Näin syntyi "Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin"

Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -kirja antaa somaliyhteisössä Suomessa kasvavalle, omaa polkuaan, identiteettiään ja vaikuttamisen mahdollisuuksiaan etsivälle tytölle äänen. 

 

Se ääni on puuttunut suomalaisesta keskustelusta lähes kokonaan. ’’Tein nuorisotyötä eri kieli- ja kulttuurivähemmistöjen tyttöjen kanssa, ja haastattelin silpomisesta selvinneitä naisia. Heitä yhdistivät samat kivuliaat kokemukset kuin minua itseäni lapsena. Ymmärsin, että meitä on monia ja meistä jokainen kokee olevansa yksin, vaikka emme ole’’, Ujuni Ahmed kertoo kirjan ideasta. Hän pyysi Elina Hirvosen kirjoittamaan kanssaan kokemuksistaan. 

Ujuni Ahmed ja Elina Hirvonen
KUVA © Otto Virtanen 

Elina Hirvonen oli seurannut Ujuni Ahmedin julkisia puheenvuoroja ensimmäisestä Voima-lehden haastattelusta asti. ’’Ajattelin, että Ujuni on mielettömän rohkea ja samalla pohdin, mitä vaikeiden asioiden esiin nostamisesta seuraa ja saako hän riittävästi tukea.’’ 

Ensikohtaaminen

 

’’Elinasta on aina huokunut sellainen energia, rohkeus, voima ja turvallisuudentunne, joka paitsi voimaannutti minua, myös veti minut Elinan luokse.’’ Ahmed kertoo ensikohtaamisesta.

 

Yhdessä he matkustivat myös Somalimaahan, jossa Ahmed koki ensimmäisen kerran olevansa juurillaan, vähemmistön sijaan enemmistössä. Siellä he pohtivat kokemuksen merkitystä ja suhdetta juuriin ja synnyinmaan historiaan sekä erityisesti naisten historian vaiheisiin. ’’Naisten oikeuksiin liittyvä ristiriitaisuus oli minulle todella vaikeaa. Keskustelin monien ihmisten kanssa, ja tuntuu että naisten oikeuksien systemaattista sortoa perusteltiin uskonnollani ja kulttuurillani, vaikka tiedän, ettei se ole totta. Se toi vahvan toivottomuuden tunteen joka kerta’’, Ahmed  sanoo. Ja niin syntyi teos Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin.

Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin

Henkilökohtainen puheenvuoro vapaudesta, omaksi itseksi tulemisesta ja odotusten ylittämisestä. Ujuni Ahmedin tarina kulkee Elina Hirvosen sanojen läpi vahvana ja selkeänä.

”Vuonna 2019 jätimme kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin selkeämpää lakia tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi. Sinä päivänä laitoin huivin päähän. En muiden paineesta, vaan koska halusin lähettää viestin. Myös tämän näköisillä tytöillä on mahdollisuus vaikuttaa, tulla kuulluiksi ja muuttaa maailmaa.”

Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin on Elina Hirvosen ja Ujuni Ahmedin teos siitä, millaista on ollut kasvaa naiseksi Suomessa, kun on muuttanut tänne Mogadishusta 3-vuotiaana? Ahmed kutsuu kuulemaan kokemuksia ja keskustelemaan teemoista, joista on maahanmuuttajataustaisena naisena suomalaisessa yhteiskunnassa vaikea puhua.

Tällä hetkellä Satu Linnapuomin dramatisoimaa ja ohjaamaan teatteriversiota esitetään Kansallisteatterin isolla näyttämöllä. Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -teatteriesityksen arviot ovat olleet, ylistäviä, HS.fi:n arvion voi lukea täältä.


Osta Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -kirja täältä! 📔

Takaisin blogiin

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.