Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Arttu Tuominen, joka on tullut tunnetuksi suositusta ja palkitusta Delta-sarjastaan. Sarjasta on ilmestynyt teokset Verivelka, Hyvitys, Vaiettu, Häväistyt, Vapahtaja ja uusimpana sarjan päätösosa Lavastaja. Delta-sarjassa yhdistyy Arttu Tuomisen mestarillinen juonenkuljetus, inhimillinen kosketus ja vahva yhteiskunnallinen ote. Lue Arttu Tuomisen mietteitä Delta-sarjan luomisesta.
KUVA: Mikko Rasila
TEKSTI: Arttu Tuominen
Kaikki lähtee henkilöhahmoista
Kirjoittamiseni lähtee aina henkilöhahmoista. Rikoskirjoissa minua ei niinkään kiinnosta kuka on syyllinen, vaan enemmänkin teon taustat ja motiivit. Mikä ajaa ihmisen tekemään hirvittäviä, anteeksiantamattomia tekoja, miten hahmoni selviävät tiukoista tilanteista ja mitä he ajattelevat ja tuntevat? Mielestäni henkilöhahmot voivat muodostaa jopa koko tarinan, ja rikos ja sen selvittäminen ovat vain keino saattaa hahmoni yhteen. Pudotan usein hahmoni tiukkoihin paikkoihin ja seuraan kuinka he selviävät niistä – vai selviävätkö ollenkaan? Jos lukija uskoo hahmoihin ja pitää heitä aitoina ihmisinä, silloin heidän kohtaloistaankin välittää.
Ennen Delta-sarjaa kirjoitin neliosaisen ”Labyrintti-sarjan”. Sarjassa oli yksi keskuspäähenkilö poliisi, sekä useita sivuhenkilöitä, joiden elämiä sarjassa myös seurattiin. Sarjan edetessä minua alkoi yhä enemmän kiinnostaa sivuhenkilöiden luonteet ja kohtalot. En kuitenkaan päässyt porautumaan aivan niin syvälle hahmoihini kuin olisin halunnut, sillä tunsin olevani jollain tasolla sidottu päähenkilööni. Päätin, että jos vielä kirjoitan toisen dekkarisarjan, siihen ei tule vain yhtä keskushenkilöä, vaan useita.
Delta-sarjan keskeisenä ajatuksena olikin kirjoittaa sarja, jossa seurataan tiivistä tutkijajoukkoa, joka koostuu luonteiltaan, vahvuuksiltaan ja heikkouksiltaan erilaisista ihmisistä. Delta-sarjassa jokainen tutkija nousee vuorollaan kirjan keskushenkilöksi. Näin minulla on ollut ikään kuin mahdollisuus kuoria yksi kerrallaan hahmot auki. Jokaisella tutkijalla on jokin henkilökohtainen ongelma, salaisuus tai trauma, jonka he joutuvat ”omassa kirjassaan” kohtaamaan. Delta-sarjassa rikokset tulevat niin lähelle hahmojeni henkilökohtaista elämää, että heidän on kohdattava omat kipupisteensä.
Toinen lähtökohta sarjalle oli oikean ja väärän välinen moraalipohdinta. Voiko jokin laiton tai yleisesti tuomittava teko olla joskus moraalisesti oikein, ja vastavuoroisesti; voiko jokin oikeaksi tulkittava teko olla kuitenkin eettisesti väärin? Sarjassa poliisit joutuvat punnitsemaan omia arvojaan ja tekojensa vaikutuksia. Halusin, että kirjojeni hahmot ovat ensisijaisesti ihmisiä puutteineen ja heikkouksineen ja vasta sitten lakia puolustavia poliiseja.
Pohjavirtoja ja vahvoja tunteita
Sarjan kirjoittaminen oli raikasta, sillä jokaisessa osassa pääsin tutustumaan yhteen hahmoistani muita syvemmin. Valitsen kirjojeni aiheiksi usein yhteiskunnallisia teemoja. Pelkkä rikos ja sen selvittämien eivät minusta riitä hyvän rikosromaanin rakennusaineeksi. Siksi haluan upottaa tarinoihini syvempiä pohjavirtoja. Tarina on aina tärkein, mutta mukaansatempaavan ja jouhevasti etenevän juonen lisäksi kirjalla tulee olla jotain sanottavaa, muuten tarinasta puuttuu syvyyttä. Kirjoitan asioista, jotka huolestuttavat ja pelottavat minua. Olen huomannut, että vaikeista asioista kirjoittaminen auttaa myös itseäni ymmärtämään niitä paremmin.
Lukijana olen hyvin herkkä. Kiinnyn helposti kirjojen henkilöhahmoihin ja elän tapahtumissa välillä hyvinkin fyysisesti. Kirjoittajana olen erilainen. En rakastu omiin hahmoihini, vaan ne ovat minulle väline herättää lukijoissa samoja tunteita kuin koen itse lukijana. En pelkää satuttaa tai aiheuttaa tuskaa keksimilleni hahmoille. Sen sijaan lukijana kavahdan julmuuksia, sillä en pysty hallitsemaan muiden ajatuksia. Siksi toisten keksimien tarinoiden lukeminen ahdistaa enemmän kuin omien kirjoittaminen.
Sain elää lähes kahdeksan vuotta Delta-sarjan hahmojen parissa. Se on pitkä aika. Siinä ajassa lapseni kasvoivat taaperoista koululaisiksi ja itse vanhenin ja keski-ikäistyin. Kun Delta-sarjan päättävä osa Lavastaja meni painoon, minut valtasi odottamaton lopullisuuden ja haikeuden tunne. Ehkä olen vanhemmiten sittenkin alkanut rakastumaan hahmoihini. Saan kuitenkin lohtua siitä, että minun ei tarvitse kuin avata kirjan kannet, ja henkilöhahmoni ovat jälleen siinä edessäni. Saan tavata heidät uudelleen niin usein kuin haluan.
