Ohita ja siirry sisältöön
Kirja-verkkokauppa
Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Punainen jättiläinen

Riikka Uljas
32,90 €
Toimitukset alkaen

Erään rakkauden anatomia.

Kai muualle lähtenyt uskoo voivansa aina palata, paikkaan jossa vuodet eivät ole kuluneet. Jos palaisin, imisikö menneisyys minutkin?

Vroni on jo päättänyt jättää Jaakon, kun Jaakon äiti sairastuu vakavasti. Vaikka yhteisestä onnesta Berliinissä voi puhua enää imperfektissä, Vroni lähtee Jaakon tueksi Suomeen, vieraaseen maahan. Uinuvassa pirkanmaalaiskylässä käy hiljalleen selväksi, miten paljon Jaakko on jättänyt Vronille kertomatta. Miehen nuoruudessa on tapahtunut jotain, minkä ympärillä kaikki kiertelevät mutta mistä kukaan ei suostu puhumaan. Mikä on totuuden hinta?Punainen jättiläinen on lumoava romaani toista kohti kurkottamisesta ja nuoruudenrakkaudesta, jonka jälkijäristykset kantavat kauas, aluista ja lopuista, jotka punoutuvat toisiinsa kaikissa harmaan sävyissä.

Tekijät
  • Riikka Uljas
    Marjaana Malkamäki

Riikka Uljas (s. 1985) on Tampereelle kotiutunut yhteisöpedagogi ja saksan kääntäjä, joka työskentelee viestinnän asiantuntijana. Itävallassa, Saksassa ja Englannissa asunut Uljas inspiroituu aaltojen liikkeestä ja vieraista kaupungeista. Punainen jättiläinen on hänen esikoisromaaninsa.

Kirjailija
Riikka Uljas
Kannen suunnittelija
Anna Makkonen
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
EAN
9789520478346
Julkaisu
2.3.2026
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
312 s.
Mitat
0 mm × 0 mm × 0 mm
Paino
0 g
Aiheet
  • Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet (FX)
  • Kerronnallinen aihe: identiteetti (FXN)
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Punainen jättiläinen
Punainen jättiläinen
32,90 €

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.