Henrik Dettmann Otto Virtanen

Kokoelma: Henrik Dettmann

Henrik Dettmann (s. 1958) on koripallovaikuttaja ja urheilukentän ravistelija, joka loi suomalaisesta koripallosta menestystarinan ja jonka ajatuksia kuunnellaan myös urheilukentän ulkopuolella.

Uransa alkuvaiheessa nuorena seurajoukkuevalmentajana Henrik Dettmann tuli tunnetuksi kuumapäisyydestään. Pikkuhiljaa hän alkoi kuitenkin kiinnostua valmentamisen filosofiasta. Tulosta alkoi toden teolla syntyä, kun Dettmann luopui perinteisestä johtamistavasta, jossa jahdataan voittoa hinnalla millä hyvänsä, ja käänsi katseensa tulostaulusta valmennettavaan ihmiseen.

Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajana Dettmann oli luomassa maajoukkueen menestystä ja Susijengistä ilmiötä. Samalla hänellä oli laajempi visio suomalaisen koripallon tulevaisuudesta, jota hän ryhtyi määrätietoisesti toteuttamaan lajin rakenteita ja toimintatapoja muuttamalla. Perspektiiviä ja kokemusta Dettmann hankki seura- ja maajoukkuevalmentajana Saksassa, Ranskassa ja Turkissa.

Dettmann valmensi Suomen koripallomaajoukkue Susijengiä vuosina 1992-1997 ja 2004-2022 ja Saksan maajoukkuetta vuosina 1997-2003. Dettmann luotsasi koripallomaajoukkueita 418 ottelun verran ja kolmenkymmenen yhtäjaksoisen vuoden ajan, mikä on epävirallinen maailmanennätys.

Suomen koripallomaajoukkueen valmentajana Dettmannin suurimmat menestykset olivat Susijengin valmentaminen EM-kisoihin vuosina 1995, 2011, 2013 ja 2017 sekä MM-kisoihin vuonna 2014. Saksassa Dettmann luotsasi koripallomaajoukkueen MM-pronssille vuonna 2002 sekä Mitteldeutscherin seurajoukkueiden FIBA Europe Cupin voittoon vuonna 2004.

Henrik Dettmann on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

 

Henrik Dettmann (s. 1958) on Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja, joka on saattanut Susijengin nousuun. Dettmannilla on lähes 30 vuoden ja yli 400 ottelun kokemus maajoukkueiden päävalmentajana Suomessa ja Saksassa. Hän on valmentanut Suomen koripallomaajoukkueen EM-kisoihin vuosina 1995, 2011, 2013, 2015 ja 2017 sekä MM-kisoihin 2014. Saksassa Dettmann luotsasi koripallomaajoukkueen MM-pronssille 2002 sekä Mitteldeutscherin seurajoukkueiden FIBA Europe Cupin voittoon 2004. Dettmann on suosittu puhuja muun muassa yritysmaailmassa.

Kuva Otto Virtanen

Suodatin:

Hinta
Korkein hinta on 28,90 Nollaa
Julkaisumuoto
0 valittu Nollaa
Kustantaja
0 valittu Nollaa
Tekijä
0 valittu Nollaa
Kategoria
0 valittu Nollaa
Kirjastojen luokitus
0 valittu Nollaa
Julkaisuvuosi
0 valittu Nollaa

1 tuote

Suodatus ja lajittelu

Suodatus ja lajittelu

1 tuote

Hinta

Korkein hinta on 28,90

Julkaisumuoto
Kustantaja
Tekijä
Kategoria
Kirjastojen luokitus
Julkaisuvuosi

1 tuote

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.