Ohita ja siirry sisältöön
Kirja-verkkokauppa
Placholder image

Kokoelma: Pia Heikkilä

Pia Heikkilä (s. 1970) on toimittaja, kirjailija ja kuvaaja, jonka teksteissäkin visuaalisuus on vahvasti läsnä. Hän muutti opiskelemaan Englantiin 1990-luvun alussa ja on asunut Intiassa vuodesta 2010. Journalistina hän on erikoistunut Etelä-Aasiaan ja  raportoinut mm. Afganistanin vaaleista, seksityöstä Bangladeshissa ja laajasti Intian yhteiskunnasta. Hän on työskennellyt mediayhtiöille ympäri maailman, kuten CNN:lle, Al Jazeeralle, The Guardianille sekä CNBC:lle, ja toiminut suomalaisessa mediassa mm. Kauppalehden kirjeenvaihtajana sekä Ylen freelancetoimittajana.

 

Delhin rotanpyydystäjä syntyi kirjailijan rakkaudesta Intiaan ja etenkin Delhiin, ja se on Heikkilän kolmas Suomessa julkaistu romaani. Aiemmin häneltä on julkaistu viihderomaanit Operation Lipstick (Penguin Random House), suom. Operaatio Lipstick (Otava) ja Koodinimi Kajaali (Otava). Heikkilä on toiminut myös merkittävän Bollywood-tähden paljastuskirjan haamukirjailijana. Lisäksi hän on kirjoittanut salanimellä intialaista erotiikkaa, jota on julkaistu kahtena novellikokoelmana ja myyty satoja tuhansia kappaleita useille eri Intian kielille käännettyinä. Heikkilä osaa itsekin kahta Pohjois-Intian pääkieltä, hindiä ja urdua.

Suodatin:

Hinta
Korkein hinta on 29,90 Nollaa
Julkaisumuoto
0 valittu Nollaa
Kustantaja
0 valittu Nollaa
Tekijä
0 valittu Nollaa
Kirjastojen luokitus
0 valittu Nollaa
Julkaisuvuosi
0 valittu Nollaa

1 tuote

Suodatus ja lajittelu

Suodatus ja lajittelu

1 tuote

Hinta

Korkein hinta on 29,90

Julkaisumuoto
Kustantaja
Tekijä
Kirjastojen luokitus
Julkaisuvuosi

1 tuote

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.