Riitta Jalonen

Kokoelma: Riitta Jalonen

Riitta Jalosen kirjailijaura alkoi vuonna 1990 nuortenkirjakilpailun ja Topelius-palkinnon voittaneella romaanilla Enkeliyöt, joka on julkaistu myös muissa Pohjoismaissa ja Saksassa. Tämän jälkeen Jalonen on kirjoittanut useita romaaneja, joista Kuvittele itsellesi mies sai Runeberg-palkinnon vuonna 2006. Vuonna 2016 ilmestynyt Kirkkaus oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Yhdessä kuvittaja Kristiina Louhen kanssa syntyneet monisyiset ja herkkävireiset lastenkirjat ovat saaneet paljon kiitosta lukijoilta ja niitä on käännetty useille kielille. Jalosen ja Louhen Tyttö ja naakkapuu voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2004.

Jalonen opiskeli Tampereen yliopistossa kirjallisuutta ja tiedotusoppia ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1978. Jalonen on ollut toimittajana sanomalehdissä, toiminut Suomen Tietotoimiston kirjeenvaihtajana ja kirjoittanut aikakauslehtiin. Nykyisin hän on vapaa kirjailija. Taiteilijaprofessorina Riitta Jalonen on ollut vuosina 2012‒2016.

Jalonen asuu Hämeenlinnassa. Hänelle tärkeitä paikkoja hänen elämänsä aikana ovat olleet Jyväskylä, Etelä-Pohjanmaan lakeudet, Tampere sekä Hämeenlinna. Tärkeä maa Jaloselle on Irlanti, missä kirjailija on asunut vuosina 1979­‒80 sekä kevään 1986. Vuosina 2010‒11 ja 2015 hän on asunut Sveitsissä.

Palkinnot ja ehdokkuudet:

Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2021

Runeberg-palkintoehdokkuus 2016 teoksella Kirkkaus

Runeberg-palkinto 2006 teoksesta Kuvittele itsellesi mies

Finlandia Junior 2004 teoksesta Tyttö ja naakkapuu

Topelius-palkinto 1991 teoksesta Enkeliyöt

Kuva © Marjaana Malkamaki

Suodatin:

Hinta
Korkein hinta on 29,90 Nollaa
Tuotetyyppi
0 valittu Nollaa
Kustantaja
0 valittu Nollaa
Kirjailija
0 valittu Nollaa
Ikä
0 valittu Nollaa
Kategoria
0 valittu Nollaa
Julkaisukuukausi
0 valittu Nollaa
Kirjastojen luokitus
0 valittu Nollaa

3 tuotetta

Suodatus ja lajittelu

Suodatus ja lajittelu

3 tuotetta

Hinta

Korkein hinta on 29,90

Tuotetyyppi
Kustantaja
Kirjailija
Ikä
Kategoria
Julkaisukuukausi
Kirjastojen luokitus

3 tuotetta

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.