Siirry tuotetietoihin
1 / 1

Varjoliitto

Varjopäivä, osa 1
Siri Kolu © Sabrina Bqain
26,90 €
Toimitukset alkaen

Tahdot -- halusit tai et.

Varjoliittoon julistetaan ne, joiden varjot leikkaavat Varjopäivänä. Musta sormus kertoo, ettei liittoa voi purkaa. Siri Kolun uutuus on tumma ja tunteikas romantasia kaikille juonittelunnälkäisille!

Tervakorttelin Seljan elämä muuttuu Varjopäivänä. Hänen varjonsa leikkaa sekä Senaattori Atticuksen että hänen poikansa Laurionin varjot. Heidän varjoliittonsa on kolmiliitto, josta ei juonitteluja puutu. Isä ja poika eivät siedä toisiaan, ja molemmilla on omat suunnitelmansa pääkaupunki Aureuksen tulevaisuudelle. Seljan pitää valita, kumman versiota totuudesta hän uskoo. Samalla hän toteuttaa omaa salaista tehtäväänsä.

Mutta mitä tehdä vanhoille rakkauksille ja entiselle elämälle, jotka varjoliitto vei?

Varjoliitto on Varjopäivä-trilogian ensimmäinen osa.

Tekijät
  • Siri Kolu © Sabrina Bqain
    © Sabrina Bqain

Siri Kolu on Vantaalla asuva kirjailija, esitysdramaturgi ja kirjoittajakouluttaja, jolta on julkaistu parikymmentä teosta lapsille, nuorille ja aikuisille. Hän on saanut mm. Lasten ja nuorten Finlandia -palkinnon, Topelius-palkinnon, Suomi-palkinnon sekä Blogistanian kuopus -palkinnon, ja hänen teoksiaan on käännetty yli 20 kielialueelle.

Kirjailija
Siri Kolu
Kannen suunnittelija
Eeva Nikunen
Kannen kuvitus
Eeva Nikunen
Lisätiedot
Kustantaja
Tammi
EAN
9789520474157
Julkaisu
1.10.2025
Sidosasu
Kovakantinen
Sivumäärä
200 s.
Paino
0 g
Luokka
Lasten ja nuoret kirjat ja oppimateriaalit, Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat, Kohdeyleisön ikä / taso, N. 14-vuotiaasta alkaen
Kirjastoluokka
84.2 - Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Ikäsuositus
14+
Sarja
Varjopäivä, osa 1
Varjoliitto
Varjoliitto
26,90 €

Customer Reviews

Be the first to write a review
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)
0%
(0)

Tilaa Kirja-uutiskirje

Liittymisetuna saat 20 % alennuksen Kirja-verkkokauppaan. Tämän lisäksi saat ajankohtaisia tarjouksia, etuja ja tietoja uutuuskirjoistamme.

Henkilötietojen käsittelystä voit lukea rekisteriselosteestamme.