Kokoelma: Minna Kuukan kirjasuosituksia
Minna Kuukalle kirjayhteistyö on unelmien täyttymys: ”Kansien välistä pääsee eri maihin ja maailmoihin."
"Voi reissata ajassa ja paikassa, antaa mielikuvituksen kuljettaa tai seurata toisten ihmisten elämää, olivat he oikeita tai keksittyjä. Myös koko elämän tunneskaala löytyy kirjojen sivuilta” Minna kuvailee lukuharrastustaan ja jatkaa: ”Fyysisen kirjan tuntu ja tuoksu on ihana, mutta olen kyllä löytänyt myös äänikirjat. Koiran kanssa on tullut käveltyä suuri määrä teoksia alusta loppuun. Myös siivotessa tai kokatessa äänikirja on kelpo kaveri.”
Millaisia kirjoja Minna Kuukka lukee?
Minna kertoo kuluttavansa eniten tällä hetkellä dekkareita, elämäkertoja, historiallisia romaaneja ja pilvenkeveitä kertomuksia. ”On ihan mahdotonta nimetä lempikirjaa tai edes kirjailijaa - loistavia vaihtoehtoja on niin paljon!” Minna intoilee. Hän kertoo, miten hyvää kirjaa lukiessa tekee yhtä aikaa mieli kiirehtiä ja jarrutella, syödä ja säästää: ”Tärkeää onkin, että kun kirjan loppu häämöttää, on seuraava teos jo lukijan käden ulottuvilla!”
Minna Kuukan suosittelemia kirjailijoita ja kirjasarjoja:
Tästä löydät ajankohtaisia lukuvinkkejä
Etukoodilla MINNAKUUKKA20 saat 20 % alennuksen KIRJA-verkkokaupan valikoimasta. Lisää koodi kassalla ennen tilauksen maksamista tai klikkaa alla olevasta linkistä, niin alennus tulee valmiiksi, kun lisäät ostoskoriin kirjoja. Ei voi yhdistää muihin etukoodeihin.
Florence Knapp
Nimet-
-60%
PehmeäkantinenSahramisyksy Yksikköhinta kohti8,36 €21,90 € -
PehmeäkantinenKorvapuustikesä Yksikköhinta kohti17,90 € -
-70%
PehmeäkantinenTämä muuttaa kaiken Yksikköhinta kohti5,67 €18,90 € -
-40%
KovakantinenIsäni appelsiininkukkien maasta Yksikköhinta kohti17,94 €29,90 € -
-70%
KovakantinenTanssi sodan näyttämöllä Yksikköhinta kohti8,97 €29,90 € -
-60%
KovakantinenKaunokaisia Yksikköhinta kohti11,96 €29,90 € -
-70%
KovakantinenVälähdys pimeässä Yksikköhinta kohti9,27 €30,90 € -
-60%
KovakantinenKorkean paikan lumo Yksikköhinta kohti12,36 €30,90 € -
-70%
PehmeäkantinenTäydellinen pari Yksikköhinta kohti8,37 €27,90 € -
-70%
KovakantinenViimeiset leikit Yksikköhinta kohti9,27 €30,90 € -
-70%
KovakantinenKatoavien tähtien metsä Yksikköhinta kohti8,97 €29,90 € -
-60%
PehmeäkantinenVarastettujen hetkien puutarha Yksikköhinta kohti8,36 €20,90 € -
-60%
KovakantinenKesän tango Yksikköhinta kohti12,36 €30,90 € -
-70%
KovakantinenBritta-rouvan perintö Yksikköhinta kohti7,47 €24,90 € -
-70%
PehmeäkantinenSynkkien sydänten kesälaidun Yksikköhinta kohti5,67 €18,90 € -
-70%
PehmeäkantinenKuplia kulisseissa Yksikköhinta kohti5,67 €18,90 € -
-70%
PehmeäkantinenRakkauden yksitoista makua Yksikköhinta kohti5,67 €18,90 € -
-70%
PehmeäkantinenMikä jäi kertomatta Yksikköhinta kohti5,67 €18,90 € -
KovakantinenRakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä Yksikköhinta kohti30,90 € -
-60%
KovakantinenKurtturuusut Yksikköhinta kohti11,96 €29,90 € -
-60%
PehmeäkantinenItalialainen tyttö Brooklynissa Yksikköhinta kohti8,36 €21,90 € -
-70%
PehmeäkantinenKaiken keskellä elämä Yksikköhinta kohti5,67 €18,90 € -
-70%
KovakantinenSisunin maailma Yksikköhinta kohti8,97 €29,90 € -
-70%
KovakantinenLumeenkylväjät Yksikköhinta kohti8,97 €29,90 € -
-70%
KovakantinenSärkyneen sydämen murhat Yksikköhinta kohti8,97 €29,90 € -
KovakantinenJakob Yksikköhinta kohti29,90 € -
-60%
PehmeäkantinenLupaa minulle Yksikköhinta kohti7,56 €18,90 € -
-70%
KovakantinenMurhan avain Yksikköhinta kohti9,27 €30,90 €
Tilaa Kirja-uutiskirje
Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.
Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.