Siirry tuotetietoihin
1 / 2
-80%
5,58 € 27,90 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Jos valhetta elää riittävän pitkään, muuttuuko se todeksi?

Verivelan ja Hyvityksen kirjoittajan vahva uutuus. Arttu Tuominen tuo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan.

"– – Tuominen on vain parantanut tahtia. Vaiettu on hänen kolmas ja toistaiseksi paras romaaninsa – – Tuominen on tuonut nordic noiriin sellaista varmaotteista omintakeisuutta, joka tekee hänestä kansainvälisestikin merkittävän dekkaristin."
- Helsingin Sanomat

97-vuotiaan ex-pankinjohtaja Albert Kangasharjun kimppuun hyökätään ja hänet yritetään hirttää. Uhri pelastuu täpärästi, mutta käy ilmi, että rikos on osa laajempaa kokonaisuutta.Porin poliisin etsivät Jari Paloviita, Linda Toivonen ja Henrik Oksman kohtaavat poikkeuksellisen julmien rikosten sarjan. Puolustuskyvyttömiin vanhuksiin kohdistuvat väkivallanteot tuntuvat käsittämättömiltä.

Tutkinta mutkistuu, kun poliisi pääsee jyvälle uhrien vaietusta menneisyydestä, joka johtaa Waffen-SS:ään.

Porin poliisi on pian tekemisissä kansainvälisen rikollisuuden kanssa, ja tutkintaan kytkeytyy yksi suomalaisen sotatarinan tabuista.

Johtolanka-palkitun Arttu Tuomisen Vaiettu kertoo suomalaisista SS-vapaaehtoisista ja valinnoista, joiden seurauksia on kannettava koko loppuikä.

Arvostelut
18 arvostelua
  • "– – Tuominen on vain parantanut tahtia. Vaiettu on hänen kolmas ja toistaiseksi paras romaaninsa – – Tuominen on tuonut nordic noiriin sellaista varmaotteista omintakeisuutta, joka tekee hänestä kansainvälisestikin merkittävän dekkaristin."
    - Helsingin Sanomat
  • "Arttu Tuominen kuvaa Vaietussa ihmisyyden katoamista äärioloissa, elämän mittaista valhetta ja armon mahdollisuutta. Tulos on erilaisin suomalaisin poliisiromaani pitkään aikaan, ehkä ikinä. Vangitseva ja yllättävä lukukokemus alan mestarilta."
    - Kansan Uutiset
  • "Dekkarina Vaiettu on yhtä tyylikäs, vauhdikas, sidosteinen ja loppuun hiottu kuin muutkin Tuomisen WSOY-dekkarit. – – Letkeän lukuromaanin tekijänä Arttu Tuominen on lähes vailla vertaa. Vaietun kerronta on niin luistavaa, että viisikymmentä sivua kuluu hetkessä. Se jos mikä kertoo kynäilijäntaidosta."
    - Satakunnan Kansa
  • "tyylikäs ja koukuttava"
    - Eeva
  • "Kirjalle voitaneen veikata myös kansainvälistä menestystä, niin hallittu ja tasokas tämä elokuvamainen jännitysromaani on."
    - Länsi-Suomi
  • "Vaiettu pitää lukijan otteessaan ja on Delta-sarjan paras osa. Suomalaisen sotahistorian tabu – SS-vapaaehtoiset – tuo kirjaan mielenkiintoisen lisämausteen, mikä koukuttaa paitsi dekkareiden ystäviä, myös sotahistoriasta kiinnostuneita lukijoita."
    - Kankaanpään Seutu
  • "Vaikka yleensä ei tarttuisi sotahistoriaa sisältäviin romaaneihin, porilaisen Arttu Tuomisen synkän dekkarin kohdalla kannattaa tehdä poikkeus."
    - Me Naiset
  • "Tuomiselle ihmismieli tarjoaa loppumattoman kiinnostavan tutkimuskohteen, ja tämä teoksesta toiseen jatkuva, tiukka fokus tekee hänen trillereistään maailmanluokan romaaneja. Tuominen antaa hahmoilleen tilaa kasvaa, kehittyä ja muuttua myös hyvän ja pahan akselilla."
    - Kaleva
  • "Todelliset historialliset tapahtuvat ovat kirjassa merkittävässä roolissa, ja moni on tulkinnut Vaietun myös sotaromaaniksi. Sitä se ei ole. Vaiettu kyllä osoittaa, kuinka moniulotteista moderni rikoskirjallisuus voi parhaimmillaan olla jännitystä unohtamatta."
    - Maaseudun Tulevaisuus
  • "Tuominen osuu lähihistoriamme kipeimpiin kohtiin kirurgin tarkkuudella, mutta onnistuu kertomaan kaiken niin, että lukijalle pitkälti jää tulkintojen tekeminen ja moraalikysymysten pohtiminen. Romaanin loppuratkaisu on uskomattoman taitavasti rakennettu!"
    - Kirsin kirjanurkka -blogi
  • "Kirjan vahvuuksia ovat inhimilliset henkilöhahmot, luonteva ja ytimekäs dialogi sekä jännittävä ja kiinnostava juoni, joka pitää lukijan otteessaan ihan kirjan viimeisille sivuille saakka. – – Vaiettu on vakuuttavaa ja laadukasta jatkoa Delta-sarjalle."
    - Kirjojen kuisketta -blogi
  • "– – omanlaisensa miksaus historiallista sotaromaania ja nykydekkaria, jossa kerronta kulkee sujuvasti ja notkeasti. Se oli pakko lukea melkein samalta istumalta. Tarinan isoissa moraalisissa kysymyksissä syntyi imu, joka piti."
    - Luetut kirjat -blogi
  • "Arttu Tuominen jatkaa varmaotteista ja vahvaa linjaansa. Vaiettu ei vaikene vaan se on tiivis ja täyteläinen, erinomaisesti balanssissa oleva teos – – Huolella kirjoitettu laatudekkari"
    - Mummo matkalla -blogi
  • "Arttu Tuomisen Vaiettu on kypsä, ehjä kokonaisuus jonka kruunaa tyrmäävän hieno loppuratkaisu. Dekkari joka onnistuu niin viihdyttämään, sivistämään, järkyttämään kuin myös jopa koskettamaan. Huikea romaani!"
    - Luetut.net-blogi
  • "– – on aika epäreilua odottaa ja olettaa, että kirjailija pystyy teos teokselta parantamaan jo ennestään erinomaista otetta. Paitsi, että Arttu Tuomisen kohdalla suhteettomatkin odotukset tuntuvat kerta toisensa jälkeen täyttyvän. Vaiettu tuo jälleen uuden twistin Delta-sarjaan."
    - Amman lukuhetki -blogi
  • "Vaiettu on koukuttava ja helposti etenevä. Sellainen kirja, jota piti olla koko ajan lukemassa. Ihailen Tuomisen luovuutta ja idearikkautta löytää erilaisia aiheita ja käsitellä niitä omintakeisella tavallaan jättäen myös lukijalle tilaa ajatella ja pohtia. Vaietun tarina jää mieleen elämään omaa elämäänsä."
    - Kartanon kruunaamaton lukija -blogi
  • "Arttu Tuominen parantaa kerrontaa osa osalta"
    - Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi
  • "Taattua Tuomista Verivelan ja Hyvityksen lukeneille."
    - Kulttuuri kukoistaa -blogi
Tekijät
  • Arttu Tuominen © Mikko Rasila
    © Mikko Rasila

Porissa asuva Arttu Tuominen (s. 1981) työskentelee ympäristöinsinöörinä ja kirjoittaa iltaisin tummasävyisiä, kovaotteisia rikosromaaneja. Tuominen luo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan.

Kannen suunnittelija
Mika Tuominen
Kirjailija
Arttu Tuominen
Lisätiedot
Kustantaja
WSOY
ISBN
9789510463499
Julkaisuvuosi
2021
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
402 s.
Mitat
146 mm × 222 mm × 38 mm
Paino
550 g
Luokka
2000-luvun alkupuolisko, n. 2000–2050, n. 2020–2029, Kaunokirjallisuus, Jännityskirjallisuus, n. 1930–1939, Saksa: kansallissosialismin aika (1933–1945), Kaunokirjallisuus, Dekkarit, n. 1940–1949, Toisen maailmansodan aika (n. 1939–1945), Seikkailukirjallisuus, Sotaromaanit
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
salaisuudet • menneisyys • kansainvälinen rikollisuus • sotarikokset • toinen maailmansota • SS-joukot • vapaaehtoiset • suomalaiset • poliisit (ammatit) • Pori
Sarja
Delta, osa 3
Vaiettu
Vaiettu
5,58 € 27,90 €
Alin hinta 30 päivän aikana: 5,58 €

Customer Reviews

Based on 1 review
0%
(0)
100%
(1)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
H
Hanna T.
Vaiettu

Äijäkirjat ei yleensä kiinnosta, mutta tässä oli sota ja historia kiedottu hienosti mukaan tarinaan.

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.