Pauliina Vanhatalo

Kokoelma: Pauliina Vanhatalo

Raahelainen Pauliina Vanhatalo (s.1979) oli edellisellä romaanillaan Pitkä valotusaika (2015) Runeberg-ehdokkaana. Hän kirjoittaa salanimellä Veera Vaahtera chick lit -romaaneja ja on julkaissut myös kaksi omaelämäkerrallista teosta.

Jo ennen kuin minusta tuli kirjailija, kasvoin kiinni lukemiseen ja kirjoittamiseen. Tekstit ovat minulle toinen todellisuus, ne ovat alati läsnä sinä miten olen ja elän. Etsin jatkuvasti uusia ideoita ja näkökulmia, tarkkailen ja tulkitsen ympäristöä, puen ajatuksia ja kokemuksia sanoiksi. Tapa on niin automatisoitunut että onnistun pitämään siitä lomaa vain harvoin.

Esikoisteokseni ilmestymisestä on hieman yli kymmenen vuotta. Tänä aikana olen julkaissut kahdeksan romaania. Viimeisin omalla nimelläni ilmestynyt fiktiivinen teokseni on taiteilijaromaani Pitkä valotusaika (Tammi 2015). Alter egonani Veera Vaahterana olen julkaissut kolme chick lit -romaania eli kirjoiksi naamioituvia romanttisia komedioita.

Kustantamo S&S julkaisema omaelämäkerrallinen teos Keskivaikea vuosi onkin sitten jotakin muuta. Se on kertomus ilman fiktion suojaa ja roolikaapua. Oli palkitsevaa, pelottavaa ja terapeuttista tutkia omaa todellisuutta, tunteita ja valintoja. Kun minusta tuli kirjani päähenkilö, opin tuntemaan itseni paremmin ja huomaamaan, mitä tarvitsen voidakseni hyvin. Siinä mielessä teoksen kirjoittaminen oli suorastaan käänteentekevä kokemus.

Kuva © Maiju Pohjanheimo

Suodatin:

Hinta
Korkein hinta on 5,78 Nollaa
Tuotetyyppi
0 valittu Nollaa
Kustantaja
0 valittu Nollaa
Kirjailija
0 valittu Nollaa
Kategoria
0 valittu Nollaa
Julkaisukuukausi
0 valittu Nollaa
Kirjastojen luokitus
0 valittu Nollaa

1 tuote

Suodatus ja lajittelu

Suodatus ja lajittelu

1 tuote

Hinta

Korkein hinta on 5,78

Tuotetyyppi
Kustantaja
Kirjailija
Kategoria
Julkaisukuukausi
Kirjastojen luokitus

1 tuote

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.