Kokoelma: Pekka Hallberg

Pekka Hallberg (s. 1944) on korkeimman hallinto-oikeuden presidentti. Hän on väitellyt sekä oikeustieteen (1978) että valtiotieteiden (2004) tohtoriksi. Hän on dosentti Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa.

Hallberg on ollut korkeimman hallinto-oikeuden jäsenenä vuodesta 1979 ja presidenttinä vuodesta 1993. Hän on toiminut myös oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena, Suomen akatemian tutkijana ja hallinto-oikeuden professorina. Hallberg on sovitellut komiteoissa suuria lainsäädäntöhankkeita sekä osallistunut keskeisesti valtiosääntöuudistuksiin ja erityisesti perusoikeussäännösten kehittämiseen ja niiden soveltamiseen.

Hallberg on kirjoittanut lukuisia teoksia oikeuden eri aloilta. Lisäksi hän on puheenvuorokirjoissaan Oikeus puntarissa (1997), Oikeudenmukainen oikeudenkäynti 2000-luvulla (2001) ja Arvot tasapainossa (2005) kuvannut oikeuden peruskysymyksiä sekä ihmisten ja järjestelmien jännitteitä.

Tämä kirja jatkaa arvokeskustelua oikeuden ja vallan solmukohdista. Hallberg arvioi pitkän tuomarinuransa pohjalta oikeuden kehitystä, piirtää tutkijana vallankäytön kehityskaarta ja matkakuvauksissaan etsii toimivan oikeusvaltion ihannetta ihmisten kannalta.

Suodatin:

Hinta
Korkein hinta on 9,87 Nollaa
Julkaisumuoto
0 valittu Nollaa
Kustantaja
0 valittu Nollaa
Tekijä
0 valittu Nollaa
Kategoria
0 valittu Nollaa
Kirjastojen luokitus
0 valittu Nollaa
Julkaisuvuosi
0 valittu Nollaa

1 tuote

Suodatus ja lajittelu

Suodatus ja lajittelu

1 tuote

Hinta

Korkein hinta on 9,87

Julkaisumuoto
Kustantaja
Tekijä
Kategoria
Kirjastojen luokitus
Julkaisuvuosi

1 tuote

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.