Riina Katajavuori

Kokoelma: Riina Katajavuori

Kirjailija ja runoilija Riina Katajavuori (s. 1968) on syntynyt Helsingissä ja opiskellut kirjallisuutta Helsingin ja Edinburghin yliopistoissa. Hän on julkaissut mm. seitsemän runokokoelmaa, kolme romaania ja lukuisia lastenkirjoja eri kuvittajien kanssa. Seitsemään veljekseen pohjautuvasta Wenla Männistö -romaanista (2014) tehtiin kuunnelma ja näyttämösovituksia. Mennään jo naapuriin -lastenkirjan (2017) pohjalta Katajavuori ja kuvittaja Salla Savolainen kehittivät toiminnallisen kuvitusnäyttelykiertueen 2017-2019.

Katajavuori on kirjoittanut kolumneja (Hyvä terveys, Lapsen maailma, Helsingin Sanomat, Kirkko ja kaupunki) sekä laulunsanoituksia Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtyeelle. Hän on opettanut kirjoittamista Sodankylässä Lapin kirjallisuusseuran kursseilla ja Taivalkosken Päätalo-päivillä. Katajavuori tekee myös kuunnelmia ja radiofeaturea.

Katajavuoren runoja on käännetty lähes kolmellekymmenelle kielelle ja lastenkirjoja saksaksi ja tanskaksi. Hän on osallistunut kansainvälisiin runokäännöstyöpajoihin ja esiintynyt kirjallisuustapahtumissa ympäri maailmaa, niin Euroopassa, Aasiassa kuin Amerikoissakin.

Kuva © Veikko Somerpuro

Suodatin:

Hinta
Korkein hinta on 29,90 Nollaa
Tuotetyyppi
0 valittu Nollaa
Kustantaja
0 valittu Nollaa
Kirjailija
0 valittu Nollaa
Ikä
0 valittu Nollaa
Kategoria
0 valittu Nollaa
Julkaisukuukausi
0 valittu Nollaa
Kirjastojen luokitus
0 valittu Nollaa

7 tuotetta

Suodatus ja lajittelu

Suodatus ja lajittelu

7 tuotetta

Hinta

Korkein hinta on 29,90

Tuotetyyppi
Kustantaja
Kirjailija
Ikä
Kategoria
Julkaisukuukausi
Kirjastojen luokitus

7 tuotetta

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.