Painijan paluu – haastattelussa John Irving

John Irvingilla on paljon sanottavaa: tarinasta, ihmisestä ja politiikasta. John Irvingin 15. romaani Darkness as a Bride, josta tämä teksti kertoo, ilmestyi vuonna 2022. Syksyllä 2023 julkaistava Viimeinen tuolihissi taas on kirjailijan 20. Romaani.

Teksti: Jari Saariaho

Kuva: Jane Sobel Klonsky 2005

—Nykykirjallisuus tai moderni kirjallisuus ei ole merkinnyt minulle mitään, ei edes nuoruudessani, John Irving lataa alkajaisiksi. John Irvingin on ollut aina vaikea nähdä itseään amerikkalaisten kirjailijoiden ryhmäkuvassa. Hänen kirjallisia kivijalkojaan ovat 1800-luvun suuret tarinankertojat kuten Charles Dickens, Thomas Hardy, Herman Melville ja Nathaniel Hawthorne. 

—Se mitä kutsutaan amerikkalaisen kirjallisuuden kaanoniksi – Hemingwayta, Faulkneria, Fitzgeraldia – ei ole ollut koskaan minun kaanonini. En pitänyt heistä, Irving toteaa. 

Irving myös kieltää jyrkästi koskaan halunneensa kirjoittaa suurta amerikkalaista romaania. Siksi hän ei voi mielestään myöskään olla osa käynnissä olevaa amerikkalaisen kirjallisuuden akateemista uudelleen arviointia tai edustaa siinä viimeistä suurta amerikkalaista valkoista mieskirjailijaa.

Irving ei halua ajatella romaania kansallisena hankkeena. Kaikkea muuta. Itse asiassa vanha painija on hyökännyt usein suurta amerikkalaista romaania vastaan ja verrannut niiden kirjoittamista patrioottiseen ekstremismiin. 

—Ei kiinnosta pätkän vertaa! En ole erityisen kansallismielinen. Kirjallisuus on viimeinen asia, josta kannattaa olla kansallismielinen. Minä olen kiinnostunut hyvistä romaaneista, en siitä mistä ne tulevat. 

Mistä se hyvä romaani sitten syntyy? 

—Mielikuvitus ja sen käyttäminen on keskeistä kaikille ihailemilleni kirjailijoille. He ovat myös kirjailijoita, jotka ovat uskollisimpia todellisuudelle eikä päinvastoin. Asioita voi keksiä ja olla silti uskollinen todellisuudelle.

Mielikuvitustaan Irving on myös käyttänyt. Hän on luonut maailmoja ja hahmoja oman elämänsä ulkopuolelta. 

—Näen itseni realistina, mutta se ei tarkoita, että rajoittaisin itseäni kehittämästä hahmoja, jotka ovat erilaisia kuin minä, tai luomasta tilanteita, jotka ovat minulle vieraita

John Irvingin romaaniin Darkness as a Bride liittyen Irving kehottaa lukijoitaan miettimään hänen suurimman kirjallisen sankarinsa, Charles Dickensin, Joulukertomuksen kummituksia. Dickensin kummitukset varoittivat niin lukijoita kuin romaanien henkilöhahmoja teollisen vallankumouksen myrskyisimpinä vuosina. Se oli aika, joka muistuttaa monellakin tapaa omaamme. Yhteiskunnan kaikki rakenteet olivat muutostilassa ja uudelleen määrittelyn kohteena.

—Kummitukset eivät pelkästään varoita meitä. Ne ovat olemassa yhdistääkseen meitä ja muistuttaakseen meitä menneisyydestä. Toinen sana kummituksille on muistot, ne muistot, jotka vainoavat meitä, Irving toteaa. 

Darkness as a Bride kertoo alppihiihtäjän ja hänen kirjoittajapoikansa tarinan, ja se tapahtuu osittain Coloradon Aspenissa. Irving on kuvaillut sitä kummitustarinaksi, mutta myös romaaniksi seksuaalipolitiikasta. Jälkimmäinen teema ei ole Irvingille uusi. Hän käsitteli seksuaalista vihaa jo Garpin maailmassa.

—Seksuaalinen viha, tai ainakin vakiintunut epäluottamus kaikkia seksuaalisesti erilaisia ihmisiä kohtaan, ei ole uutta.

Irving on kirjoittanut ja kirjoittaa seksuaalisesta vihasta, jotta se lakkaisi, mutta se ei lakkaa. Se on ja pysyy.

—Rodulliset ja uskonnolliset vähemmistöt taistelevat aina oikeuksiensa puolesta. Ne saavat myös enemmän huomiota ja sympatiaa kuin seksuaaliset vähemmistöt. Tai näin ainakin olen huomannut. En halua nyt tässä paljastaa uuden kirjani tarinaa seksuaalisista vähemmistöistä, mutta sen voin sanoa, että olen aina niiden puolella 

Irving on kirjoittanut lukuisia elokuvakäsikirjoituksia pöytälaatikkoon, eivätkä ne koskaan ole sellaisenaan nähneet päivänvaloa. Sen sijaan Irving on palannut käsikirjoitusten henkilöihin ja tarinoihin. Irvingin Darkness as a Bridea edeltänyt romaani, Ihmeiden tie, syntyi yli 20 vuotta vanhasta käsikirjoituksesta. Myös Darkness as a Bride perustuu vanhaan elokuvakäsikirjoitukseen. Irvingin elokuvakäsikirjoitusten ja romaanien kirjoitusprosessi on kuitenkin hyvin erilainen.

—Filmi- tai televisiokäsikirjoitukset ovat huomattavasti helpompia kirjoittaa kuin romaanit, erityisesti kirjoista tehtävät adaptaatiot, Irving sanoo.  

Irving näkee tarinan joko romaanina tai elokuvana jo ennen kuin hän aloittaa kirjoittamisen. Ne pohjautuvat Irvingillä täysin erilaiseen näkemykseen tarinan kulusta.

—Kirjoitan monia ajatuksia ensin elokuvakäsikirjoitukseksi, ja pohdin sitten sitä eteenpäin. Mitä enemmän tarina kehittyy, mitä enemmän hahmoille tulee historiaa, sitä todennäköisemmin siitä tulee lopulta romaani.

Jos tarina tapahtuu yhtenä kesänä tai parin vuoden aikana, se jää elokuvakäsikirjoitukseksi.

—Romaanin ja elokuvan välinen ero liittyy hyvin paljon aikaan. Televisiosarja monimutkaistaa asioita, koska aika mahdollistuu ja mahdollistaa paremmin niissä.  

Ystäväni Owen Meanin elokuvakäsikirjoituksesta John Irving palkittiin aikoinaan Oscarilla. Viimeaikainen käsikirjoitustyö on liittynyt Garpin maailmaan.

—Kun adaptoin Ystäväni Owen Meania elokuvaksi – yli kolmetoista vuotta, neljälle eri ohjaajalle – adaptoin romaania, joka oli paljon paremmin rakennettu ja valmiimpi kuin Garpin maailma. Garpin maailma oli neljäs romaanini, ja sitä kirjoittaessani olin edelleen kokopäiväinen painivalmentaja, Irving muistuttaa.  

Garpin maailmaan palaaminen oli kuitenkin Irvingille helpompaa, koska hän ei ole enää kiintynyt siihen.  

—Pystyin olemaan paljon radikaalimpi Garpin maailman televisioadaptaatiossa. En ole myöskään televisiosarjan pääkirjoittaja.  

Sen sijaan Irvingin käsikirjoitukset auttavat pääkirjoittajaa kronologian rakentamisessa ja tarinan kerronnassa.  

—Kirjoittajalla, joka todennäköisesti jatkaa työtä, on erittäin hyvä taju tarinan kertomisesta, ja meillä on sama näkemys tarinan kertomisen järjestyksestä. Emme ole rakentamassa lineaarista tarinaa kuten romaanissa tai George Roy Hillin ohjaamassa elokuvasovituksessa.  

Työtä on tehty jo useampia vuosia. Irving suhtautuu asiaan kokeneen käsikirjoittajan tyyneydellä.

—Garpin maailma edistyy ihan kuin mikä tahansa filmi- tai televisioprojekti. Kuka tietää mit en se edistyy? Jos he tekevät sen, se edistyy. Jos eivät tee, se ei edisty, Irving toteaa lakonisesti.  

Irvingin elokuva- ja romaanikäsikirjoituksia yhdistää kuitenkin merkittävä asia. Asiat, joista Irving välittää eniten, niin käsikirjoitukset kuin romaanitkin, Irving kirjoittaa aina ensin käsin.  

—Käsin kirjoittaminen pakottaa minut hidastamaan. Se on hyvä asia, Irving sanoo.  

Hänen käsialansa on suurta, komeaa ja sangen riehakasta. Darkness as a Briden kolmannen luvun käsikirjoitus on paksu nippu paperia täynnä korjauksia ja värikkäitä muistilappuja.  

—Käsin kirjoittaminen on kuin piirtämistä. Se on tarkempaa ja hitaampaa kuin näppäimistöllä kirjoittaminen. Teen vähemmän virheitä käsin kirjoittaessa, minusta tuntuu, että kirjoitan juuri oikeassa tahdissa. 

’’Amerikassa me emme näe milloin tai mistä politiikka alkaa. Me vain heräämme eräänä aamuna ja kaikki on poliittista.’’, lukee Darkness as a Briden kolmannen luvun käsikirjoituspinon päällimmäisenä. Se on tarkkanäköinen kirkastus nyky-Amerikasta, mutta myös näkemys siitä, kuinka muutos tapahtui epätapahtumana.

—Yhdysvallat ei ole koskaan ollut erityisen yhdistynyt. Me olemme aina olleet jakautuneita. Amerikka on suuri maa, jossa on paljon erilaisia osia. Yhteisen näkemyksen rakentaminen on vaikeaa, John Irving sanoo.

Se näkyy ja vaikuttaa Yhdysvaltojen poliittisessa elämässä.

—Amerikka on heilunut oikealta vasemmalle, ja takaisin oikealle ja vasemmalle, jo jonkin aikaa.

Niin paljon kuin Irving tunnetusti inhoaakin republikaaneja ja Donald Trumpia, niin kuin jokaisen itseään kunnioittavan liberaalidemokraatin tuleekin, hän tarkastelee asiaa kuitenkin syvemmin eikä myöskään anna demokraattien liberaalisiivelle synninpäästöä.

Hän muistuttaa, että liberaalidemokraatit ovat yleensä olleet vastuussa syvälle oikealla notkahtamisen kiihtymisestä Yhdysvalloissa.

—Vuonna -68 me halusimme Eugene McCarthyn emmekä suostuneet kannattamaan Hubert Humphreya, niinpä saimme Richard Nixonin ja lisää Vietnamia.

Sama kehitys näkyy vuoden 2016 vaaleissa.

—Vuonna 2016 yli 6,5 miljoonaa demokraattia ei suostunut kannattamaan Hillary Clintonia.

Irvingin näkemys on selvä. Demokraatit mahdollistivat Trumpin ja korruptoituneiden republikaanien valtaanpääsyn.

—Kyllä, republikaanit ovat halveksittavia, ei ainoastaan Trump. Mutta jos demokraatit olisivat kannattaneet Hillary Clintonia, taaksepäin meneminen olisi voitu estää. On turhauttavaa olla liberaalidemokraatti, koska meillä on historiaa itsetuhoisuudessa, joka olisi ollut helposti estettävissä.

Irving muistuttaa, että Trump sai vähemmän ääniä kuin Mitt Romney vuonna 2012, itse asiassa hän sai vähemmän ääniä kuin John McCain vuonna 2008. Trump ei voittanut vuonna 2016, Irvingin mukaan hänen kanssademokraattinsa antoivat voiton hänelle.

Eikä Trumpia ja republikaaneja saaneet pelkästään Yhdysvallat. Hänet sai koko maailma. Silti Irvingin mielestä republikaanihallinnon aiheuttamat vauriot ovat tapahtuneet pääasiassa Yhdysvalloissa, ei muualla.

—Ja toivottavasti ne pysyvät siellä. Saksa on toipunut sangen hyvin itselleen aiheuttamasta vahingosta ja Saksan tapauksessa puhumme vahingosta, jonka se aiheutti myös monille muille. Minä pidän Saksasta, toivon Saksalle hyvää. Minä pidän Yhdysvalloista, vaikka en pidäkään republikaanisesta puolueesta. Minä toivon myös Yhdysvalloille hyvää.

Yhdysvaltoja John Irving tarkastelee nykyään Kanadasta. Kun Trump valittiin presidentiksi, mahdottomasta tuli mahdotonta. Monet julkisuuden henkilöt tekivät vaalikampanjan aikana katteettomia lupauksia muutosta ulkomailla protestina. Irving ei kuulu tähän Trump-kriitikoiden joukkoon. Hän on asunut Kanadassa vakituisesti vuodesta 2015 lähtien ja kansalaisena vuodesta 2019.

—Minulla on kaksi passia, äänestän kahdessa maassa, Irving sanoo.

Irving yrittää oppia kaiken uudesta kotimaastaan.

—Vaikka olen asunut Kanadassa neljä viisi kuukautta vuodesta yli kolmenkymmenen vuoden ajan, en ikinä tule tuntemaan sitä yhtä hyvin kuin kotimaatani. En myöskään yritä unohtaa Yhdysvaltoja tai päästä yli Yhdysvalloista. Yksinkertaisesti minä asun mieluummin Torontossa kuin missään muualla.

’’Kummitukset eivät pelkästään varoita meitä. Ne ovat olemassa yhdistääkseen meitä ja muistuttaakseen meitä menneisyydestä.’’ 

John Irving