Ensimmäinen murhani

Opiskelijakuoron railakkaat harjoitukset helsinkiläishuvilalla katkeavat, kun ykkösbasso löydetään kuolleena. Tapaus on näytön paikka Maria Kalliolle, jonka uraa rikososaston ylikonstaapelina rasittaa se, että hän on sekä nuori että nainen. Kuoron hilpeän julkisivun takaa löytyy katkeria intohimoja, eikä niiden penkomista helpota havainto, että joukossa on Marian vanhoja kavereita.

Taas mentiin, ajattelin etsiessäni kaapista jotakin säädyllistä päällepantavaa. Virkahame oli Pasilassa, joten paremmat farkut saivat kelvata. Tukka oli märkä, mutta kuivaaja pörröttäisi sen vain punaiseksi takuksi. Yritin sutia meikintapaista punoittavaan naamaani ja irvistin peilikuvalleni. Se esitti jotakuta muuta kuin kunnioitettavaa naispuolista poliisikonstaapelia: Vihreänkeltaiset silmät näyttivät kissalta lainatuilta, karkean köysihamppukiharan väriä oli tehostettu punaisella purkista (vain Melody ja minä...). Epäkunnioitusta herättävin piirre oli pystynenäni, jonka aurinko oli kirjavoittanut kesakoilla. Suuta oli joku väittänyt sensuelliksi, mikä suomeksi merkitsee hivenen liian paksua alahuulta. Minunko, kakaran näköisen naisentekeleen, oli nyt lähdettävä puolustamaan lakia ja järjestystä Vuosaaren perukoille?