Kirjablogimme Vieraskynä-kategorian seuraava kirjailija on Tommi Kinnunen. Kinnusen romaanit antavat äänen niille, joiden kertomuksista on vaiettu. Kinnunen nousi esikoisromaanillaan Neljäntienristeys mestarillisten kertojien joukkoon. Tässä artikkelissa Kinnunen kertoo Kaarna-teoksensa synnystä.
Teksti: Tommi Kinnunen
Kuva: Ofer Amir
Joskus ei pysty vaikka tahtoisi
Luin lauseen uudelleen: “Äiti oli niin väsynyt, ettei jaksanut meitä rakastaa.” Olin saanut palautetta eräältä lukijalta, jota kiinnosti edellisen kirjani pohdinta siitä, kuinka lapset voivat sodan jälkeen huonosti, koska sotatraumat eivät jättäneet perheiden aikuisia rauhaan. Lukija jakoi muistoja omasta jälleenrakennusajan lapsuudestaan ja kertoi, ettei hänen äitinsä osannut hyväksyä pienen lapsen tunteita, koska ei ollut ehtinyt käsitellä edes omiaan. Jokin juuri lukemassani lauseessa jäi vaivaamaan minua. Millaisia ovat sotatapahtumat, joiden lopputuloksena äiti ei vain jaksa?
Kaarna antaa äänen sotien henkiinjääneille uhreille
Sodan uhreiksi lasketaan taisteluissa kaatuneet sotilaat ja kotirintaman siviiliuhrit - siis kuolleet. Ukrainan sodan myötä olemme kuitenkin saaneet kylmän muistutuksen siitä, kuinka sota ruhjoo ja repii muitakin kuin vain heitä, jotka välittömästi menehtyvät. Julmuus harvoin rajoittuu rintamien juoksuhautoihin, vaan kammottavia tekoja tapahtuu myös pienissä kylissä, joissa ei ole muita kuin naisia ja lapsia.
Näin tapahtui myös jatkosodan Suomessa. Lapsena kuulin sukulaisiltani verisiä tarinoita siitä, mitä neuvostopartisaanit jatkosodan aikana tekivät itärajan asukkaille. Vaikka 1980-luvun pysähtynyt Suomi vaikeni noista tapahtumista, ei rajaseudun kylissä unohdettu siviilien raakaa kohtelua. Siitä ei vain moneen kymmeneen vuoteen voinut puhua ääneen.
Sotien vaikutuksesta saisi ehyemmän kuvan, jos tuhoista puhuttaessa laskettaisiin kuolleiden lisäksi mukaan myös muut uhrit. Sotilaiden kohdalla olemme jo hiukan alkaneet ymmärtää murtuneita mieliä, jotka jäävät usein hoitoa vaille, mutta siviilien henkisiä haavoja emme vieläkään huomaa. Kai nykyäänkin on helpompaa laskea kaatuneiden lukumäärä kuin muistaa raiskatut ja kidutetut siviilit.
Sekä etulinjan että kotirintaman taisteluiden lopputulos on aina sama: osa ihmisistä saa raa’asti surmansa ja selvinneet kantavat lopun ikänsä vammoja sekä ruumiissaan että sielussaan. Tämänkin päivän kylissä julmuus hioo äideistä pois kykyä rakkauteen, niin ettei lapsi aikuisenakaan osaa vanhempiensa toimintaa ymmärtää.
Tilaa uutuuskirja Kaarna signeerattuna tai tavallisena versiona! 📘
