Kokoelma: Matti Leppäranta

Matti Leppäranta on Helsingin yliopiston emeritusprofessori (geofysiikka). Hän on työskennellyt Merentutkimuslaitoksella 1974–1992 ja Helsingin yliopistossa 1992–2018 ja toiminut vierailevana tutkijana Japanissa, Kanadassa, Kiinassa, Liettuassa, Norjassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.
Leppärannan erikoisala on kylmän ilmastovyöhykkeen luonnonvedet ja jäät, ja hän on osallistunut tutkimusmatkoille Pohjoiselle jäämerelle sekä Etelämantereelle.
Leppäranta on julkaissut kymmenen tietokirjaa ja useita artikkeleita luonnontieteellisiltä aloilta suomen ja englannin kielillä. Yhdessä Kai Myrbergin kanssa vuonna 2014 julkaistu Meret – maapallon siniset kasvot teos sai kunniamaininnan ja –palkinnon Tieteen päivillä 2015. Vuonna 2020 Myrbergille ja Leppärannalle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto heidän yhdessä kirjoittamastaan tietokirjasta Itämeri ja ihminen.
Leppäranta on Suomalaisen tiedeakatemian jäsen.

0 tuotetta

Suodatus ja lajittelu

Suodatus ja lajittelu

0 tuotetta

0 tuotetta

Tuotteita ei löytynyt
Käytä vähemmän suodattimia tai tyhjennä kaikki

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.