TEKSTI: Marcin Zwierzchowski (suom. Susanna Tuomi-Giddings)
The Witcher tunnetaan nykyisin CD Projekt Redin tuottamasta supersuositusta videopelistä sekä Henry Cavillin ja Liam Hemsworthin tähdittämästä Netflix-sarjasta, mutta niitä ennen olivat kirjat. Ja oli Andrzej Sapkowski, jonka tie fantasiagenren tähdeksi on ollut pitkä ja mutkikas.
Arviossaan J. R. R. Tolkienin kirjasta Sormuksen ritarit C. S. Lewis kirjoitti, että teos tuli ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”. Jos Sapkowskin Noituri-sarjasta haluaisi esittää samanlaisen vertauksen, sitä voisi kuvailla autiomaassa yhtäkkiä kukkaan puhjenneeksi puutarhaksi. Autiomaa oli kommunistinen Puola vuonna 1986.
Myöhemmin maailmanlaajuiseksi fantasiatapaukseksi kasvanut kirjasarja lähti kehittymään yllättävistä lähtökohdista. Sapkowski oli tuolloin 37-vuotias ja toimi kansainvälisen kaupan alalla, eikä hän edes haaveillut ryhtyvänsä kirjailijaksi. Puolan taloudellinen ja poliittinen ilmapiiri oli sellainen, että tuskin kukaan muukaan haaveili moisesta. Sapkowski kuitenkin rakasti kirjoja. Tietoteoksessaan Rękopis znaleziony w smoczej jaskini (”Lohikäärmeen luolasta löytynyt käsikirjoitus”) hän esittelee suosikkikirjailijoitaan, joihin kuuluivat muiden muassa Ursula K. Le Guin, J. R. R. Tolkien, Neil Gaiman, Robert Jordan, Gene Wolfe ja Roger Zelazny. Viime vuosina Sapkowski on kirjoittanut esipuheen Harlan Ellisonin kertomuskokoelman puolannokseen ja puhunut lämpimästi Joe Abercrombien kirjoista.
Koska Sapkowski pääsi työnsä ansiosta matkustelemaan ulkomailla, hänellä oli muita puolalaisia paremmat mahdollisuudet saada käsiinsä amerikkalaista fantasiaa ja scifiä, joita ei silloin vielä voinut ostaa Puolasta. Kirjat olivat kuitenkin hänelle pelkkä harrastus. Jos hän olisi ajatellut suuntaavansa kirja-alalle, hän olisi todennäköisemmin ryhtynyt kääntäjäksi – yhden käännöksen hän oli julkaissutkin ainoassa tuolloin toimineessa puolalaisessa scifi- ja fantasiajulkaisussa Fantastykassa.
Mutta sitten Fantastyka ilmoitti järjestävänsä kirjoituskilpailun. Sapkowskin poika Krzysztof näki ilmoituksen ja pyysi isäänsä osallistumaan, sillä isän fantasiatarinat olivat hänestä todella hyviä. Sapkowski teki työtä käskettyä ja osallistui kisaan tarinalla nimeltä ”Noituri”.
Se ei voittanut.
Noituri pääsi kahden muun tarinan kanssa jaetulle kolmannelle sijalle. Voitto meni kirjoittajalle nimeltä Marek S. Huberath. Voittoisa novelli edusti klassista puolalaista scifiä ja oli oikein mainio, mutta myöhemmin Fantastykan silloinen päätoimittaja ja kilpailun tuomariston jäsen Maciej Parowski selitti, että raati oli valinnut voittajaksi keinoihmisistä kertovan scifitarinan eikä fantasiakertomusta, koska uskoi, että sellaista päätöstä siltä odotettiin.
Fanit olivat kuitenkin toista mieltä.
Kun ”Noituri” joulukuussa 1986 julkaistiin, Fantastykan lukijat äänestivät sen vuoden parhaaksi puolalaiseksi tarinaksi. Eikä ”Noituri” pelkästään voittanut – se sai ylivoimaiset 46 % äänistä. Se oli äänivyöry.
Sitten alkoi tulla kirjeitä. Ja pyyntöjä. Ja aneluita. Eräs Rafał Wiemann -niminen fani Poznańista jopa lähetti kirjeensä mukana Fantastykaan rahaa – hän selitti ”Noiturin” ”lumonneen” hänet ja pyysi toimituskuntaa välittämään rahat kirjoittajalle.
Fanit halusivat myös lisää Noituri-tarinoita. Andrzej Sapkowski oli ällikällä lyöty.
Hänellä ei ollut ollut mitään aikomusta kirjoittaa enempää tarinoita. Eikä hän totisesti ollut aikonut ryhtyä kirjoittamaan kirjoja. Miten hän olisi voinut edes kuvitella mitään sellaista? Oli ihan eri asia sepittää yksi fantasiatarina kuin kirjoittaa kirja. 1980-luvun Puolassa kirjailijoiden oli sitä paitsi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vaikea saada kirjojaan julkaistuksi.
Kaiken lisäksi Sapkowskin kertomukset edustivat fantasiagenreä, joka ei tuolloin kiinnostanut sen enempää kustantajia kuin kriitikkoja. Puolan kirjallisuusmaailmassa ihailtiin yhä Solariksen kirjoittanutta Stanisław Lemiä sekä Janusz A. Zajdelia, joka oli päässyt scifikirjojensa avulla läpi sensuurin seulasta ja pystyi siksi arvostelemaan kommunistihallintoa. Scifi oli iso juttu, scifiä arvostettiin, scifillä oli tehtävä. 1980-luvun Puolassa edes Tolkienin Taru Sormusten herrasta ei ollut noussut kovin suureksi hitiksi.
Ja sitten oli Andrzej Sapkowski, joka keksi tarinoita haltioista, kääpiöistä ja hirviöistä.
Lopulta työn laatu mursi kaikki esteet kirjailijanuran tieltä. Sapkowski voitti puolelleen niin lukijat kuin kriitikot ja uudisti Puolan kirjamarkkinoita monen tulevan kirjailijasukupolven hyödyksi. Kaikki se tapahtui kuitenkin vasta seuraavalla vuosikymmenellä, kun Puola jo oli muuttunut maa.
Nyt 1980-luvun lopussa Sapkowskin oli tyydyttävä sepittämään lisää kertomuksia. ”Droga, z której się nie wraca” (Tie, jolta ei ole paluuta, ei suom.) ilmestyi vuonna 1988, lähes kaksi vuotta ”Noiturin” jälkeen. Seuraavaksi tulivat ”Totuuden siemen” vuonna 1989 sekä ”Pienempi paha” ja ”Kysymys hinnasta” vuonna 1990. Ne julkaistiin kokoelmassa nimeltä Wiedźmin (1990), josta tuli Andrzej Sapkowskin ensimmäinen kirja.
Sapkowski ei kuitenkaan ollut vielä lyönyt läpi. Geralt Rivialaisen suosio kasvoi, ja Neuvostoliiton romahtaminen vuonna 1989 oli vapauttanut Puolan. Nyt kirjailijoilla oli kuitenkin uusia ongelmia, joista pahin oli se, etteivät kustantajat olleet heistä kiinnostuneita, varsinkaan jos he kirjoittivat fantasiaa, scifiä tai kauhua. Vuosikymmeniä kestäneen sensuurin jälkeen puolalaiset kustantajat saivat nimittäin vihdoinkin julkaista mitä halusivat. Kirjamarkkinat kasvoivat hurjaa vauhtia. Monet nykyisistä suurista kustantamoista aloittivat tuolloin. Ne ostivat oikeuksia Stephen Kingin ja Jonathan Carrollin kaltaisten kansainvälisten tähtien kirjoihin, ja kirjakaupat täyttyivät ulkomaisista uutuuksista. Puolalaiset eivät olleet vuosikymmeniin päässeet lukemaan brittiläistä ja amerikkalaista kirjallisuutta, eikä paikallisille kirjailijoille yksinkertaisesti ollut tilaa.
Voi vain kuvitella, miltä Andrzej Sapkowskista silloin tuntui. Hän tiesi, että hänellä oli sankari, jota lukijat rakastivat ja josta he halusivat kuulla lisää. Hän tiesi, että tässä uudessa Puolassa hän voisi heittäytyä kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Hän oli kuitenkin erittäin tietoinen edessä kohoavista esteistä – ensinnäkin hän joutuisi kilpailemaan ulkomailta kustannusmarkkinoille virtaavien hittikirjailijoiden kanssa ja toiseksi hänen pitäisi käytännössä luoda markkinat puolalaisen kirjailijan fantasiasarjalle, mikä oli todella kapea erikoisala. Tehtävä ei olisi helppo.
Lopullisesti vaaka kallistui vuonna 1994, kun SuperNOWA julkaisi kirjan Haltiain verta – viisiosaisen Noituri-romaanien sarjan ensimmäisen osan. Sama kustantaja oli julkaissut myös romaania edeltävät kertomuskokoelmat Kohtalon miekka ja Viimeinen toivomus. J. K. Rowlingin tavoin myös Sapkowski voi luetella pitkän listan kustantajia, jotka hylkäsivät hänen ensimmäisen kirjansa – hänen tapauksessaan hylkääminen ei johtunut vain siitä, että kyseessä oli fantasiakirja vaan myös siitä, että sen oli kirjoittanut puolalainen kirjailija ja että se oli kertomuskokoelma eikä romaani. SuperNOWA otti kuitenkin lopulta riskin, jota kukaan muu ei ollut halunnut ottaa – aivan niin kuin Bloomsbury teki Harry Potterin kohdalla muutamaa vuotta myöhemmin.
Siitä hetkestä lähtien Andrzej Sapkowski on edennyt voitosta voittoon. Noiturista tuli ilmiö. Fantasiasarja ei ollut pelkästään lukijoiden rakastama vaan myös kriitikoiden ylistämä. Vuosina 1990–1994 Sapkowski nappasi Puolassa kaikki neljä kirjallisuuspalkintoa, jotka scifi-, kauhu- tai fantasiakirjailija voi saada, ja vuonna 1997 hänelle myönnettiin ”Paszport Polityk”, yksi Puolan arvostetuimmista kirjallisuuspalkinnoista. Myöhemmin hän oli ehdolla myös Nike-palkinnon saajaksi. Nikeä voidaan pitää Puolan Booker- tai Pulitzer-palkintona. Ehdokaskirja oli Hussilaistrilogian ensimmäinen osa Narrenturm. Eivätkä palkinnot jääneet siihen, sillä niitä on tipahdellut Puolan lisäksi myös muista maista.
Viides ja siihen mennessä viimeinen Noituri-romaani Järven neito julkaistiin vuonna 1999. Edelliset olivat nimeltään Haltiain verta (1994), Halveksunnan aika (1995), Tulikaste (1996), ja Pääskytorni (1997). Andrzej Sapkowskista oli tullut Puolassa tähti. Siinä vaiheessa hänet oli kuitenkin huomattu myös oman maansa ulkopuolella.
Kelataan eteenpäin muutama vuosikymmen: nykyään Sapkowski on Puolan toiseksi käännetyin kirjailija, hänen edellään on enää Stanisław Lem. Sapkowskin kirjoja on käännetty 37 kielelle ja niitä on myyty yli viisitoista miljoonaa kappaletta. Hän sai David Gemmell -fantasiapalkinnon kirjasta Haltiain verta vuonna 2009 ja World Fantasy Award -palkinnon elämäntyökategoriassa vuonna 2016. Puolalainen Noituri-elokuva Wiedźmin tuli ensi-iltaan vuonna 2001. Puolassa Noiturin tarina on dramatisoitu monissa teattereissa näytelmäksi ja siitä on tehty jopa musikaali. Kansainvälisillä markkinoilla CD Projekt Redin luoma pelitrilogia The Witcher on yksi maailman suosituimmista videopeleistä. Ja vuonna 2019 tuli maailman ensi-iltaan Netflixin tv-sarja The Witcher – Noituri. Dark Horse Comics on alkanut julkaista Noituri-sarjakuvia lähes kolme vuosikymmentä sen jälkeen, kun ensimmäinen ”Wiedźmin”-sarjakuva julkaistiin Puolassa. Noiturin suosion myötä Sapkowski on kirjoittanut vielä kaksi Geraltin maailmaan sijoittuvaa romaania, nimeltään Myrkyskausi (2013) ja Korppien tienhaara (2024).
Geralt Rivialaisesta on tullut maailmanlaajuinen pop-ikoni.
Andrzej Sapkowskin tuotannon valtavaa suosiota on helpompi ymmärtää, jos vertailukohdaksi otetaan toinen fantasiakirjailija George R. R. Martin. Näillä kahdella kirjailijalla on ihmeen paljon yhteistä! Ensinnäkin molemmat rakastavat Tolkienia ja Euroopan historiaa, mikä näkyy heidän teoksissaan. Samaa voisi tietysti sanoa monesta muustakin fantasiakirjailijasta. Sekä Martin että Sapkowski syntyivät vuonna 1948, mutta kumpikin kirjoitti pääteoksensa vasta 1990-luvulla – Haltiain verta julkaistiin vuonna 1994 ja Valtaistuinpeli (Game of Thrones) vuonna 1996. HBO:n Martinin kirjasarjan pohjalta tekemä tv-sarja oli huikea menestys, ja myös Sapkowskin kirjoihin pohjautuva tv-sarja oli julkaisuvuotenaan 2019 yksi eniten odotetuista uusista sarjoista.
Mikä tärkeintä, molempien kirjailijoiden tuotannossa on piirteitä, joiden ansiosta tarinat erottuvat muusta fantasiakirjallisuudesta, tavoittavat laajan lukijakunnan ja saavat vastakaikua aina vain uusilta lukijasukupolvilta... vielä kolmekymmentä vuotta sen jälkeen, kun tarinat ensimmäisen kerran julkaistiin. Sekä Sapkowski että Martin panostavat realistisiin henkilöhahmoihin, luovat fantasiamaailman sijoittuvista tarinoistaan syvästi inhimillisiä ja osaavat luoda hahmoja, joita lukijat joko rakastavat tai vihaavat, mutta jotka herättävät aina vastakaikua. Lukijat haluavat elää seikkailuissa mukana yhä uudelleen ja uudelleen.
Geralt on yksi kompleksisimmista sankarihahmoista, joita fantasiagenressä on nähty. Hänen seikkailunsa eivät ole mitään eskapismia, päinvastoin – ne saavat meidät tutkiskelemaan itseämme ja ihmisluonnon universaaleja totuuksia.
Eikä tällainen hahmo ole pelkästään Geralt! Sapkowskin voi sanoa olleen edellä aikaansa siinä, miten hän kirjoitti naisista. Tässäkin asiassa hänellä on paljon yhteistä George R. R. Martinin kanssa, sillä molemmat kirjailijat loivat 1990-luvulla julkaistuihin kirjoihinsa vahvoja naishahmoja, jotka päästettiin jopa ”valtaamaan” koko tarina. Tästä syystä Noituri ja Tulen ja jään laulu ovat niin suosittuja kaikkialla maailmassa, ja sekä mies- että naislukijat ovat ottaneet ne omakseen.
Samalla tavoin kuin George R. R. Martinin kirjat on löydetty uudelleen, myös Andrzej Sapkowskin tarinat elävät parhaillaan renessanssia ja saavat suitsutusta Puolan ulkopuolella.
Sapkowski ja Geralt ovat kulkeneet pitkän tien sensuurin sulkemien kirjamarkkinoiden ja fantasiaa karsastavien kriitikoiden neuvosto-Puolasta maailmanlaajuiseen myynti ja arvostelumenestykseen. Heille tulvii tunnustusta ja rakkautta, ja sen he toden totta ansaitsevat.
Jos Andrzej Sapkowski ei ole vielä tuttu, tutustu hänen tuotantoonsa! ⚔️
