärisankari Yksikköhinta kohti -
5+-40%
KovakantinenRisto Räppääjä ja kaksoisolento, leffakirjaYksikköhinta kohti20,90 € -
8+
KovakantinenKivikauden sankarit - Mammuttitulva Yksikköhinta kohti -
-40%
KovakantinenProfiloijaYksikköhinta kohti28,90 € -
-40%
PehmeäkantinenEnsihoitajan silminYksikköhinta kohti21,90 € -
PehmeäkantinenVäsyneet naiset Yksikköhinta kohti -
-40%
KovakantinenMurha mikroskoopissaYksikköhinta kohti27,90 € -
-40%
KovakantinenKaikki vaanivat vaaratYksikköhinta kohti30,90 € -
-40%
KovakantinenHotellivierasYksikköhinta kohti28,90 € -
-25%
PehmeäkantinenSuden hetkiYksikköhinta kohti24,90 € -
-40%
PehmeäkantinenVäkivallan hintaYksikköhinta kohti24,90 € -
-40%
KovakantinenIsänsä tytärYksikköhinta kohti28,90 € -
-40%
PehmeäkantinenRikoksista pahinYksikköhinta kohti21,90 € -
-40%
KovakantinenKaksoissotilasYksikköhinta kohti30,90 € -
-40%
KovakantinenKun kaikki on ohiYksikköhinta kohti28,90 € -
-40%
KovakantinenHyväntekijätYksikköhinta kohti28,90 € -
-40%
KovakantinenTopiYksikköhinta kohti26,90 € -
-40%
PehmeäkantinenTäydelliset todisteetYksikköhinta kohti23,90 € -
-40%
KovakantinenViimeinen sanaYksikköhinta kohti29,90 € -
-40%
KovakantinenSysimusta kuiluYksikköhinta kohti28,90 € -
-40%
KovakantinenKuolonmusta laavaYksikköhinta kohti28,90 € -
-40%
KovakantinenJäljetYksikköhinta kohti29,90 € -
-40%
PehmeäkantinenKaikki ovat sokeitaYksikköhinta kohti21,90 € -
PehmeäkantinenTuntematon sotilas (juhlapainos) Yksikköhinta kohti
Tilaa Kirja-uutiskirje
Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.
Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.